Hillan tohinoita

Vuosi vierähtänyt

2012-01-04T23:04:00.000+02:00

Minulla ei ole kerrottavana huikeaa menestystarinaa vuodesta 2011. Suurempia tavoitteitakaan en asettanut täytettäväksi, ainoastaan itselle kehitystavoitteen, joka kuului näin: "Ensi vuonna lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja kysyä itseltäni, haluanko ihan oikeasti kehittyä ja oppia uutta koirankoulutuksen saralla. Haluanko olla Hillalle paras mahdollinen ohjaaja, johon voi luottaa tiukankin paikan tullen, kannustaa ja olla aivan ehdottoman luotettava, rehellinen ja reilu. Jospa siinä sivussa saataisiin niitä tuloksiakin". Tämä toteutui melko hyvin teorian osalta, vielä pitäisi vain panna teoriat käytäntöön, kokeilla uutta ja soveltaa.

Sain joululahjaksi kirjan, jonka olin ajatellut joskus lukea ihan vain ajankuluksi, mikäli englannin kielen taitoni antaisivat myöten. Kirja antoi paljon ajatuksia ja pohdittavaa ja loksautti monia palasia kohdalleen sekä onnistui jättämään varjoonsa jopa kaikkien aikojen suosikkirjani "Naksutinkoulutusta koirallesi" (Morten Egtvedt & Cecilie Koste), jonka luin lähes neljä vuotta sitten. Tämä kirja oli Susan Garrettin "Shaping Success", jonka lukemista suosittelen kovasti. Sen kummemmin en ala kirjaa ruotimaan, mutta lyhyesti sanottakoon, että paras koirakirja tähän mennessä ikinä. Pieni agilitykärpänenkin pääsi taas puraisemaan. Muistan vielä, miten kivaa meillä alkeiskurssilla oli...

Tälle vuodelle meillä on tavoitteita; varma luoksetulo (ei toko), leikkimisen opettaminen eli Hilla repii lelua käskystä ja myös lopettaa pyynnöstä, koirakärryyn siedättäminen, rullailmaisu kuntoon, vastaehdollistaminen koiriin, puomin kontakti sekä korrekti sivulletulo. Arkikäytös pitäisi vihdoin ja viimein saada jotenkuten ruotuun. Parannusta on tapahtunut, mutta parempi voi aina olla. Tämä ei ole sitä "ihan kiva, mutta ei riitä" -valitusta, vaan ihan faktaa. Ensimmäisestä kutsusta olisi suotavaa tulla luokse (eikä vasta kolmannesta tai kun ääni on tarpeeksi vihainen) ja koirat voisi ohittaa ilman murinaa tai irokeesin esittelyä. Puomin kontaktin haluan opettaa ihan vain siksi, koska kirjassa on valmiit ohjeet ja haluan yrittää. Leikkimisen taas siksi, koska haluan kokeilla, onko se todellakin mahdollista. Korrektin sivulletulon sen takia, koska kovalla työllä saa ihmeitä aikaan, aivan kuten sain rakennettua Hillalle siistin noudonkin. Tavoitteista saattaa käydä ilmi, että kisaamisen sijasta haluan oppia kouluttamaan. En kuitenkaan vanno, etten kisaisi tänä vuonna. Kilpakehät kutsuvat sitten, kun on sen aika.

Hyvää Joulua!

2011-12-24T15:44:00.000+02:00

t. Laura & Hilla

4v

2011-10-29T20:57:00.000+03:00

Neljä vuotta jo mittarissa, onnentoivotukset koko Snowy-sisarusparvelle! ♥

Haastetta kerrakseen

2011-10-25T20:47:00.000+03:00

Tunnustuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustusta kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Haasteen meille heittivät Melissa ja Meri, kiitos vain! Vastoin ohjeita en haasta tällä kertaa ketään, halukkaat haastakoot itse itsensä.

Sitten kahdeksan valittua palaa itsestäni:
1. Hillan sain 13-vuotiaana, mistään mitään tietämättömänä pikkutyttönä. Olinhan toki lukenut kirjaston notkuvan koirakirjahyllyn ja pääharrastukseni yleisurheilun ohella oli nenä kiinni koirakirjoissa nysvääminen.

2. Luulin tietäväni ja osaavani ihan liikaa pennun tassutellessa taloon. Välillä iski kuitenkin epätoivo - eihän se toiminutkaan samoin kuin kirjassa!

3. En ollut aluksi erityisen kiinnostunut tokosta. Hillasta piti tulla agilitykoira. Eksyimme kuitenkin Oulun koirakerhon pentutokokurssille ja sillä tiellä ollaan edelleen.

4. Hilla on mitä mainioin tokokoira, aina silmät säihkyen lähdössä treenaamaan ja valmis yrittämään kaikkensa rakastamiensa herkkujen eteen.

5. Myytin miellyttämishaluisesta koirasta olen heittänyt jo aikaa sitten romukuoppaan. Millainen edes on miellyttämishaluisen koira? Onko se koira, joka on epäitsekäs ja jolla on pyyteetön halu tuottaa mielihyvää ohjaajalleen? En tiedä. Mielestäni edellä kuvatun kaltaista koiraa ei ole olemassakaan. Sen sijaan on koiria, joille paras palkinto on välttää ohjaajan moitteet ja rangaistukset ja koiria, jotka rakastavat ohjaajalta saamaansa huomiota ja hyväksyntää. Jos minulla olisi koira, jolla on sisäsyntyinen tarve miellyttää minua, miksi edes vaivautuisin ennen treenejä keittämään koiralleni sisäelimiä?

6. Minua kiinnostaa koirien kouluttaminen, oppiminen ja naksutinkoulutus. Perinteiset koiraurheilulajit toko ja agility ovat vain etäisesti kiinnostavia sivupolkuja näiden rinnalla. Tottakai molemmat nivoutuvat vahvasti yhteen, tokokokeeseen on turha mennä, jos koira ei mitään osaa, ts. jos sitä ei ole koulutettu. Tulosten saaminen (hinnalla millä hyvänsä) ei ole kuitenkaan minusta yhtä tärkeää, kuin yrittää kokeilla, kuinka täydelliseksi jonkin koeliikkeen voisi saada. Ja ei - meidän liikkeet eivät ole täydellistä nähneetkään kuin korkeintaan vahvasti ruusunpunaisten lasien läpi. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta.

7. Corgi ei alunperin edes mahtunut rotutoivelistalleni. Kärkipäässä keikkuivat milloin sheltti, bordercollie, kääpiöpinseri ja belgi. Kaikista huvittavinta minusta on, että etsin väsymätöntä lenkkipolkujen tallaajaa, harrastuskaveria ja parasta ystävää - päätyen lopulta corgiin. Corgithan eivät näin yleisesti ottaen mahdu suosituimpien "harrastusrotujen" top ten -listalle.

8. Tulen varmasti tulevaisuudessa omistamaan pitkäkoiven, merkistä en vielä tiedä. Toisen cardinkin haluan jossain vaiheessa elämääni rikastuttamaan ensisijaisesti terveistä, niin luustoltaan kuin pääkopaltaankin, vanhemmista.

Syyspuuhia

2011-10-06T22:58:00.000+03:00

Hilla, Fasu ja Benjie

Jospa sitä ryhdistäytyisi taas vaihteeksi blogin puolella. Syksyn ensimmäinen opistojakso saatiin keskiviikkona pakettiin käytännöntuntien sekä trimmauksien merkeissä. Hillan kanssa otimme askelia eteenpäin rullailmaisun suhteen. Otin tietoisesti pienen riskin ja siirryin pitoharjoituksista suoraan "rulla suussa perusasentoon tuloon maalimiehen luota" -vaiheeseen. Selitinkö tarpeeksi epäselvästi? Yksinkertaisemmin sanottuna maalimies piti koiraa ja tarjosi rullaa suuhun otettavaksi. Koiran napattua rullan suuhunsa maalimies päästi koiran juoksemaan sivulleni. Perusasennossa istuessaan testasin vielä otetta vetämällä rullaa kevyesti pois koiran suusta. Pito ei ollut tasaisen varmaa, vaan melkein liiankin eläväistä. Rulla pysyi hienosti ja hyvällä otteella suussa kun kokeilin vetää rullaa hellästi, mutta Hillan nököttäessä perusasennossa rulla pyörii ikävän näköisesti suussa. Täytyy tuumia, mitä tälle tekisi vai tekeekö mitään. Voisin toki odottaa, kunnes koira lopettaa rullan jyystämisen ja joko kokeilla otetta, antaa irrotuskäskyn tai palkita heti kun suu lakkaa käymästä.

Kun kerran vauhtiin päästiin, ei harjoitusten jatkumista estänyt enää mikään. Seuraavaksi kokeiltiin samaa kuin edellä, mutta tällä kertaa rulla oli maassa. Tämä onnistui oikein mainiosti, mutta sivuhuomautuksena mainittakoon, että kerran Hilla nappasi rullan aivan "reunasta" suuhunsa. Pikkuvika, mutta tavoitteena olisi, että koira tähtää hampaansa rullan keskustaan. Lopuksi tehtiin vielä erikseen näyttöjä. Otin koiran sivulle, kytkin sen liinaan ja sanoin "näytä", jonka jälkeen Hilla sai ampaista pakenevan molarin perään ja ahmia kourakaupalla herkkuja ihmisen kiinni saatuaan. Yhden ainoan kerran Hii yritti liinaa laittaessani varastaa maalimiehen luokse ennen aikojaan, jolloin otettiin uusi yritys. Loput näytöt menivät oikein sujuvasti. Mietin vielä, haluanko Hillan pyytävän katsekontaktilla lupaa juosta maalimiehen luokse vai riittääkö, että koira odottaa sivulla niin kauan, kunnes saan liinan kytkettyä ja annan luvan singota molarin perään.

Samaisella treenikerralla (käytännöntunnilla) tokoiltiin hieman. Paikalla makuu sujui kivasti rivissä tihkusateen siivittämänä välipalkkausten kera. Kaksi minuuttia kului ihan hujauksessa, ehdin käydä palkkaamassa koiran vain muutaman kerran. Kuinkakohan pitkiä makuita oikein teen "normaalitreeneissä"? Toisena ryhmäliikkeenä oli kujaluoksetulo, jossa survoin sarjatulituksella nameja Hillan suuhun muiden koirien vilahtaessa ohi ja varsinaisen luoksetulon otin niin, että kutsun jälkeen juoksin karkuun. Tällaisia sekä ihan pentuluoksetuloja (avustaja pitää koiraa kiinni) pitäisi saada tehtyä enemmänkin, jotta saadaan koiralle mielikuva "tänne" = juokse sivulle niin lujaa kuin ikinä pääset.

