slurps!

Tänään paisteltiin uunissa broileriherkkuja hiivakorvalle, jonka korvat alkavat onneksi pikkuhiljaa luopua punervasta väristään. Tiistaina kävimme eläinlääkärille ja diagnoosina oli lievä hiivatulehdus korvissa. Kymmenen päivän "tippakuuri" saatiin korviin ja kaikki ylimääräinen rapsuttelu on lähes poissa. Satunnaisia "raapsraaps" ääniä saattaa joskus kuulla. Ohjeeksi saimme myös välttää nautaa ja vehnää ruokavaliossa, great. Muuten tuo ei tuota ongelmaa, mutta namivalikoima taitaa mennä kokonaan uusiksi. Sen kunniaksi paistoin juuri noita meheviä herkkuja, joiden ohjeen bongasin täältä. Hilla katseli vesi kielellä uunissa paistuvia herkkujaan. Kylläpä ne olivatkin maukkaita!

Agilitytreenit ovat tältä vuodelta loppu, mutta tokot jatkuvat toistaiseksi entiseen malliin. Torstaina otettiin kosketusalustaa, hyppyä, luoksepäästävyys ja paikallaolo. Kosketualustalle Hilla meni vauhdilla, tosin se ei kirjaimellisesti koskenut siihen, vaan kävi ikäänkuin työntämässä lätkää tassuillaan. Muuten koira oli ihan täpinöissään, joten palkkasin kaikista. Kuiskasin aluksi "missä ruutu":a pari kertaa ja annoin luvan mennä. Voe mahoton, kun koira tärisi innoissaan jo kuiskauksesta ja ampaisi "mene" kehotuksella matkaan. Hyppyyn päästiin tutustumaan taas pitkästä aikaa ja tehtiinkin se muutamaan otteeseen. Palkkasin kun Hii seisahtui esteen toiselle puolelle ja "vapaa" kehotuksesta hyppäsi takaisin mun puolelle. Luoksepäästävyys ja paikallaolo ihan huippuja, luoksepäästävyydessä tapitti silmiin eikä ottanut mitään häiriötä muista. Paikallaolossa malttoi maata, vaikka vieressä oli häiriötä. Palkkasin kahden minuutin aikana melko runsaasti, Hilla vilkaisi vieressään makaavaa koiraa pari kertaa, mutta muuten makaili rauhallisesti. Ilmekin oli hyvä. Kotona ollaan tehty vaihtelevasti makuita, jotka ovat pisimmillään olleet minuutin mittaisia. Jospa sitä vaikka seuraavaksi lähtisi pidentämään aikaa...

Näin lopuksi vielä myöhästyneet, mutta sitäkin suuremmat onnittelut kaksivuotialle Leidille, Toscalle, Kertulle, Viskille, Popolle ja Kaapolle! ♥

möllitokoillen sijalle 2

Käytiinpä vihdoin ja viimein korkkaamassa ne möllit (mölliluokassa koiraa sai palkata). Aikaisemmin oli jo tarkoitus mennä, mutta en vain yksinkertaisesti uskaltanut ja kun se paikallaolokin hajosi kesällä totaalisesti, niin siirrettiin aloitusta suosiolla eteenpäin. Mutta kisasta jäi yleisesti ottaen tosi kiva fiilis, Hilla teki täysillä hommia ja haahuilu oli erittäin minimaalista. Alla pisteet koottuine selityksineen.

Luoksepäästävyys 10
- ei mitään ongelmaa, Hii napotti kltisti sivulla, kun tuomaritäti katsoi hampaat yms.

