Minulla ei ole kerrottavana huikeaa menestystarinaa vuodesta 2011. Suurempia tavoitteitakaan en asettanut täytettäväksi, ainoastaan itselle kehitystavoitteen, joka kuului näin: "Ensi vuonna lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja kysyä itseltäni,
haluanko ihan oikeasti kehittyä ja oppia uutta koirankoulutuksen
saralla. Haluanko olla Hillalle paras mahdollinen ohjaaja, johon voi
luottaa tiukankin paikan tullen, kannustaa ja olla aivan ehdottoman
luotettava, rehellinen ja reilu. Jospa siinä sivussa saataisiin niitä
tuloksiakin". Tämä toteutui melko hyvin teorian osalta, vielä pitäisi vain panna teoriat käytäntöön, kokeilla uutta ja soveltaa.
Sain joululahjaksi kirjan, jonka olin ajatellut joskus lukea ihan vain ajankuluksi, mikäli englannin kielen taitoni antaisivat myöten. Kirja antoi paljon ajatuksia ja pohdittavaa ja loksautti monia palasia kohdalleen sekä onnistui jättämään varjoonsa jopa kaikkien aikojen suosikkirjani "Naksutinkoulutusta koirallesi" (Morten Egtvedt & Cecilie Koste), jonka luin lähes neljä vuotta sitten. Tämä kirja oli Susan Garrettin "Shaping Success", jonka lukemista suosittelen kovasti. Sen kummemmin en ala kirjaa ruotimaan, mutta lyhyesti sanottakoon, että paras koirakirja tähän mennessä ikinä. Pieni agilitykärpänenkin pääsi taas puraisemaan. Muistan vielä, miten kivaa meillä alkeiskurssilla oli...
Tälle vuodelle meillä on tavoitteita; varma luoksetulo (ei toko), leikkimisen opettaminen eli Hilla repii lelua käskystä ja myös lopettaa pyynnöstä, koirakärryyn siedättäminen, rullailmaisu kuntoon, vastaehdollistaminen koiriin, puomin kontakti sekä korrekti sivulletulo. Arkikäytös pitäisi vihdoin ja viimein saada jotenkuten ruotuun. Parannusta on tapahtunut, mutta parempi voi aina olla. Tämä ei ole sitä "ihan kiva, mutta ei riitä" -valitusta, vaan ihan faktaa. Ensimmäisestä kutsusta olisi suotavaa tulla luokse (eikä vasta kolmannesta tai kun ääni on tarpeeksi vihainen) ja koirat voisi ohittaa ilman murinaa tai irokeesin esittelyä. Puomin kontaktin haluan opettaa ihan vain siksi, koska kirjassa on valmiit ohjeet ja haluan yrittää. Leikkimisen taas siksi, koska haluan kokeilla, onko se todellakin mahdollista. Korrektin sivulletulon sen takia, koska kovalla työllä saa ihmeitä aikaan, aivan kuten sain rakennettua Hillalle siistin noudonkin. Tavoitteista saattaa käydä ilmi, että kisaamisen sijasta haluan oppia kouluttamaan. En kuitenkaan vanno, etten kisaisi tänä vuonna. Kilpakehät kutsuvat sitten, kun on sen aika.
keskiviikko, 4. tammikuuta 2012
lauantai, 24. joulukuuta 2011
lauantai, 29. lokakuuta 2011
tiistai, 25. lokakuuta 2011
Haastetta kerrakseen
Tunnustuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustusta kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään
Haasteen meille heittivät Melissa ja Meri, kiitos vain! Vastoin ohjeita en haasta tällä kertaa ketään, halukkaat haastakoot itse itsensä.
Sitten kahdeksan valittua palaa itsestäni:
1. Hillan sain 13-vuotiaana, mistään mitään tietämättömänä pikkutyttönä. Olinhan toki lukenut kirjaston notkuvan koirakirjahyllyn ja pääharrastukseni yleisurheilun ohella oli nenä kiinni koirakirjoissa nysvääminen.
2. Luulin tietäväni ja osaavani ihan liikaa pennun tassutellessa taloon. Välillä iski kuitenkin epätoivo - eihän se toiminutkaan samoin kuin kirjassa!
3. En ollut aluksi erityisen kiinnostunut tokosta. Hillasta piti tulla agilitykoira. Eksyimme kuitenkin Oulun koirakerhon pentutokokurssille ja sillä tiellä ollaan edelleen.
4. Hilla on mitä mainioin tokokoira, aina silmät säihkyen lähdössä treenaamaan ja valmis yrittämään kaikkensa rakastamiensa herkkujen eteen.
5. Myytin miellyttämishaluisesta koirasta olen heittänyt jo aikaa sitten romukuoppaan. Millainen edes on miellyttämishaluisen koira? Onko se koira, joka on epäitsekäs ja jolla on pyyteetön halu tuottaa mielihyvää ohjaajalleen? En tiedä. Mielestäni edellä kuvatun kaltaista koiraa ei ole olemassakaan. Sen sijaan on koiria, joille paras palkinto on välttää ohjaajan moitteet ja rangaistukset ja koiria, jotka rakastavat ohjaajalta saamaansa huomiota ja hyväksyntää. Jos minulla olisi koira, jolla on sisäsyntyinen tarve miellyttää minua, miksi edes vaivautuisin ennen treenejä keittämään koiralleni sisäelimiä?