Hilla on myös opetellut kohteiden, lähinnä puiden, kiertämistä. Olen jo soveltanut kiertämisen jaloa taitoa merkille. Välimatkaa on pisimmillään noin 6-7 metriä eikä kiertäminen ole ärsykekontrollissa. Haluan vielä vahvistaa paljon kohteiden spontaania kiertämistä. Tällä hetkellä meillä on pieni ongelma merkin kanssa: koira kiertää tötterön niin merkkiä nuollen, että se kaatuu kiertämisen jälkeen. Hieman palkkauskohtaa fiksaamalla uskon, että tötsä saadaan vielä pysymään pystyssä.

Vielä kerran

2011-09-27T20:49:00.000+03:00

Kisakenttien kutsuhuuto kalvaa korvissa. Kuten arvata saattaa, seuraaminen tökkii edelleen. Ajattelin yrittää vielä kerran Fanny Gottin varsin mielenkiintoisella tyylillä, selkeillä kriteereillä ja treenipäiväkirjan merkintöjen avulla. Siinä sivussa yritän saada jotain tolkkua mm. keskeneräisiin kaukoihin; ärsykekontrolli voisi olla ihan harkitsemisen arvoinen juttu. Noutoon tarvitaan vielä varmuutta, samaten paikallamakuuseen. Jäävät toimivat ja istuminen ei ole laisinkaan huonolla mallilla. Ensi vuonna (toivottavasti) avon korkkaus. Videomateriaaliakin on joskus tulossa, kunhan saan jonkun lahjottua videokameran taakse.

Luovaa hulluutta

2011-09-12T22:15:00.001+03:00

Käytiin tekemässä pikavisiitti näin iltahämärällä kentälle kera kapulan ja irtorullan. Tarkoituksena oli treenata kapula ja rulla suussa juoksemista täysillä minua kohti. Tätä varten raahasin kentälle parit hyppyesteen siivekkeet, joiden välistä Hilla sai pinkoa. Ja sehän pinkoi minkä tappijaloistaan pääsi! Esineetkin pysyivät hienosti suussa. Loppuun tehtiin vielä seuraamistreeniä, jonka Hilla veti oikein mallikkaasti häntä hulmuten. Aivan lopuksi naksuttelin vielä koirakärryyn menemisestä ja aloin yhdistämään siihen vihjesanaa. Pikkukärryyn Hilla meni yllättävän innokkaasti, eikä edes yrittänyt pompata heti naksauksen kuultuaan sieltä pois. Isomman kärryn luona koira on vielä epävarma, menee tosi varovasti sisään ja olisi tulossa sieltä samantien ulos. Jospa tämä vielä tästä, hiljaa hyvä tulee.

Sisällä oli tarkoitus naksutella vielä kaukojen m-s-m -vaihtoa, mutta Hilla keksi kaikkea muuta kivaa: kipitti kevythäkkiinsä, meni maahan ja laski päänsä etutassujen väliin sekä yritti vetää reppuni alas sohvalta... Mukava huomata, että kaikesta turhasta naksuttelu on alkanut tuottaa tulosta - koira on paljon oma-aloitteisempi ja kekseliäämpi. Näin sivuhuomautuksena täytyy vielä mainita, että pikkucorgista alkaa myös kehkeytyä oikein pätevä noutaja, aamulla koiran kitusiin päätyivät niin avaimet, kahden euron kolikko kuin hiuspinnikin.

(JK. Ylläoleva kuva ei liity juttuun, se on vain värittämässä tylsää tekstiä. Hillan lisäksi voit löytää kuvasta shelttinapero Zimin sekä cavalier Fasun. Ja corgiotuksen luonnottoman pitkän kielen, nurinkurin olevan pannan ja monta muuta epäolennaista seikkaa.)

Treenejä

2011-09-04T21:54:00.003+03:00

Viikonloppua edeltäneet päivät ovat vierehtäneet tiivisti treenaten. Torstaina tahkottiin tokoa ja perjantaina hurautettiin aamupäivällä hakumetsään. Tokotunnilla ehditiin myös käydä aksaamassa pienen radan verran. Rimat jätin ihan suosiolla maahan. Hilla sai aluksi kerätä kierroksia kentän reunalla ja sieltä juostiin suoraan suorittamaan rataa. Olisi kannattanut käydä rata huolella läpi ilman koiraa, nyt tyydyin vain läpikäymään sen (liian) nopeasti. En ottanut huomioon sitä seikkaa, että enää Hillalla ei kulu aikaa hyppäämiseen, se voi vain painaa täysillä siivekkeiden välistä. Tämän vuoksi olin auttamattomasti liian myöhässä ja ohjaukseni - jos sitä sellaiseksi edes voi kutsua - petti pahasti. Omasta mokailustani huolimatta pikkucorgilla oli huisin hauskaa, ja sehän on pääasia!

Agilitysulkeisten jälkeen siirryttiin nurmikentälle tekemään erilaisia häiriöharjoituksia: ryhmässä seuraamista, paikallaoloa ja luoksetuloa. Ainoastaan paikallaolo meni hyvin, seuraaminen ei ollut seuraamista, eikä sen vielä sellaista kuulukaan meillä olla. Palkkasin Hillan tarjoamaa omaehtoista kontaktia, mutta koska katseyhteyttä minun kasvoihini ei saatu riittävän tiheästi (kriteerit, vahvisteen laatu?), tyydyin loppuharjoituksen ajan vain imuttamaan koiraa. Luoksetulo oli ihan kiva, mutta ei tarpeeksi. Hidas vauhti ja vino perusasento - siitähän se riemu vasta ratkeaakin. Turhauttavaa tehdä kokonaisia liikkeitä, kun haluaisin keskittyä hiomaan osasia ja vasta sen jälkeen yhdistellä niitä. Huono puoli tässä on se, että tällaisia treenejä meille ei kovin usein suoda. On paljon näyttävämpää tehdä kokonaista luoksetuloa (jossa joudun lopuksi korjaamaan vinon perusasennon) tai seuraamista imuttamalla (jossa vain koira mutustaa nakkia aivotoiminnan kytkeytyessä pois päältä) kuin treenata takapäänkäyttöä tai sheipata seuraamisen paikkaa.

Hakumetsässä Hilla teki 4 kpl tuuli-ilmaisuja. Palkkarasiat täytin ensimmäistä kertaa kissanruualla, jotta Hillan päähän iskostuisi entistäkin suurempi vimma löytää piilossa olevat ukot metsästä. Kaksi ensimmäistä ukkoa Hilla löysi mielestäni ainakin osittain silmillään, kaksi viimeistä nenäänsä käyttäen. Seuraavalla kerralla täytyy piilottaa etsittävät niin, etteivät ne varmasti näy. Tarkoituksena olisi päästä kokonaan pois näkö- ja kuuloärsykkeistä, eli tuulilla jatketaan vielä jonkin aikaa. Rullailmaisukin edistyy hitaasti, mutta varmasti. Nyt koiralla on jo hyvä ote rullasta ja se pystyy pitämään sitä suussaan pari sekuntia, kun avitan pitällä rullasta kiinni. Ilmaisu olisi tarkoitus kasata kokoon takaperin ketjuttamalla eli ensin opetellaan hyvä pito, sitten rullan kanssa perusasentoon tulo sekä luovutus ja lopuksi vasta haetaan rulla maalimieheltä. Onneksi ei ole mitään paineita tämän suhteen vaan voin edetä koiran tahtiin. Jos ei vielä tänä syksynä päästä tekemään ilmaisutreenejä metsässä, niin ei maailma siihen kaadu. Ensi keväänäkin ehtii vallan mainiosti.

Mörköjä

2011-08-24T22:16:00.001+03:00

Kannuksessa on taasen viihdytty parin viikon verran. Lenkkeilty on paljon, treenattu ei niinkään. Alkuviikko kului kuin sumussa, Hilla oli vain varjo normaalista itsestään. Kulki apaattisena korvat luimussa, jumitti hihnalenkeillä, murisi irokeesi pystyssä kaikille vastaantuleville olennoille sekä teki yleisen laamailun maailmanennätyksen. Eräänä iltana treenatessamme nurmikentällä paikkamakuuta, Hilla otti tavattoman paljon häiriötä mm. ohi ajavista mopoista ja autoista sekä kenneliltä kantautuvasta koiramaisista äänistä. Se vain pälyili hermostuneesti ympärilleen korvat luimussa. Muistaakseni tarkoituksena oli ottaa vain helppo puolen minuutin paikkamakuu. Tämä olikin em. syistä johtuen ylivoimainen haaste. Päädyin vain naksuttelemaan häiriöt ja lopetin harjoituksen melko nopeasti.

Keskiviikkona (vaiko torstaina) oli tokon tasontarkastus, lähinnä vain näytettiin, mitä kesän aikana on opittu. Ajattelin pelata varman päälle ja ottaa noudon niin, että heittäessä pidän koiraa pannasta kiinni sekä näyttää jäävät avoimen tyyliin "sunnuntaiseuraamisella". Liian helpoksi en ollut suunnitellut tätäkään treeniä. Hilla lähti kapulalle laiskasti, poimi sen suuhun ja jäi tuijottamaan kaukaisuuteen. Annoin uuden noutokäskyn. Hilla tepasteli pari askelta minua kohti ja pudotti kapulan. Pudotti kapulan. Hilla ei ikinä, ei koskaan ole pudottanut kapulaa. Olen rakentanut noudon pala palalta niin hitaasti ja huolellisesti, ettei koiralla ole ollut edes mahdollisuutta sylkeä kapulaa matkan varrelle. Heittoja ollaan myös ehditty tekemään useampia, tämä ei siis ollut ensimmäinen kerta. Uusin liikkeen ja Hilla teki ihan siistin perusnoudon. Fiilis ei varsinaisesti ollut katossa onnistumisesta huolimatta. Jäävätkin menivät päin honkia, maahanmeno oli ihan kelpo, mutta seisomisessa valahti maihin. Yritä siinä sitten vakuttavasti selittää, että me ollaan ihan oikeasti treenattu. Tutkiessani treenipäiväkirjaa löysin kesänloman ajalta lähes 60 päivän treenailut. Harkitsin puolivakavissani päiväkirjan lykkäämistä opettajien nenän eteen, ei meitä muuten kukaan uskoisi.