Paikalla makaaminen 5
- no tähän tää koe sitten "tyssäsi". Liike uusittiin kaksi kertaa, sillä rivissä viimeisenä olleet kolme koiraa sinkosivat parin sekunnin päästä ohjaajiensa luokse. Tässä vaiheessa Hilla alkoi mennä vähän levottomaksi ja vilkuili kahta jäljelle jäävää koiraa. Melkein jo huokaisin helpotuksesta, mutta hieman ennen ajan täyttymistä Hii päätti valua luokseni. Lopuksi taisivat kaksi viimeistäkin koiraa lähteä. Toisella kerralla sama juttu, kolmannella yrityksellä kaikki jäivät koirien lähelle. Palkkasin minuutin aikana kolme kertaa ja saatiin onnistunut treeni. Harmittaa kieltämättä vähäsen sillä jos kaikki koirat olisivat pysyneet rivissä, niin Hillakaan ei luultavasti olisi lähtenyt lätkimään.

Seuraaminen kykettynä 9,5
- "kaunista seuraamista, mutta koira on puoli metriä liian edessä". No niin se valitettavasti oli. Seuraamiskaavio oli lyhyt L, loppua kohti paikka oli paljon parempi. Pidin varmuuden vuoksi namia vasemmassa kädessä, mutta hyvin Hii seurasi ilman mitään houkuttimia.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
- seuraaminen oli nyt paljon parempaa, Hilla pamahti maahan hyvin, mutta ennakoi lopun perusasennon. Siis ennakointia se ei missään muotoa ole ennen harrastanut. Mutta toisaalta vältettiin se pelkäämäni kasi, jos olisin joutunut käyttämään kaksoiskäskyä.

Luoksetulo 10
- ei valittamista, mutta lopun perusasento näytti mielestäni vähän vinolta, pitääpä vielä tutkailla tätä videolta.

Kokonaisvaikutus 10
- kehuttiin kontaktia ja ihmeteltiin, kun tää hassu otus tykkää joka välissä seurata ja tarjota maahanmenoa.

Loppupisteet 102/120, sijoitus toinen kuudesta koirakosta. Palkinnoksi saatiin valita tavaroita pursuavasta laatikosta mieleinen esine ja sellainen frisbeentapainen lelu osui käteen. Hilla tykkäsi kotona riehua frisbeensä kanssa :)

psst. Möllitoko on seuraamisesta alkaen kuvattu videolle

Tokstoks

Eilen oltiin liitämässä ja tänään ajeltiin OKK'n hallille tokoilemaan. Heti kun auto pysähtyy määränpäässä, alkaa autosta kuuluu armotonta vikinää ja vinkumista. "Iuiuiuiuiuiuiu..." on Hillan mielipide asiasta. Pikkucorgilla on halliin kiire. Muille koirille piti parkkiksella jälleen pöhistä ja puhista, mutta hallissa neiti rauhoittui ja malttoi tehdä hommia.

Katseltiin kouluttajan kanssa ensin liikkeestä seisomista. No sehän olisi ollut hieno, mutta fiksuna en tietenkään ehtinyt palkata vielä silloin, kun koira seisoi paikoillaan. Hii alkoi valua minua kohti, kun huomasi palkan kädessäni. Hienoa. Koitettiin liikettä vielä kuitenkin liikkuroituna, joka oli virhe. Hilla oli tosi epävarma käskyn kuultuaan ja kun se ei tiennyt, mitä sen piti tehdä, se hiipi perään käskyn jälkeen. Päätin jättää homman siihen ja otin pelkästään seisahtumisia lennosta, jotka onnistuivat tosi hyvin. Kerran tai kaksi meni maahan, mutta muut olivat oikein nättejä.

Välissä kokeilin kapulan pitoa. Minä en nyt ymmärrä, mistä ihmeestä koira on saanut päähänsä, että kapulaa on kiva pyöritellä suussa. Aivan karsean näköistä tuommonen pyöritys. Ensin Hii ottaa kapulan nätisti suuhun, mutta muutaman sekunnin päästä pyörittelee antaumuksella kapulaa. En nyt kuitenkaan vielä puuttunut tuohon sen kummemmin vaan naksautin heti, kun kapula pysyi nätisti suussa. Pitää kotona katsella lisää.