6. Minua kiinnostaa koirien kouluttaminen, oppiminen ja naksutinkoulutus. Perinteiset koiraurheilulajit toko ja agility ovat vain etäisesti kiinnostavia sivupolkuja näiden rinnalla. Tottakai molemmat nivoutuvat vahvasti yhteen, tokokokeeseen on turha mennä, jos koira ei mitään osaa, ts. jos sitä ei ole koulutettu. Tulosten saaminen (hinnalla millä hyvänsä) ei ole kuitenkaan minusta yhtä tärkeää, kuin yrittää kokeilla, kuinka täydelliseksi jonkin koeliikkeen voisi saada. Ja ei - meidän liikkeet eivät ole täydellistä nähneetkään kuin korkeintaan vahvasti ruusunpunaisten lasien läpi. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta.
7. Corgi ei alunperin edes mahtunut rotutoivelistalleni. Kärkipäässä keikkuivat milloin sheltti, bordercollie, kääpiöpinseri ja belgi. Kaikista huvittavinta minusta on, että etsin väsymätöntä lenkkipolkujen tallaajaa, harrastuskaveria ja parasta ystävää - päätyen lopulta corgiin. Corgithan eivät näin yleisesti ottaen mahdu suosituimpien "harrastusrotujen" top ten -listalle.
8. Tulen varmasti tulevaisuudessa omistamaan pitkäkoiven, merkistä en vielä tiedä. Toisen cardinkin haluan jossain vaiheessa elämääni rikastuttamaan ensisijaisesti terveistä, niin luustoltaan kuin pääkopaltaankin, vanhemmista.
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustusta kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään
Haasteen meille heittivät Melissa ja Meri, kiitos vain! Vastoin ohjeita en haasta tällä kertaa ketään, halukkaat haastakoot itse itsensä.
Sitten kahdeksan valittua palaa itsestäni:
1. Hillan sain 13-vuotiaana, mistään mitään tietämättömänä pikkutyttönä. Olinhan toki lukenut kirjaston notkuvan koirakirjahyllyn ja pääharrastukseni yleisurheilun ohella oli nenä kiinni koirakirjoissa nysvääminen.
2. Luulin tietäväni ja osaavani ihan liikaa pennun tassutellessa taloon. Välillä iski kuitenkin epätoivo - eihän se toiminutkaan samoin kuin kirjassa!
3. En ollut aluksi erityisen kiinnostunut tokosta. Hillasta piti tulla agilitykoira. Eksyimme kuitenkin Oulun koirakerhon pentutokokurssille ja sillä tiellä ollaan edelleen.
4. Hilla on mitä mainioin tokokoira, aina silmät säihkyen lähdössä treenaamaan ja valmis yrittämään kaikkensa rakastamiensa herkkujen eteen.
5. Myytin miellyttämishaluisesta koirasta olen heittänyt jo aikaa sitten romukuoppaan. Millainen edes on miellyttämishaluisen koira? Onko se koira, joka on epäitsekäs ja jolla on pyyteetön halu tuottaa mielihyvää ohjaajalleen? En tiedä. Mielestäni edellä kuvatun kaltaista koiraa ei ole olemassakaan. Sen sijaan on koiria, joille paras palkinto on välttää ohjaajan moitteet ja rangaistukset ja koiria, jotka rakastavat ohjaajalta saamaansa huomiota ja hyväksyntää. Jos minulla olisi koira, jolla on sisäsyntyinen tarve miellyttää minua, miksi edes vaivautuisin ennen treenejä keittämään koiralleni sisäelimiä?
6. Minua kiinnostaa koirien kouluttaminen, oppiminen ja naksutinkoulutus. Perinteiset koiraurheilulajit toko ja agility ovat vain etäisesti kiinnostavia sivupolkuja näiden rinnalla. Tottakai molemmat nivoutuvat vahvasti yhteen, tokokokeeseen on turha mennä, jos koira ei mitään osaa, ts. jos sitä ei ole koulutettu. Tulosten saaminen (hinnalla millä hyvänsä) ei ole kuitenkaan minusta yhtä tärkeää, kuin yrittää kokeilla, kuinka täydelliseksi jonkin koeliikkeen voisi saada. Ja ei - meidän liikkeet eivät ole täydellistä nähneetkään kuin korkeintaan vahvasti ruusunpunaisten lasien läpi. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta.
7. Corgi ei alunperin edes mahtunut rotutoivelistalleni. Kärkipäässä keikkuivat milloin sheltti, bordercollie, kääpiöpinseri ja belgi. Kaikista huvittavinta minusta on, että etsin väsymätöntä lenkkipolkujen tallaajaa, harrastuskaveria ja parasta ystävää - päätyen lopulta corgiin. Corgithan eivät näin yleisesti ottaen mahdu suosituimpien "harrastusrotujen" top ten -listalle.
8. Tulen varmasti tulevaisuudessa omistamaan pitkäkoiven, merkistä en vielä tiedä. Toisen cardinkin haluan jossain vaiheessa elämääni rikastuttamaan ensisijaisesti terveistä, niin luustoltaan kuin pääkopaltaankin, vanhemmista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