Sanat Hilla, treenaaminen ja paine eivät ensituntumalta näyttäisi mitenkään sopivan samaan lauseeseen. Olenhan hehkuttanut, miten pikkucorgi paiskii töitä silmät loistaen ja häntä hulmuten. Asenne on vertaansa vailla - vai onko? Koulun treeneissä paha mörkö on koirakärry, jonka näkeminen - saati sitten sinne meneminen - jo selvästi ahdistaa Hillaa. Koira alkaa vetää hihnassa päinvastaiseen suuntaan lähestyessämme kenttää. Ensimmäisenä vuonna ennen käytännön tuntien alkua jokaisen opiskelijan tehtäväksi lankesi koiransa totuttaminen koirakärryyn. Hillallekin jäi positiivinen mielikuva kärrystä ja se söi vapautuneesti nameja, taisipa joskus saada osan iltasapuskastakin siellä. Pilvilinnat romuttuivat kuitenkin heti, kun koira pakattiin kärryyn ja lähdettiin ensimmäisiin maastotreeneihin. Asiaa ei varsinaisesti auttanut se, että tie oli kuoppainen ja mäkinen. Koira yrittää kauhuissaan pitää itsensä tasapainossa pimeässä boksissa kärryn rämistessä ja pomppiessa pitkin tietä. Olin aivan idiootti, enkä huomioinut tätä seikkaa. Hilla alkoi tuntea vastenmielisyyttä koko kapistusta kohtaan treeni toisensa jälkeen. Minä ajattelin vain, että kyllä se tottuu, aika tekee kyllä tehtävänsä. Aika teki tehtävänsä ja nyt minulla on koira, joka stressaa koirakärryyn menemistä, siellä olemista ja näin ollen on treeneissä aivan paineessa.

Heti tasontarkastuksen jälkeen tajusin, että minun täytyy ottaa itseäni niskasta kiinni ja totuttaa Hilla koirakärryyn uudestaan. Samana iltana käytiin naksuttelemassa koirakärryn lähellä. Seuraavana iltana edettiin siihen pisteeseen, että Hilla katsoo vapaaehtoisesti kärryä. Kolmannella kerralla Hilla tarjosi kuonokosketusta kärryn oveen ja laittoi etutassunsa boksin lattiaosaan. Heti kun avasin boksin oven, Hilla laski välittömästi häntänsä alas. Se kykeni kuitenkin jatkamaan toimintojen tarjoamista, joten toivoa ei ole vielä menetetty. Täytynee vain toivoa, että syksyllä käytännöntunnit pyörisivät pääasiassa koulun alueella, jolloin pääsisin aina vapaa-ajalla tekemään pelottavasti mörkökärrystä Hillalle siedettävämmän paikan.

Kannus kutsuu

2011-08-13T23:55:00.002+03:00

Viimeinen kesälomailta kotona lähenee loppuaan. Huomenna pitäisi pakkautua tavaravuoren ja koiran kera auton takapenkille ja katsella ohikiitäviä maisemia päätepysäkkiin, Kannukseen, asti. Onneksi saamme viettää vielä maanantain rennosti lomaillen koulun kellojen kilahtaessa vasta tiistaiaamuna. Viimeisestä lomapäivästä täytyy toki ottaa kaikki ilo irti, luultavasti lenkkeillen ja treenaten tehokkaasti. Hilla voisi käydä tekemässä tuttavuutta tokon hyppyesteen kanssa sekä jatkaa ohjatun suuntien opettelua. Seuraamisen uudelleenopettaminenkin alkaa jo poltella hyvinkin ajankohtaisena asiana, mikäli mielin saada hurtan kisakuntoon kevät/kesä 2012 -akselilla. Yksi ratkaiseva päätös on kuitenkin vielä edessä; sääntökirjan ihanneseuruu vai omaa silmääni hivelevä, ns. fyysisessä kontaktissa seuraava koira, esim. pää polvea vasten. Entten tentten teelikamentten...

Tänään tehtiin pikkuveljen avustuksella noudon palautuksia. Veli piteli Hillaa juostessani n. 20 metrin päähän ja jättäessäni kapulan matkan varrelle, kuitenkin melko lähelle koiraa. Hilla ampaisi vauhdilla matkaan, poimi kapulan ja tykitti täysillä sivulle. Näitä tehtiin kaksi kipaletta ja palkkaa herui pikkucorgin kitusiin ihan kiitettävä määrä. Huippu treenikaveri!

Onnistuneen noutotreenin jälkeen leikittiin turkisreuhkalla

Hyvän mielen treenit

2011-08-09T22:02:00.001+03:00

Ohajatut tokotreenit Haukkukeitaalla ovat tältä erää ohi. Olisin enemmän kuin mielelläni jatkanut treenejä vielä syksynkin samassa porukassa. Taskuun jäi paljon uusia treenivinkkejä ja -neuvoja, joita lähden innolla kokeilemaan. Parasta treeneissä oli Hillan innosta säihkyvät silmät ja tekemisen palo. Tunnin tokot eivät koetelleet pikkucorgin sietokyvyn rajoja, toisin kuin koulun nelituntiset sessiot, jotka tunnetaan paremmin käytännön tunteina. Ymmärrän toki, että maastoon lähdettäessä täytyy varata aikaa, jotta jokaiselle koiralle jää riittävästi treeniaikaa. Tokoilut hoituisivat kyllä lyhyemmässäkin ajassa. Neljä tuntia tiukkaa tokoa on meille liikaa. Siitäkin huolimatta, että välissä on taukoja. Loppusuoralla ei voi edes puhua tehokkaasta treenaamisesta ohjaajan ja koiran ollessa rättiväsyneitä.

kuopukset treenaavat tokoa kotipihalla

Mutta niihin eilisiin tokoihin, tiivistettynä tunti kului vesisateen siivittämänä kutakuinkin näin:

1x p-makuu rivissä, yht. 3 min, pisin palkkausväli n. 40s, etäisyys 2-3m. Pysyi hyvin, vähän vilkuili. Palkkasin runsaasti lopussa, ettei ehdi ennakoida loppuperusasentoa.
Liikkeestä seisominen avoimen tyyliin, ei loppuperusasentoa. Oli pysähtynyt kuulemma terävästi ja kesti hyvin takana käymisen.
Hyppyä, tehtiin irtoamisia namikupille ja siitä seisahtumisia, hyvin. Seisahtumiset tosi teräviä. Loppua kohti meni huonosti, koska olin itse aivan pihalla. Näitä tehdä lisää kotona. Seisahtumisessa voisi heittää palkan taakse. EI PALKATA ESTEEN YLI!
2x noudot. 1. kerralla olin vähän kumarassa heittäessäni kapulaa, 2. kerralla seisoin suorassa. Molemmat luovutuksella. Mieletön vauhti!
Seis häiriöt, pysyi paikoillaan, vaikka kuljeskelin koiran ympärillä.
P-makuu häiriöt: olin piilossa 10s sekä kiersin ja kaarsin koiran ympärillä. Häiriönä myös ympärillä treenaavia koirakoita. Pysyi hienosti.
Ohjatun suuntia (oikea) namilautasilla, appari vei aina namit. Koira selkä lautasia päin (kuin olisi merkillä), km + "oikee". Kokeiltiin ensin pelkällä käsimerkillä, mutta lähti tosi epävarmasti. Kun otettiin suuntakäsky mukaan, lähti vauhdilla. Näitä tehtiin yhtensä ehkä 8 kpl? Tehdä ainakin aluksi aina yhtä suuntaa per treeni.

Vesileikkejä

2011-07-22T21:33:00.000+03:00

Pari päivää sitten teimme pikku visiitin läheiseen venesatamaan. Ei ollut sattumaa, että lähdimme askeltamaan määränpäähämme keskipäivän kuumuuden paahtaessa niskaan. Yhtälö kuumus ja Hilla tuottaisi mitä todennäköisimmin tulokseksi uivan, tai vähintääkin vedessä kahlaavan Hillan. Funktiokone toimi tällä kertaa, tuloksen ikuistin kuvin.

Hilla ei suostunut hakemaan keppejä ulapalta. Sen sijaan se kiinnostui suunnattomasti pikkuveljeni veteen heittämästä kivestä. En tiedä, miten vettä syvästi inhoava koira on onnistunut tuon kiven pohjasta poimimaan, mutta se samainen kivi sillä oli suussaan rantautuessaan kuivalle maalle. Aina en ymmärrä, miten pienen corgineidin pääkopassa pienet hammaspyörät raksuttavat. Ehkä ne haksahtavat välillä pyörimään väärään suuntaan..?

Hengähdystauko

2011-07-18T23:27:00.001+03:00

Kuuden viikon työrupeama on takana päin ja kesäloma voi virallisesti alkaa. Edellisen viikon vietimme Kannuksessa kennelvuoron merkeissä, tai lähinnä omistaja vietti koiraparankin saadessa tuta lähes olemattomasta vapaa-ajasta. Hillalle oli tarjolla helppoa ruokaa kaksi kertaa päivässä suoraan kupista tarjoiltuna. Normaalisti se joutuu ansaitsemaan jokaikisen nappulansa työnteolla. Toisaalta, vaihtelu virkistää.

Viikon treenaamiset jäivät hieman taka-alalle armottomasta väsymyksestä johtuen. Yhtenä iltana sain kuitenkin raahauduttua nurmikentälle kera koiran, turvotetun nappulamössön sekä kapulan kanssa. Treenit aloitettiin erittäin epähillamaisella paikkamakuulla. Koira oli ahdistuneen oloinen ja pälyili ympärilleen odottaen, milloin taivas romahtaa niskaan. Kuonokin kävi pariin otteeseen maassa, mikä ei koskaan lupaa hyvää. Masentavasta avauksesta huolimatta siirryimme kuitenkin sulavasti noutopuuhiin. Corgikoiran ilme kirkastui heti kapulan heiton jälkeen ja se singahti sulavasti kapulan perään, jonka jälkeen kipitti kalikka suussaan sivulle. Otteensakin piti hienosti, vaikka vedin hieman kapulaa sen suusta pois. Nämä onnistumiset lämmittävät mieltä erityisen paljon, enkä epäile hetkeäkään etteikö nyt jo seitsemän kuukautta kestänyt noutoprojekti olisi ollut kaiken sen vaivan arvoinen.

Varsinainen treenimoodi tuntuu olevan tällä hetkellä täysin kateissa ja treenipäiväkirjakin kumisee tyhjyyttään, suorastaan huutaa uusia merkintöjä ja suunnitelmia. Tavoitteita pitäisi miettiä lyhyemmälle ja vähän pidemmällekin tähtäimelle, mutta motivaatio puuttuu tyystin. Kuten vanha sanonta osuvasti kiteyttää, tyhjästä on paha nyhjäistä. Pikkuhiljaa kokoonkursiutuvat liikkeet alkavat taas hajoilla, kuin ompelisi ensin saumat yhteen ja ratkoisi saman tien pois. Välillä koiraharrastus on hurjan palkitsevaa, toisinaan taas tekisi mieli löydä hanskat tiskiin ja lopettaa koko touhu, alkaa vaikka virkkaamaan patalappuja. Virkkaaminen ei ole kuitenkaan niin kamalaa, ihanaa ja kamalan ihanaa.