Meillä oli paljon aikaa ja tehtiin mm. liikkeestä maahanmeno, joka oli todella hieno! Loppuperusasentoon nouseminen on vielä hankalaa, joko Hilla jojoilee tai nousee toisella käskyllä tai ei nouse ollenkaan. Voisin tarkkailla omaa äänenpainoani ja sanoa sen "istu" korkealla äänellä. "Sivu" -käsky ei tuossa tilanteessa meillä toimi, sillä silloin Hilla jättää paikkansa ja tulee edestä kiepsahtamalla sivulle. Pitkästä aikaa uskalsin ottaa myös pidemmän seuraamispätkän, sillä Hillan edistäminen voisi johtua siitä, että sen kanssa on otettu vain superlyhyitä pätkiä ja niissä koira on niin innoissaan ja täynnä virtaa, että väkisinkin edistää, kun ei vaan malta kulkea hillitysti sivulla. Seuraamispätkä oli ehkä 15m suora ja päässä tehtiin täykkäri ja käveltiin vielä puoleenväliin. Hirmu hienoa seuraamista, paikka oli oikea ja kontakti pysyi. Minäkin pystyin jopa kävelemään suorassa.

Ensi kerraksi treenataan tuo seisominen kuntoon ja pureudutaan kapulaongelmaan. Jospa vaikka ensi kerralla päästäisiin noutamaan?

Agitusta

Jepjep, Tupoksella jälleen. Lyhyesti kerrottuna teimme kokonaisesta radasta aina kolme-neljän esteen pätkiä ja lopuksi pääsimme suorittamaan ykkösluokan tasoisen (niin se Minna ainakin väitti) radan. Ensisilmäyksellä esteviidakko vaikutti kamalalta, mutta rataantutustumisen aikana huomasin, ettei se niin hirvittävä olekaan. Hilla meni taas kerran hienosti, mutta oma ohjaukseni takkusi yhdessä kohtaa johtuen huolimattomasta viennistäni aidalle. On se niin pienestä kiinni :D

Tässä rata koko komeudessaan. Mittasuhteet ovat aika varmasti enemmän tai vähemmän pielessä, joten pyydän ettette kovin sokeasti tuijota estevälejä.

Muuten rata meni oikein kivasti, mutta omasta virheestäni Hilla juoksi jatkuvasti esteen nro 7 ohi. En vienyt omaa ohjauskättäni kunnolla loppuun asti, joten fiksu corgi tulkitsi esteen ohittamisen olevan seuraava tehtävä. Saimme kokeilla valssia esteen nro 2 jälkeen sekä aa'n (nro 5) jälkeen. Palkkasimme vielä puomin ja aa'n kontakteista, Hillan kontaktit olivat ihan mukavat. Takaaleikkaus tehtiin heti, kun koira oli saatu pitkän matkan päätteeksi putkeen (nro 9) ja se onnistui hienosti. Mukavaa on myös huomata, että Hilla irtoaa putkiin hyvin ja "en-voi-mennä-putkeen-väärästä-päästä" -sekoilut ovat ohi.

Lopuksi kokeiltiin keppejä ja vihdoin pääsin muistuttamaan Hiin mieleen verkkokaaret. Neiti meni kepit hyvin, mutta vauhti jäi vielä siinä vaiheessa uupumaan. Minna sitten keksi tuoda meille namikipon loppuun ja saatiinhan niihin pikkutöppösiin vauhtia! Tosi näppärän näköistä pujottelua.