Kennelvuorojen jälkeen olen oppinut arvostamaan Hillaa ihan uudella tavalla ja näkemään sen aivan eri valossa. On mukavaa omistaa koira, joka ei syö kiviä tai räyhää lajitovereilleen kuola suupielistä roiskuen. Lenkkeily on huomattavasti nautinnollisempi elämys, kun ei tarvitse raahautua höyryveturin lailla kiskovan koiran perässä ojaan. On myös onni omistaa terve koira, kun ei tarvitse tuijottaa silmä kovana kelloa ja huolehtia milloin mitäkin nappia koiran suuhun oikeaan aikaan. Pakko tunnustaa, että toisinaan tekisi mieli lennättää koko koira maata kiertävälle radalle. Illan tullen kumoan julmat aikomukseni pienen hörökorvan käpertyessä kainalooni nukkumaan tuhisten tyytyväisenä tyynyä vasten. Harmi vain, että maailman parhaan pikkucorgin voi omistaa vain kerran elämässään.

Kesäkivaa

2011-07-06T14:06:00.001+03:00

Edellisessä postauksessa hehkuttamani Fanny Gottin opetustyyli ei uponnut Hillan päähän millään ilveellä. Valehtelematta klikkeri kilahti lähes 120 kertaa ja lopputuloksena oli koira, jolla ei ole hajuakaan mitä sen kuulusisi tehdä. "Haluatko, että seuraisin? Eikö? Entä jos tulisin istumaan eteen? Eikö sittenkään?" En väitä opetustapaa huonoksi, mutta Hillalle se ei näyttänyt sopivan. Suunnitelma b oli palata tuttuun ja turvalliseen imutusseuraamiseen saadakseni eliminoitua Hillan karmean edistämisen. Seuraaminen tuntui aluksi hyvältä, aivan liian hyvältä, joten aloin laskea päiviä siihen, milloin pakka hajoaa. Kun aloin hiljalleen nostaa namikättä ylös, huomasin koiran erkanevan heti vasemmalta sivultani, kiilaavan eteeni ja tapittavan silmiini. Se siitä sitten. Suunnitelma c polkaistiin käyntiin muutama viikko sitten. Tällä kertaa yritän rakentaa korrektin seuraamisen, jonka pohjana on vahva peräpään käyttö. Aluksi Hilla saa opetella paikallaan käännökset, jonka jälkeen aletaan liittämään niihin eteenpäin suuntautuvia askeleita. Pitkä ja hidas taival siis tulossa.

Pari vuotta sitten taisin mainita vuonna kivi ja keppi aloittamastani noutoprojektista. Se on -yllätys yllätys - vielä kesken. Tällä hetkellä corgineiti noutaa heitetyn kapulan, mutta lähtölupaa odottaessaan pidän sitä vielä pannasta kiinni. Kerran se yritti varastaa kapulalle ilman lupaani, jolloin vein sen jäähylle aidan taakse. Ei yrittänyt toista kertaa. Edistystä on tapahtunut paljon siitä hetkestä, kun esittelin Hillalle ensi kertaa noutokapulan. Pikkucorgi katsoi minua ja näytti toteavan, että pidä kapulas, ei kiinnosta. En tosin sanoisi nytkään, että kapula herättäisi erityisen suurta mielenkiintoa Hillan silmissä, mutta puukalikka on saanut ihan uuden merkityksen - väylän ansaita ruokaa. Videota on luvassa sitten, kun nouto saadaan lopullisesti kursittua kokoon.

Muutakin tokoon liittyvää ollaan ehditty puuhailla: työn alla ovat sekä avoimen kaket että paikkamakuu, jossa saavutettiin hiljattain neljän minuutin rajapyykki (ilman häiriötä). Erilaisia häiriöitä olen pyrkinyt tekemään paljon, jotta makuu koirien keskellä kokeessa ei tuottaisi ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Niin minä kuin aina niin avulias pikkuveljenikin ollaan potkittu palloa, heitelty leluja, juostu ja riehuttu koiran ympärillä... Hyvällä mallilla siis ollaan. Tarkoituksena olisi lähipäivinä aloittaa hajuerottelun opetus tunnaria varten sekä tutustella metallikapulaan. Ehkäpä tämän vuoden puolella myös ruudun ja merkin alkeet tulevat tutuiksi. En siis ole vielä heittänyt toivoa täysin menemään, vaan mielessä siintää edelleen ajatus korkeammista luokista. Pikkucorgissa olisi kyllä potentiaalia vaikka mihin, ohjaajasta ei voi kyllä sanoa samaa.

Aallonharjalla

2011-04-13T20:51:00.002+03:00

Kuoleman partaalla oleva blogi herää jälleen eloon ja uuteen vuoteen 2011. Hilla on edelleen hengissä ja voi hyvin, harrastusrintamallakin on edetty - tai ainakin yritetty. Alkaneen opistojakson ansiosta corgiotus pääsi haistelemaan ryhmätreenien tunnelmaa tämänpäiväisellä käytännöntunnilla. Suuntasimme vertaalle hakuilemaan pitkästä aikaa. Aluksi saimme vapaasti pyöriä koirinemme vertaalla, jonka jälkeen jokainen koira kerrallaan pääsi etsimään ukkoja pölyisen rakennuksen uumenista. Hillalla oli kivaa; anteliaat maalimiehet tarjosivat sille kourakaupalla nakkeja. Mikäs sen mukavampaa kuin suunnistaa suoraan seisovan (tai istuvan) pöydän luokse ja napostella nakinpalasia niin kauan, kuin niitä maalimiehen kädessä riittää.

Tokopuolen tarkastelua sitten, lyhyesti voitaneen sanoa, että kaikki on menossa hyvää vauhtia uusiksi. Entinen seuraaminen on historiaa, kuten myös ennen hyvin epävarmat seisominen ja maahanmeno sekä armottoman vino perusasento. Tasan vuorokausi sitten käänsin uuden sivun Hillan tokoharrastushistoriassa ja aloitin seuraamisen opettamisen Fanny Gottin tyylillä. Ennen tätä päivää se ei ole varsinaisesti osannut seurata. Kyllähän se hyvällä tuurilla jolkotteli ihan kivasti vasemman jalan tuntumassa ja omaksui järkyttävän kenguruloikkatyylin, jonka vuoksi seuraaminen oli erästä vanhaa postaustani lainaten "järkyttävää edistämistä, ylitsepursuavaa intoa ja puuttuvia perusasentoja." Emme ole vielä edenneet merenrantaa pidemmälle, mutta ehkä läpimurto tapahtuu jonain päivänä. Kauas on vielä pitkä matka...

Hilla seuraa syksyllä -09

Kohti uutta vuotta

2010-12-31T23:56:00.008+02:00

Vielä ehtii vääntää viimeisen tekstin tälle vuodelle. Yhteensä sormet ovat lennelleet näppäimistöllä ihan luvattoman laiskasti. Moni tarinanpoikanen on jäänyt hautumaan luonnoslehtiöön, jonne on varmaan siunaantunut enemmän asiaa kuin tänä vuonna ihan tänne blogiin koko kansan nähtäville yhteensä.

Vuosi 2011 häämöttää vajaan kymmenen minuutin päässä tätä kirjoittaessani. Sinne on ladattu suuria suunnitelmia, tavoitteita ja haaveita, joita toivon mukaan päästään myös ihan käytännössä toteuttamaankin. Näistä myöhemmin lisää.

Mutta mitä tapahtuikaan vuonna 2010? Alla lyhyt koonti.

tokoiltiin semiahkerasti
pyörähdettiin tokokarkeloissa, joista 2xALO1 ja 1xALO2
mätsärireissuja, saldona 2xJH1 sekä 1xJH3
terveystarkit
muutto Kannukseen opiskelemaan

Tavoitteita, oliko niitä?

tokosta vähintään yksi alo1, ehkä jopa tk1 --> jep, plakkarissa 2xalo1
avon ja voin liikkeet treenaukseen --> kummitelleet korkeintaan omissa unissani
jatketaan liitelyä --> yritys hyvä kymmenen
canicrossaillaan omaksi iloksemme --> varusteet pölyttyneet kaapissa
ryhmänäyttelystä mielenkiintoinen arvostelu --> jäi hakematta
terveystutkimukset --> käyty on (silmät, lonkat, kyynärät, selkä -setti)

Mitä jäi käteen vuodesta 2010? Paljon ihania ja vähemmän ihania muistoja, treenejä ja jopa uusia ihmisiä ja koiria. Pitkiä lenkkejä, kirpeitä pakkasia sekä läkähdyttävän kuumia kesähelteitä. Sekä kermana kakun päällä sen ainoan ensimmäisen pikkucorgini kolmevuotissyntymäpäivä. Kiitos Ulpu ihan mielettömän paljon tuosta höpsöstä hörökorvasta, jonka voimin sakeinkaan sumu ei tunnu enää niin ylitsepääsemättömältä.

Lueskelin tämän vuoden blogimerkintöjä lähinnä tokopostauksia ja niiden sisältöä silmälläpitäen. Lopputuloksena erittäin masentunut mieliala. Tekstejä lukiessa voisi saada käsityksen (kisaraportteja lukuunottamatta), että olen kouluttamassa pikkupentua. Naksuseuraamista, jossa naksu&maksu ansaitaan yhden askeleen jälkeen, 30s paikkamakuita, tolkuttomasti apuja... Sanotaan, että hyvä ohjaaja saa paljon irti huonostakin koirasta, mutta huono ohjaaja onnistuu pilaamaan lahjakkaankin koiran. Oma kategoriansa ovat vielä ns. "superkoirat", jotka porskuttavat tasaista tahtia ylöspäin, vaikka ohjaajan kouluttamistaidot eivät olisikaan huippuluokkaa ja treenit kehnosti suunniteltuja. "Huono koira" vaatii ohjaajaltaan paljon enemmän kuin "hyvä koira". "Huonolle koiralle" ei riitä, että treeninälkäinen ohjaaja huitaisee vasemmalla kädellä epämääräisen session liikkeitä, joita koira ei pahimmassa tapauksessa edes osaa. Jos ohjaaja ei tiedosta mitä hän harjoituksellaan hakee ja mitä koiran on tehtävä saadakseen palkkion, koira on varmasti aivan kuutamolla. Kun "huono koira" ei lisäksi omaa mahtavaa ruokahalua, ei innostu patukan tai narupallon repimisestä tai ilostu suunnattomasti ohjaajan kehuista, on häseltäjäohjaaja pulassa.

Tämän postauksen ideana ei ole kuitenkaan ruotia, onko Hilla "hyvä koira" vai "huono koira" saati sitten sotkea soppaan erinäisiä koirarotuja. Ei suinkaan, tarkoituksena oli vain pohtia itseäni ohjaajana. Rehellisesti, käsi sydämellä, voin tunnustaa olevani huono ohjaaja. En yksinkertaisesti osaa suunnitella treenejä etukäteen, jonka takia ne noudattavat yleensä samaa kaavaa ja sorrun junnaamaan paikoillani. En uskalla ottaa sitä ratkaisevaa askelta eteenpäin ja vaikeuttaa pikkuhiljaa harjoituksia. Tämä selittänee huikean "edistyksemme" tokon saralla. Miksi sen yhden askeleen ottaminen on sitten niin tavattoman vaikeaa? Tjaa-a, siihen en osaa kovin tyhjentävästi vastata. Pelkään kuitenkin virheitä, epäonnistumisia ja pettymyksiä. Takapakit aiheuttavat kauhistusta jo näin ajateltunakin. Nuo kaikki kuitenkin näyttelevät pieniä tai vähän isompiakin sivurooleja koiran kouluttamisessa. Kehittyminen on mahdotonta liikuttaessa vain mukavuusalueella ja teettämällä koiralla vain sellaisia liikkeitä/temppuja/mitälie, jotka se ihan varmuudella osaa. Ensi vuonna lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja kysyä itseltäni, haluanko ihan oikeasti kehittyä ja oppia uutta koirankoulutuksen saralla. Haluanko olla Hillalle paras mahdollinen ohjaaja, johon voi luottaa tiukankin paikan tullen, kannustaa ja olla aivan ehdottoman luotettava, rehellinen ja reilu. Jospa siinä sivussa saataisiin niitä tuloksiakin.

Suden silmät

2010-12-21T14:33:00.002+02:00

Joululoma kolkuttelee jo ovella ja blogin hälytyskellot huutavat päivittämättömyyttä... Asia korjaantuu välittömästi, jatkosta en tosin uskalla luvata vielä mitään. Koulunpenkillä on istuttu koko syksy ahkerasti ja opiskeltu yhtä sun toista, pääasiassa koiria. Traktorin rattiinkin on tullut oppituntien lomassa eksyttyä. Vahingoilta on toistaiseksi vältytty...

Hillasta riittäisi kerrottavaa vaikka pienen kirjan verran, jos minua olisi siunattu kirjoittajanlahjoilla. Valitettavasti kirjallinen itseilmaisuni (saati sitten tähdellisempien asioiden ilmaisu) ei tarjoa kovin nautinnollisia lukuelämyksiä, joten joudutte tyytymään epätoivoiseen purnaukseen asian tiimoilta. Hilla on loikkinut pää kolmantena jalkana Kannuksen ryteiköissä ja viihdyttänyt niin ihmis- kuin koiraseuraakin hulvattomilla hepuleillaan. Voi melkein kuulla pienen naksahduksen, kun corgiotus heittää aivot narikkaan ja juoksee kieli poskella spurttaillen hangessa ja tehden huikean tiukkoja käännöksiä yrittäen pysyä koirakaveriaan himpun verran edellä. Hilla on vihdoinkin löytänyt kaverin, joka jaksaa riekkua sen kanssa lenkin ajan ja ymmärtää, että Hillan henkinen ikä on valovuosien päässä sen virallisesta iästä. Kakara, mikä kakara. Mainittakoon, että pari päivää sitten kolmevuotiaamme suorastaan mateli korvat luimussa pikkuruisen noutajapennun jalkoihin.

Hillan selkälausuntokin kolahti postilaatikkoon jokunen aika sitten. Kuoresta paljastui vähemmän iloisia yllätyksiä, sillä kalkkeutumia ei ollutkaan yksi, eikä kaksikaan vaan neljä. Tällaista sieltä paljastui: "Selkänikamien lukumäärä, muoto ja asento ovat normaalit. Välilevykalkkeutumat väleissä C2-C3, T5-T6, T10-T11, L4-L5". Mäyräkoirien asteikolla tämä luokiteltaisiin keskivaikeaksi välilevyrappeutumaksi. Ensimmäinen reaktio muistutti lähinnä järkytystä ja päässä tykytti vain ajatus rikki olevasta koirasta. Onneksi Ulpu ja google auttoivat ymmärtämään, ettei koiran tila ole kuitenkaan kuolemanvakava. Hengissä tästä tullaan kirkkaasti selviämään. Ainoastaan agilityn jatkaminen on vielä vähän vaakalaudalla jo senkin takia, että olemme ihan keltanokkia lajin parissa ja "harrastettua" on tullut vain muutaman hassun tunnin verran. Eikä me oikeasti edes osata mitään.

Tokojutut sitten... Sanotaanko vaikka näin, että metsään ollaan menossa hyvää vauhtia. Koira ei osaa, ohjaaja olettaa sen osaavan ja kaikki osaaminen murenee ruisleivän tavoin. Pieniä yksityiskohtia olisi hiottavana vaikka millä mitalla ja listalla odottaisi mukava määrä opetettavia liikkeitä. Pohjat on, mutta mistä löytyy opettamisen taito? Tokokokeessakin tuli käytyä yhtä ykköstulosta rikkaampana. Vaan ei suoritus kovin mieltä lämmittänyt, oli haahuilua, hyytymistä ja herpaantumista. Sekä ihan yleistä osaamattomuutta. Silmien säihke puuttui, tekemisen jano sammui jo aikoja sitten. Yhtä vuoristorataa koko matka, syvimpään tunneliin alaspäin.

Tyytyväisyyden huipulla

2010-10-21T17:23:00.002+03:00

Olipa kerran varhainen aamu (ainakin näin loma-aikaan), jolloin läppäri käynnistyi tavallista hitaammin ja netti ei suostunut aluksi millään ilveellä avautumaan. Vihdoin, hetken odottelun jälkeen, pääsi hermorauniona oleva omistaja koiranettiin katsomaan koiransa terveystuloksia... yllättyen hyvinkin positiivisesti. Kyynärät 0/0, lonkat A/A, silmät terveet. Selkälausuntoa (epävirallinen) odottelemme vielä, mutta uteliaille kerrottakoon, että niskasta löytyi yksi kalkkeuma. Lonkka-, kyynär- ja selkäkuvia pääsee katselemaan täällä.

Pienin askelin tulee valmiimpaa

2010-10-18T14:18:00.003+03:00

Otsikkoon viitaten; tulisi, kyllä vain. Paitsi jos kyseessä on onneton tokoa tahkoava ohjaaja, joka päättää mennä ryminällä parin koutusvaiheen ohi. Tunnustettakoon vaikka ihan julkisesti, että Hillan nouto on ihan totaalisen pilalla. Naurattaa väkisinkin ajatella tuskaista nouto-operaatiota, joka kilahti käyntiin noin vuosi sitten. Vuotta myöhemmin pääsemme taas palaamaan alkuun, kiitos idiootin ohjaajan. Näinä antoisina hetkinä ei voi kuin todeta tokon olevan huisin kivaa.

Ylhäällä voinet nähdä kuvanäytteen Hillan seuraamisesta, josta minä pidän (useimmiten) hyvinkin paljon. Kenenkään muun silmiä se ei luultavasti hivele. Kovasti kaikki yrittävät saada pikkucorgin seuraamispaikkaa taaemmaksi. Minä en yritä, en halua, enkä jaksa. Hulmuava häntä, kontakti ja asenne tulevat listallani ennen oikeaa paikkaa. Koulussani ihan jokaisella vähänkin tokopainotteisella käytännöntunnilla saan ainakin pari erilaista neuvoa ja kikkakolmosta seuraamisen suhteen. Imuta, houkuttele namilla, älä palkkaa edistämisestä. En epäile konstien toimivuutta, mutta en henkilökohtaisesti halua opettaa seuraamista, ainakaan kokonaan aivan alusta asti uudestaan, imuttamalla.

[ Melkein sydäntä raastaa, kun mukavan seuraamisen jälkeen kuulee kommentoitavan "älä palkkaa" koiran odottaessa palkkiotaan silmät loistaen. Enää ei ilmeisesti riitä, että on itse tyytyväinen liikkeeseen. Vaikka olenkin luonteeltaani hitusen perfektionismiin taipuva, tämä pilkunviilaukseni ei ulotu seuraamisliikkeeseen asti. Seuraamiseen haluan intoa ja näyttävyyttä, vaikka sitten paikan kustannuksella. Se on mielestäni pieni hinta iloisesta seuraamisesta. Ja kyllä, olen hyvinkin tietoinen siitä, ettei Hillan seuraamisilla kahmita kymppejä kokeessa. Tuskin edes yhdeksikköjä. Mutta mitä väliä, pääasia on, että Hillalla (ja minulla!) on kivaa. Ei tokon tartte olla niin hurjan vakavaa. ]

Imutuksessa koira mutustaa makkaraa makkaran perään. Syö, syö, syö ja hamuaa lisää makkaraa kädestä. Hillan seuraamisharjoitukset on aloitettu ja tullaan edelleen jatkamaan suurimmaksi osaksi sheippaamalla. Väitän, että edellämainitussa koulutustavassa koira joutuu käyttämään aivonystyröitään enemmän kuin makkaraa mutustellessa. Ja vihdoin alamme lähestyä alkuperäistä pointtiani kaiken ylimääräisen sepustuksen jälkeen. Sheippaamisen varjopuolena on se vaara, että seuraamispaikka saattaa livahtaa ihan huomaamatta liian eteen jos asiaan ei kiinnitä huomiota ja muuta kriteeriä riittävän ajoissa. Itse en ole koskaan sen kummemmin puuttunut Hiin seuraamispaikkaan, vaan antanut sen seurailla mielin määrin minun näkövinkkelistäni katsottuna sopivassa paikassa. Näin olen saanut aikaan koiran, joka edistää pahimmillaan lähes metrin. Tästä huolimatta pystyn katsomaan hymyssä suin Hillan menoa vasemmalla sivullani, lapa ohjaajan polven edellä...

JK. Hilla käväisi läpivalaistavana 2.10. eläinlääkäriasema Akuutissa. Neidiltä kuvattiin lonkat, kyynärät ja selkä sekä tutkittiin silmät. Lausuntoja odotellessa...

Kotona taas

2010-08-28T16:39:00.013+03:00

Toinen viikko opiskeluja Kannuksessa takana. Hilla on tutustunut mm. koirakärryyn, Dogness -halliin, verstaaseen, erilaisiin pintoihin, lehmiin, lampaisiin sekä muutamaan karvaiseen kaveriinkin. Toksutreenit ovat olleet vähän jäissä, sisällä ollaan kyllä tehty kaikkea pientä ja vähemmän pientä sekä käyty pyörähtämässä Ollikkalan parkkiksella yhden paikkamakuun ja seuraamispelleilyjen verran. Saas nähdä mihin suuntaan meidän tokoilut kehittyy (jos kehittyy), sillä seuraavat kokeet ovat vasta marraskussa ja treenaamisinto on tämän takia aikalailla nollassa. Ja lupailin hankkia corgiotukselle tänä vuonna teekooykkösen sekä ensi vuonna korkata avoimen luokan (ykköstuloksella). Jouluna Hiin pitäisi osata nouto sekä avon kaukokäskyt. Keväällä taasen tulisi olla hallussa avon paikkis sekä parempi takapään käyttö. Mitäköhän sitä oikein tulikaan luvattua?