Treenirintamalta

Tänään starttasivat hallikauden ensimmäiset treenit OKK:n kuplahallissa. En muistanutkaan, miten tilava tuo hökötys on ja tilaa näytti olevan enemmän kuin tarpeeksi. Agiesteet sun muut romppeet muuttavat halliin ilmeisesti talkoiden yhteydessä, joihin itse en tietystikään pääse, kun lähdemmä mummolaan viikonlopuksi. Tyypillistä. Mutta hallista voimmekin sulavasti siirtyä tokotreeneihin. Ensiksi vetäjät tutustelivat vähän ryhmäläisiin ja sitten saimme jokainen vinkkejä seuraamiseen, kun niitä aluksi katseltiin. Hillan kanssa voisin jo uskaltautua ottamaan niitä pidempiä pätkiä, kun lyhyet menee mainiosti, mitä nyt välillä hippasen edistää johtuen omasta palkkaustyylistäni, jonka voi näppärästi korjata. Mutta suurin ongelma on tottakai thö ohjaaja, jonka voisi opettaa kävelemään. Kävelläkin voi rennosti, hiihtää ei tarvitse ja äkkipysäykset voisi muuttaa hidasta-hidasta-pysähdy -tekniikkaan.

Hillan kanssa säätelin myös sivulletuloa, jotka oli hienoja, ai että. Hiillä oli niin kiva vire ja työinto päällä, ettei se huomannutkaan muita karvaturrikoita. Tyynesti välillä vilkaisi muita päin, mutta haukkuorkesteria ei aloittanut. Muutenkin koko koira näytti siltä, että voisi tehdä mitä vain koko tunnin ajan. "Vapaa" tai "saa mennä" -sanat saivat aikaan sen, että Hilla yritti entistä tiiviimmin pitää kontaktia. Kyllä niitä taukojakin saatiin pidettyä, ettei koira väsähdä totaalisesti.

Olen hämmästynyt, miten hienosti Hii on alkanut erottaa "seiso" ja "maahan" käskyt. Ennen molemmat tuottivat saman tuloksen -maahanmenon. Olen kotona ottanut "muka luoksetulon pysäytyksiä" käskien koiran maahan tai seisomaan parin metrin päähän minusta. Maahanmeno on edelleen vahvempi, koska siitä olen palkannut niin paljon. Seisominenkin alkaa onnistua hyvin, harva "seiso" -käsky johtaa enää maahanmenoon.

Ensi kerralla haluan testata hallissa kapulan pitoa ja liikkeestä seisomista. Toivottavasti päästään ottamaan myös ryhmäpaikkamakuuta.

Kapula on kiva kaveri

Noutoraporttia pukkaa. Hii on päässyt joka päivä tekemään lyhyitä noutotreenejä, jotka koostuvat toistaiseksi lähinnä kapulan kanssa säätelystä. Mutta ongelman numero 1 olemme jo jättäneet selkämme taakse -nimittäin sen kapulan tiputtelun. Kapulanviskomisaikoina Hilla otti kyllä kapulan suuhun, mutta sylkäisi sen selkäni takana pois ja tuli tyytyväisenä perusasentoon. Koita sitten siinä olla naama peruslukemilla, kun koira sylkee kapulaa minne sattuu, vaikka eilen se kyllä osasi asian. Onneksi, onneksi tästä on päästy eroon. Nykyään vaihtelen naksautusväliä, välillä naksautus tulee sekunnin päästä (kun koira tulee kapula suussa sivulle) ja joskus jopa kuuden sekunnin päästä. Hyvin sujuu.

Olen jo uskaltanut viedä Hillan kanssa kapulan muutaman metrin päähän, palannut takaisin, innostanut Hillaa ja käskenyt sen hakemaan kapulan. Hilla ottaa hienosti kapulan puolasta (onko se "keskiosa" puola?) kiinni, tosin ihan keskelle ote osuu harvemmin, mutta kivan näköistä tuo kuitenkin on. Vauhti ei ole kova, muttei sitä voi vielä vaatiakaan. Nouto vaatii kovaa keskittymistä, ei siedä hutiloida ;)