Viime viikolla ymmärsin vihdoin, ettei Hilla osaa kaukoja. Niinpä palasin hammasta purren ruohonjuuritasolle ja aloitin ihan oikeasti opettamaan liikettä. Takapakkiakin päästiin ottamaan pari päivää sitten reilusti, kun Hilla ei enää osannutkaan nousta istumaan "sitta" -käskyllä. Nyt liike on sillä mallilla, että m-i toimii kahden metrin päästä. Kolme metriä matkaa koe-etäisyyteen...

Viime viikolla pääsimme koulussa toilailemaan kameran eteen ja näyttämään samalla koiran toko-osaamista. Hillan kanssa tein lyhyen seuruun, liikkeestä maahanmenon sekä luoksetulon. Nämä menivät nappiin, Hii sai kehuja hyvästä kontaktista, maahanmenon nopeudesta sekä luoksetulovauhdistaan. Sain myös Hillan leikkimään kameran edessä, mikä on jo ihan uskomaton saavutus. Hillahan ei leiki edes treeneissä, kotipihalla se saattaa hyvälle päälle sattuessaan revittää lapasta, mutta kentällä lapaset tai rätit eivät voisi vähempää kiinnostaa. Suuret kiitokset siis Sennille, joka ystävällisesti lainasi meille Fasun ihanaa patukkaa "testin" ajaksi!

Viimeisiä viedään

2010-08-13T23:24:00.002+03:00

Lomapäivät alkavat uhkaavasti olla vähissä. Oikeastaan lienee parempi puhua vain yhdestä lomapäivästä, sillä sunnuntaina sulloudumme Hillan ja tavarakuorman kanssa auton takapenkille ja käännämme nokat kohti Kannusta. Koulunpenkki kutsuu maanantaina kello 9.20. Huomenna pitäisi saada loputkin tavarat pakattua, mikä tosin tällä hetkellä tuntuu olevan ihan mahdoton tehtävä sillä suurin osa tavaroista lymyilee vielä jossain ihan muualla kuin huoneessani matkalaukkujen lähellä.

Torstaina kävimme Hillan kanssa fiilistelemässä toksutreeneissä. Herättelin koiran lyhyillä seuruupätkillä ja Hii viihdytti samalla itseään änkeämällä aina tilaisuuden tullen vasemmalle sivulleni. Paikkamakuukin saatin tehtyä rivissä, jes. Hilla meni maihin ensimmäisellä käskyllä ja jäi makaamaan skarppina. Kunnes...kuului pienen ja vastuttamattoman suloisen sakemannipennun kiljuntaa ihan Hiin takaa. Ja koska tämä penne oli ihan hurmaava, piti Hillankin vääntää niskansa kiljunnan suuntaan ja ihastella tätä pientä luontokappaletta. Ja sitä piti ihailla toki monen monituista kertaa. Kävin palkkamassa Hiin aina, kun se suvaitsi kääntää katseensa minuun. Sai käydä useampaankin otteeseen ravaamassa koiran luona. Ja istumaan ei taaskaan voinut nousta ensimmäisellä käskyllä, tätä pitää nyt ihan_oikeasti treenata.

Sitten otettiin liikkuroituna seuraaminen, joka oli tällä kertaa hyvin lyhyt L-kaavio. Hilla oli aivan mieletön. Uskomaton. Super. Seuraaminen olisi pitänyt saada tallennettua videolle. Siinä oli se fiilis mikä jäi viime kerralla koekehän ulkopuolelle. Katkeamaton kontakti. Ilo. Tuikkivat silmät. Minä tosin onnistuin aika lahjakkaasti pilaamaan käännökset, sillä pääkopassa on aina pelko siitä, että ryskään koiran päälle. Siitä seuraa se, että käännyn ihan luvattoman huonosti. Lupaan täst'edes harjoitella käännöksiä itsekseni, ihan totta.

Avoimen liikkeet alkavat pikkuhiljaa hahmottoa, vaikka vielä ollaan vähän ulapalla. Kaukot ja nouto pääsevät ensi viikolla treenilistalle, jospa saisin työstettyä niitä eteenpäin niin joulukuun tavoite voisi alkaa näyttää ihan realistiselta...

Rimaa hipoen

2010-07-29T14:38:00.001+03:00

Eilen (28.7.) käväisimme Oulun seudun noutajakoirayhdistyksen järjestämässä tokokokeessa Knuutilankankaalla. Koepaikkana oli tilava sorakenttä ja alokasluokka pääsi starttaamaan heti ensimmäisenä. Ilma oli ennen kokeen alkua täydellinen, pilvinen ja sopivan viileä. Aurinko päätti kuitenkin tunkea pilvien lävitse paistamaan kilpailijoiden iloksi (sarkasmi) ja kuumuus taisi vaikuttaa Hillaankin melko negatiivisessa mielessä. Tavoitteena oli vaatimattomasti ykköstulos höystettynä hyvillä seuruilla ilman ainuttakaan nollaa. Tämä saavutettiin, tosin vähän kyseenalaisilla suorituksilla. Seuraamisissa Hilla vallan yllätti vaikka kontakti rakoilikin, mutta neiti oli tehdä minusta hermoraunion jäävissä ja luoksetulossa, sillä liikkeellelähtöön tarvittiin kaksi käskyä. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, jäävissä liikkeellelähtöön taisin käyttää jopa kolme käskyä, mutta tuomari antoi meille kuitenkin armokutosta ja seiskaa.

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 7
Seuraaminen kytkettynä 9,5
Seuraaminen taluttimetta 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6,5
Luoksetulo 8
Seisominen seuraamisen yhteydessä 7,5
Estehyppy 8
Kokonaisvaikutus 10

Tuloksena siis ALO1 164p ja tämä riitti kolmanteen sijaan. Tuomarina toimi jälleen kerran Piritta Pärssinen.

Rimaa hipoen pääsimme kuitenkin sinne ykköstuloksen puolelle, vaikka hautasin haaveet koko aloykkösestä lähtiessäni seuruuttamaan Hillaa (suoritimme liikkeestä maahanmenoa), ainakin luulin niin. Muutaman askeleen verran tallusteltuani huomaan, että nyt on jokin hullusti. Jep - Hilla nököttää lähtöpaikalla ja tapittaa nätisti silmiin. Hihkaisen koiralle seuraamiskäskyn "mennään". Ei mitään vaikutusta. Viimeisenä keinona läpsäisen vasempaa reittäni ja Hilla tulee iloisesti seuraamaan. Loppuliike sujuukin ihan mukiinmenevästi, paitsi hurtta ei taaskaan reagoi "istu"- kehotukseen. Luoksetuloliikkeessä jätän koiran luottavaisesti istumaan ja kävelen liikkurin ohjeiden mukaisesti noin kahdenkymmenen metrin päähän. Luvan saatuani kutsun koiraa. Hilla nököttää paikoillaan ja kehässä on haudanhiljaista. Kutsun uudestaan, jolloin Hilla lähtee jolkottelemaan sivulle. Mihin se VAUHTI oikein katosi? Ennen koira on käskyn kuultuaan ampaissut sivulle kuin tykin suusta. Lienee kai turha selostaakaan millaiselta liikkeestä seisomisen alkuosa näytti. Koira ei edes yrittänyt lähteä seuraamaan ensimmäisestä käskystä. Kokonaisvaikutuksen numeroksi tuomari kuitenkin vilauttaa kymppiä ja siinä vaiheessa meinasi jo silmät pudota päästä. Hörökorvainen lahnako saa kympin? Toivottavasti ei erehtynyt numerosta. Kympin arvoista työskentelyä tuo lahnailu ei kyllä ollut.

Mistä jotain johon voisin toivoani ripustaa

2010-07-01T13:26:00.001+03:00

Kuukauden tauko tokosta on tehnyt ainakin minulle ihan hyvää, kun on saanut kasata ajatuksia ja miettiä rauhassa etenemistä ja tavoitteita. Toivon totisesti, että tokotaidot ovat pysyneet Hillankin pääkopassa, eivätkä ole karanneet taivaan tuuliin. Treenisuunnitelman tynkää on luonnosteltu ja tähtäimessä on elokuun koe, jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti. Tuntuu vain, että kaikki liikkeet ovat enemmän tai vähemmän levällään, tosin ihmekös tuo kun treenaaminen on jäänyt ihan vauva-asteelle. Viilaamista olisi siellä, täällä ja tuolla, kehtaakohan tuollaista löysää pakkaa edes viedä kokeeseen. Taitaa vain levitä koko homma käsiin. Omaan silmääni näyttää, ettei mikään toimi. Seuraaminen on jotain aivan hirveää, laitan (ehkä) todisteeksi möllitokovideon jos kehtaan. Kontakti on jossain ihan muualla kuin minussa ja Hilla seilaa kuin mikäkin purjevene. Mainitsinko jo, että Hii edistää? Sehän ei mitään uutta ole, mutta laitetaan nyt lisää vettä myllyyn. Kaikista kauneusvirheistä huolimatta minua masentaa eniten Hilla-ilmeen katoaminen. Se ilme ja tuikkivat silmät, kontakti ja alati vispaava häntä ovat olleet ainoa syy, miksi ylipäätänsä tokoilen. Kun tämä maaginen ilme on messissä, treenaaminen on kuin hunajaa. Vaikka Hillan seuraaminen on järkyttävää edistämistä ja puuttuvia perusasentoja, laukka-askelia ja ylitsepursuavaa intoa, Hilla on niin käsittämättömän ihana, kun se jaksaa silmät tuikkien ja häntä hulmuten napittaa kasvoihin. Katsokaa video meidän ihka ensimmäisestä virallisesta kokeesta otsakkeen "Hyvä kakkonen" alta (löytyy huhtikuun 2010 arkistosta), niin saatte osviittaa siitä, mistä puhun. Hillan tekeminen nostaa väkisinkin omat suupielet hymyyn, kun yrittää innokkaasti ja pää kallellaan kuuntelee tarkasti, pyysinkö sitä antamaan pusun vai menemään maahan. Tämä ilme ja tokomoodi täytyy kalastaa takaisin. Muuten oma motivaationi laskee ihan pohjalukemiin. Silloin voi heittää tavoitteet ja unelmat romukuoppaan. Uskokaa pois, niitäkin on muhimassa oman pääkoppani sisällä. Ne voivat olla liian suuria toteutuakseen ja aika varmasti ne kaatuvat ihan vain minun osaamattomuuteeni.

Olen joskus leikitellyt ajatuksella, että Hilla olisi jonkun kokeneen tokoharrastajan hyppysissä. Hilla ei ehkä olisi Hilla, sehän voisi olla vaikka Selma tai Hillevi. Olipa se sitten nimeltään mikä tahansa, koira olisi varmasti kolunnut alemmat luokat jo aikapäiviä sitten. Se osaisi seurata fiinisti ja kävisi tänä vuonna hakemassa menolipun erikoisvoittajaluokkaan. Ja olisi valio alta aikayksikön. Se rakastaisi treenata ohjaajan kanssa, joka osaa suunnitella treenit ja ennenkaikkea treenata tavoitteellisesti. Sen ei tarvitsisi kärsiä 16-vuotiaan nuoren ensimmäisenä koirana ja kestää kaikkia ohjaajan typeriä virheitä. Se olisi niin onnellinen koira, kuin vain voi olla.

Vääriä johtopäätöksiä ei kuitenkaan kannata edellisestä tekstinpätkästä vetää. Hillalla on oma ja erityinen paikkansa sydämessäni, enkä voisi ikinä kuvitella ketään toista ensimmäiseksi koiraksi. Vain yksi voi olla ensimmäinen, ja olen ihan mielettömän onnellinen, että Hilla on se ainoa ensimmäinen. Joskus vain tuntuu, että se kyllä ansaitsisi osaavamman ohjaajan harrastusten saralla, sillä Hii on niin loistava koulutettava. Ruuan, ja varsinkin maistuvan ruuan, perässä se kiipeäisi vaikka puuhun. Kissanruuasta se ihan hullaantuu ja se toimiikin meillä hienosti palkkana kokeessa. Minua harmittaa ihan vietävästi, etten leikkinyt koiran kanssa tarpeeksi pentuna, erityisesti erilaisissa paikoissa. Nyt Hillaa on todella vaikea saada leikkimään esim. kentällä, mutta neljän seinän sisällä ja tutulla kotipihalla se kuitenkin revittää ihan antaumuksella jos jonkinmoista rättiä ja lelua, kun sille päälle sattuu. Tässä vaiheessa on kuitenkin turha jossitella. Tietääpähän ainakin, mitä tekee toisin sitten seuraavan sessen kanssa.

Havahduin äskettäin ajatukseen, että Hilla täyttää tänä vuonna kolme. Kohta kolme vuotta yhteistä taivalta, enkä ole saanut koiran suhteen paljon mitään aikaiseksi. Tokosta epämääräisellä rääpimisellä yksi kakkostulos, aksattu melkein möllitasolle, näyttelystä haettu yksi ERI. Toiset kolkuttelevat nuorien koiriensa kanssa tokon voittajaluokan ovia ja me rämmimme vielä alokkaassa. Eihän tuo koiran vika millään muotoa ole, enkä ole koiraa syyttämässäkään. Vika on laiskassa ohjaajassa, joka ei yksinkertaisesti osaa treenata tavoitteellisesti. Me ollaan vaan huideltu epämääräisiä fiilistreenejä ja liikuttu mukavuusalueella uskaltamatta tarttua uusiin haasteisiin. Avoimesta on aloiteltu nouto viime vuonna ja nolona tunnustan, että kapula ei ole kovin montaa kertaa edes halkonut ilmaa. Kaukopelleilyt ovat nimensä mukaisesti vain epämääräistä säheltämistä, olen vain naksutellut Hillan tarjoamia vaihtoja. Käsimerkkejä en liikkeeseen halua mm. siitä syystä, että m-i vaihto tapahtuu lyhyellä ja ytimekkäällä käskyllä "sit", enkä tuossa ajassa ehdi kädellä huitomaan. Ruutuakin on peräti kaksi kertaa kokeiltu kosketusalustan kanssa, Hilla tykkäsi tästä ihan valtavasti, mutta onnistuin ostamaan itselleni niin huonot ruutumerkit, että treenaaminen on jäänyt sikseen. Miksikö? Koska Hilla nappaa lähimmän ruutumerkin suuhunsa ja kiikuttaa minulle. Terveisin Team Hilla ja omituiset ongelmat. Uudet tötteröt ostoslistalle siis.

Lopuksi vähän tavoitteita tälle vuodelle. Ykköstulos alokasluokasta tulee tänä vuonna, teekooykkönen on nyt vielä vähän kyseenalainen, mutta eiköhän suunnitelmat lutviudu sen ykkösen jälkeen. Alokasluokka on kuitenkin melko tylsä, varsinkin niiden kahden seuraamisen takia, joten on hyvin mahdollista, että sanomme heiheit alolle elokuussa. Jos Laura alkaa ihan oikeasti treenaamaan elikkonsa kanssa, niin pistetään uhkarohkeasti joulukuulle tavoitteeksi myös avoimen luokan korkkaus. Oulussa on ihan mukavasti kokeita tänä vuonna ja samaten Kannuksessa, nyt vain treenisuunnitelman viimeistely ja armoton tokokuuri päälle sekä toivottavasti palaaminen koekentille heilurihäntä-Hillan kanssa.

Hiljaista harrastusrintamalla

2010-06-19T22:00:00.006+03:00

Blogin päivittäminen tuntuu olevan näin kesäisin entistä vaikeampaa, kun ei vain yksinkertaisesti jaksaisi käydä naputtelemassa näppäimiä sen vertaa, että kirjustelisi vähän treeneistä tai muista tohinoista saati sitten ihan tuikitavallisesta arkielämästä. Mitäs me sitten ollaan puuhailtu näiden muutamien viikkojen ajan? Täältä pesee:

1x ohjatut tokotreenit
1x möllitoko, tuloksena ALO1 171p + maininta "mieleenpainuvin koirakko"
1x mätsäri, tuloksena JH1
6x liitelyä Minna Jokisaaren opissa
x kertaa lenkkeilyt sun muut tuikitavalliset arkirutiinit

Ohjattujen tokotreenien määrä jää tänä kesänä ihan olemattomiin lukemiin, sillä Hilla otti ja meni aloittamaan juoksunsa etuajassa. Agilityn jatkokurssi ehdittiin sentään tahkoa lävitse ja Minna kehotti meitä kurssilaisia osallistumaan möllikisoihin. Möllikisat jäävät toistaiseksi ihan vain korvan taakse hautumaan, sillä itselläni ei vielä uskallus riitä agin saralla kisoihin, ei edes epävirallisiin. Ehkä ensi vuonna sitten...

Mitäs sitten on kesälle tulossa? Armotonta laiskottelua ainakin nyt vähän aikaa (ne juoksut, ne juoksut...), jospa sitä muistaisi välillä potkia itsensä ylös, ulos, lenkille ja treeneihin. Tokon treenaus alkaa heti juoksujen jälkeen ja tähtäimessä olisi vielä tämän vuoden puolella saada se himottu aloykkönen. Jos hyvin käy, Hillan nimeä koristaa ennen vuoden 2010 loppua koulutustunnus TK1. Agilityakin on luvassa Tupoksella Minnan opissa ja yhdessä lähimätsärissä on ehdottomasti piipahdettava. Syksyllä puhaltavatkin jo ihan uudet tuulet, sillä lähden suorittamaan Kannukseen yhdistelmätutkintoa (eläintenhoidon ko + lukio) ja Hilla olisi tarkoitus napata mukaan opiskelujen pyörteeseen.

Hieno neiti asettelee tassunsa

2010-04-16T08:56:00.000+03:00

Eilen pääsimme taas Virpiniemeen muistelemaan tokojuttuja. Kokeen jälkeen olen pitänyt taukoa, mitä nyt välillä paikkista ja jotain pientä tehnyt. Mutta suunnitelmallisemmat treenisessiot ovat jääneet vähän taka-alalle. Hillalla oli hallissa taas sellainen vauhti päällä, että huhhuh. Seuraaminen oli kenguruloikkaa metrin verran edistäen ja silloin kun se ei seurannut, tarjoiltiin maahanmenoa ja annettiin pusuja. Toki on mukava omistaa tällainen innokas koira, jonka silmät säihkyy kun mennään treenaamaan, mutta välillä riittäisi kyllä vähempikin.

Aluksi paikkamakuutin tuota lyhyitä pätkiä välipalkaten. Tällä kertaa ilme oli hyvä ja koira makasi skarppina. Päätä käänteli ainoastaan silloin, kun hallin toisella puolella agiesteet (lähinnä keinu) kolahtivat maahan. Olin kovin hämmästynyt, kun Hilla ei juuri noteerannut edes toisten koirien haukkumista, josta se pari viikkoa sitten paineistui ja meni epävarmaksi. Saatiinpahan nyt hyvää häiriötä!

Hilla pääsi tesmailemaan ruutua toisen kerran (ensimmäisestä perin epäonnistuneesta ruututreenistä kirjoitinkin tänne jonkin aikaa sitten...) ja riskillä päätin vielä jatkaa kosketusalustalinjalla. Nyt lätkänä ei ollutkaan meidän uskollinen hiirimatto, vaan Paulan ihanan pehmeä punainen alusta. Ruutumerkitkin olivat onneksi sellaisia, ettei Hilla niitä pystynyt noutamaan (kyllä, sitäkin se on yrittänyt kotona tehdä). Hilla syöksyi alustalle upeasti, kun testasimme sitä ennen ruutuunlaittoa. Sitten vietiin lätkä ruudun takareunaan, käsimerkki ja käsky "mene" ja toivottiin parasta. Aluksi Hilla jäi tarjoilemaan merkkiä, jota myönnän sille opettaneeni eräänä tylsänä iltana. Kotona se ei kuitenkaan ikinä ollut tarjonnut merkkiä noin hienosti. Toisella kerralla se kävi iskemässä tassut alustalle --> naks ja palkka. Tämä toistettiin toisen kerran, mutta kolmannella kerralla tapahtui jotain mielenkiintoista; Hilla kävi ottamassa alustan suuhusa, ravisteli sitä ja tuli tyytyväisenä luokseni. Neljännellä kerralla se sieppasi taas lätkän suuhun ja tuli sievästi perusasentoon. Luovuttikin vielä käskystä. Kyllä mulla on hieno noutaja. Saatiin lopulta lopetettua ruutu onnistuneeseen suoritukseen.