Ja pakko vielä lopuksi mainita, että Hillan paikallaolo kotona sisätiloissa on jotain aivan upeaa. Aika on vielä lyhyt, mutta kuitenkin. Pää ei pyöri saati käy maassa, tarkkaavaisena Hii napottaa mun kasvoihin. Olen käynyt ihan muutaman kerran näkösuojassa parin sekunnin ajan ja koira makaa paikoillaan kuin ei olisi ikinä muuta tehnytkään. Ja mitenkö tämä on mahdollista? Luin Caniksesta (kuinkas muutenkaan) vapaa-signaalin opettamisesta. Ja kummasti paikkamakuu alkoi sujua, kun palkkailin epäsäännöllisin väliajoin ja välillä vapautan koiran luokseni hihkaisemalla "vapaa" ja palkkaan vielä. Ideahan tuossa on lyhyesti selitettynä, että koira ei periaatteessa halua lopettaa toimintaa, josta sitä kovasti palkitaan. Koiralle opetetaan "vapaa" -sana, jolloin sen täytyy liikkua paikoiltaan. Vaikka koira olisi peruasennossa, "vapaa" -sanan kuultuaan sen täytyy siirtyä. Me emme tosin ole vielä noin pitkällä. Sanallahan ei toki ole sitä maagista voimaa, jos koira saa liikkua silloin kun sitä itseään huvittaa. Ja kun koira on vapautettu, se on salamana valmiina uuten toistoon. Kätevää, eikö totta.

Tupostelua

Tänään huristeltiin isän kyydillä Tupokselle oppimaan lisää agilitysta. Perille päästyämme Hilla meinasi pöhistä jokaiselle näkemälleen koiralle, joten näytin sille taskussa pullottavan namivaraston. Löytyihän se kontakti sitten sieltä! Palkkailin melko tiheästi kävellessämme kentälle asti. Pöhinät jäivät kuin jäivätkin sinne kurkkuun.

Kentällä muistelimme ensiksi putkia, mikä olikin hyvä juttu. Hilla nimittäin saattaa välillä päättää, että putken toinen pää on ällö. Se "ällö pää" saattoikin sitten edellisellä kerralla olla ihan super. Kun joskus ymmärtäisi tuota Hillan logiikkaa. Onneksi tänä päivänä kaikki putken päät olivat kivoja ja putkiin sujahdettiin oikein mielellään. Meimme suoraa putkea, mutkaputkea ja aa'n alta kulkevaa putkea. Siinä pitikin olla tarkkana, ettei vahingossakaan anna koiralle mahdollisuutta kipittää aa'lle.

Putkien jälkeen siirryttiin katsastelemaan kontakteja puomilla ja aa'lla. Ensin näytimme omat kontaktimme, jotka olivat suhteellisen onnistuneita ja sitten siirsimme palkan namikippoon, joka sijoitettiin noin metrin päähän alastulokontaktista. Sanottakoon lyhyesti tästä, että ihan mukavia olivat, joskin minä saan antaa hidastuskäskyn vähän myöhemmin ja olla tarkkana pysäyttämisen kanssa. Kipolle sai syöksyä "eteen" käskyn kuullessaan.

Seuraavaksi opettelimme uusia ohjaustekniikoita, niistoa ja jaakotusta. Joutuivat ohjaajankin aivot koetukselle. Niisto oli vielä suht. simppeli, mutta jaakotuksen kanssa piti itsekin miettiä vähän aikaa, että kuis tää nyt menee. Hilla oli hyvin mukana, se teki todella tiukkoja käännöksiä, vautsivau.

Viimeiseksi otettiin kaksi erittäin lyhyttä radanpätkää, radalla yksi (ensimmäinen) saimme kokeilla niistoa kakkosesteellä, kun ensiksi laitoimme koiran menemään putkesta ja olimmekin itse vastassa aidan toisella puolella. Ensimmäinen kerta meni oman mokani takia pieleen; en pitänyt kättä kunnolla aidan "yllä", joten Hii ei hypännyt, vaan kirmasi suoraan luokseni. Toinen kerta menikin sitten ihan mallikkaasti. Toisella radalla saimme vain juosta suoraan. Oma ohjaukseni oli taas vähän pielessä, mutta loppuun asti selvittiin. Minna piti pussia auki koiran juostessa sen läpi.