Toisen koutsin kanssa katsottiin meidän liikkeestä maahanmeno, kun halusin saada selville, mistä ihmeestä maahanmenon hitaus johtuu. Hilla kyllä pystyy menemään maahan nopeasti, kun hetsaan sitä, juoksen karkuun ja annan yhtäkkiä käskyn mennä maahan. Hitauteen löytyikin varsin yllättävä selitys; Hilla asettelee etutassunsa neitimäisesti ennen kuin menee maahan. Itse en ole tuota ikinä huomannut, saati tullut sitten ajatelleeksi. Tiirailin tarkasti tuota maahanmenoa videolta ja siitä näkee kyllä, että tuo tassujen asettelu hidastaa ihan kamalasti. Ja Hilla edistää, pitäisi vissiin aloittaa joku projekti tuonkin suhteen.

Hyvä kakkonen

2010-04-11T19:02:00.007+03:00

Käväisimme eilen astetta virallisemmissa tokokarkeloissa Haukiputaalla. Hilla oli aivan innoissaan kun näki OKK-areenan auton ikkunasta ja vinkui takapenkillä tyytyväisenä. Leiriydyimme hallin seinämän viereen katsomaan avoimen koirakoita ja odottamaan alokasluokan alkua. Ennen paikkamakuun alkua makuutin Hillaa pieniä pätkiä ja otin vähän seuraamista. Koira tuntui olevan juuri sopivassa vireessä ennen kehään menoa. Kokonaisuudessaan koe menikin ihan hyvin, lukuunottamatta paikkamakuuta, jonka kanssa aletaan nyt ihan tosissaan painia, että saadaan se varmaksi. Siitähän se ykköstuloskin jäi lopulta kiinni. Alla pisteet ja kootut selitykset:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 0 (ei mennyt maahan --> jätin istumaan, mateli jossakin vaiheessa luokseni)
Seuraaminen kytkettynä 8,5 (edistää)
Seuraaminen taluttimetta 8,5 (edelleen edistää)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7,5 (hidas maahanmeno, kaksoiskäsky loppuperusasentoon)
Luoksetulo 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5
Estehyppy 8,5 (otti omatoimisesti loppuperusasennon)
Kokonaisvaikutus 10 (hyvä kontakti ja yhteistyö)

Pistesaalis 152 eli kakkostulos ja sijoitus kolmas kahdeksasta koirakosta. Tuomarina oli Piritta Pärssinen. Videomateriaaliakin saatiin tästä huvista, varoitan kuitenkin, että hallin valaistus on niin erikoinen, että videokin vaihtaa välillä väriä.

Haukipudas 10.4.2010 from Laura on Vimeo.

Mätsäripäivä

2010-03-30T21:46:00.004+03:00

"Teillä on tosi hyvä yhteistyö ja näkee, että olette varmasti harjoitelleet todella paljon"

Vähän myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Viime sunnuntaina lähdettiin hetken mielijohteesta ajelemaan Virpiniemeen mätsäriin. Ilmoitin meidät junior handleriin, jonka alkua odoteltiinkin ihan kiitettävästi, kun ihmisiä tulvi maneesiin tasaiseen tahtiin. Ennen meitä lapset esittelivät tuomarille lelukoiriaan ja ihan oikeitakin koiria. Junior handlerissakin oli yllättävän paljon osallistujia, yhteensä meitä taisi olla noin kymmenen, ellei enemmänkin. Hillan mielestä kehässä paikallaan pönöttäminen oli tappavan tylsää. Mistään sulavasta ja kauniista seisomisesta ei ollut tietoakaan ja corgineidin jalat harottivat ties missä. Liikkeet menivät kuitenkin paljon paremmin ja välillä vapaasti seisotettaessa Hilla näytti ihan järkevältä. Tuomari alkoi jossain vaiheessa pudotella koirakoita kehästä pois ja olin jo melkein valmistautunut lähtemään kehästä, kun siitä seisomisesta ei tullut oikein mitään. Hämmätys oli suuri, kun hän jätti meidät jopa neljän parhaan joukkoon. Tämän jälkeen tuomari sijoitti neljännen ja kolmannen ja minä jäin Hillani, joka veti ahkerasti takakoipiaan mahan alle, kanssa kehään toisen handlerin lisäksi. Menimme vielä viimeisen kerran kehän ympäri ja annoin Hillan seisoa vapaasti, kun sormetkin olivat miltei umpijäässä enkä jaksanut enää yrittää asetella sitä mihinkään järkevään asentoon. Äkkiä tuomari tuli sitten kättelemään toisen handlerin kakkospaikalle ja meille heltisi näin ykkössija. Aika huisia, vaikka Hillan seisotuksien perusteella meidän olisi kuulunut lentää kehästä ulos heti alkuvaiheessa. Kehässä tuomari kommentoi jossakin vaiheessa kilpailijoiden suorituksia ja pisti kyllä hymyilyttämään nuo kuvan alla olevat sanat.

Ryminällä läpi

2010-03-16T22:00:00.004+02:00

Katse kaukaisuuteen...

Hiihtoloma oli ja meni. Ihmisväki palasi töihin ja kouluun ja Hilla saa jälleen viettää päivät yksikseen. Tokopuolta ollaan hieman ehditty jo elvyttämään loman jäljiltä. Ohjattuihin treeneihinkin pääsemmä torstaina, kivaa. Sunnuntaina rupesin uhkarohkeaksi ja päätin aloittaa ruudun opetuksen. Kirkuvanpunaiset törpöt pihalle, Juholle kosketusalusta ja videokamera käteen, namia taskuun ja koira ulos. Koirasta kiinni, alkusanat ("missä ruutu") ja matkaan. Helppoa kuin heinänteko. Niinhän sitä luulisi, mutta kun on Hilla kyseessä, niin ei ikinä tiedä, mitä tuo koira keksii. Toisella yrityksellä Hii meni lämimään tassulla ruutumerkkejä. Lysti loppui lyhyeen ja Hilla joutui sisälle siksi aikaa, kun siirsin ruudun eri paikkaan. Kolmas kerta toden sanoo ja saaimme kuin saimmekin sen toisen onnistuneen toiston. Minusta kyllä vähän tuntuu, että Hillalla on ihan väärä tekniikka tuohon lätkän koskemiseen. Se osaa lyhyellä matkalla iskeä nätisti tassut alustalle, mutta kun välimatka kasvaa niin lätkää pitää ehdottomasti vain liu'uttaa eteenpäin ja sitten kaahata tuhatta ja sataa takaisin hakemaan palkkaa. Jospa jätetään koko ruutu hautumaan vähäksi aikaa.

Tänään kokeiltiin noutoa ja Juho toimi taas kiltisti avustajana. Juhon tehtäväksi lankesi pidellä Hillaa ja antaa sille kapula suuhun, jolloin Hii sai kurvata sivulle. Olisipa tuon vauhdin saanut ikuistettua videolle, hippulat vain vinkuivat, kun Hilla syöksyi sivulle. Toisella kerralla Juho piteli edelleen Hillaa, mutta tällä kertaa jätin kapulan muutaman metrin päähän koirasta ja kävelin itse vielä jonkin matkan päähän. Noutokäskystä Juho päästi Hillan irti. Koiralla olivat kierrokset nousseet melkoisiin lukemiin ja se yritti kovasta vauhdista napata kapulan mukaan. Ikävä kyllä nerokas kapulan sieppaus pysähtymättä ei onnistunut, joten kapula joutui pyörityksiin koiran mahan alle ja Hilla otti kapulan reunasta/laipasta/mistälie kiinni ja lopulta tuli tyytyväisenä sivulle. Ote oli kyllä kehuttavan tasainen, mutta uusittiin kuitenkin systeemi, sillä kapula tipahti Hillan suusta, kun raukka ei jaksanut sitä enää reunasta pidellä. Toinen yritys oli hieno, ei moitittavaa.

Mulla ei ole ollut mitään ideaa (mielikuvitukseton ohjaaja...) kaukojen jalostamiseen (lähinnä välimatkan pidentämiseen), joten kaivoin Mujusen "tokoraamatun" esille etsiäkseni oikean sivun avoimen luokan kohdalta. Illalla otettiin vielä kolmet maasta istumaannousut läheltä, puolen metrin päästä ja läheltä. Hilla teki todella ripeät vaihdot, tästä on hyvä jatkaa välimatkan kasvattamista.

Jäällä

2010-02-27T17:32:00.003+02:00

Sain raahattua pikkuveljeni ulkoiluttamaan koiraa ja kameraa jäälle. Koiraa pystyy toki ulkoiluttamaan yksinkin, mutta kuvaamista ajatellen ylipuhuin Juhon mukaan. Yksin on hankala kuvata corgiotusta nimeltä Hilla, kun raukka ei halua lähteä yksin kauemmas ja jos se sattuu kauempana olemaan, viipottaa se iloisesti luokseni kaivaessani kameraa laukusta. Yritä siinä sitten kuvata koiraa, joka ei kertakaikkiaan tahdo pysytellä edes muutaman metrin etäisyydellä jalasta. Tällä kertaa jäällä oli ihan mukava kerros lunta, hangessa sai kyllä nostella kunnolla tassua toisen eteen. Parhaimmillaan Hillasta näkyi vain pää, kun se aurasi itselleen tietä. Pysähdyimme aina hetkeksi kuvaamaan, sillä lunta tuprutti ainakin loppumatkasta ihan kiitettävästi ja kamera oli täynnä lumihiutaleita, jotka sulivat pian pisaroiksi... Kuvatuksia alla.

Ensin kuvattavat poseerasivat keskenään sulassa sovussa...

...mutta sitten Hilla päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen...

...ja tunki ihan kameran alle kuvattavaksi...

...sitten nää alkoivat kesken kuvaussession juonia jotain ilkeää kuvaajan pään menoksi...

Tuota ylempää kuvaa ottaessani minä humpsahdin jalkoja myöten lumeen etsiessäni parempaa kuvauspaikkaa. Kengät olivat yhtäkkiä täynnä lunta, mutta onneksi kameralle ei käynyt mitään. Meinasin nimittäin hukuttaa sen lumihankeen kun upposin niin yllättäen. Hillakin yritti kovasti kahlata perääni, mutta luovutti, kun ei oikein päässyt eteenpäin. Tämän episodin jälkeen saatiin vielä ihana kuva Juhosta ja Hillasta. Minä niin tykkään tästä :)

Onni on oma corgikaveri ♥

Seurauskoira

2010-01-21T22:22:00.002+02:00

Koulupäivä loppui yllättäen jo kahdeltatoista, joten heti kotioven aukaistuani vetaisin treeniliivin päälle ja koukkasin matkan varrella kalastamassa maksapaloja jääkaapista. Hilla syttyi jo maksapalasten hajusta tokomoodiin, joten päästiin aloittamaan hommat heti tuossa tienpätkällä.

Ihan ensiksi naksuttelin oikeaa seuraamispaikkaa ja muistin kerrankin heittää ne namit koiran taakse. Täyskäännöksiä tehtiin pari kipaletta ja lopuksi hiottiin käännöstä oikeaan imuttamalla. Omaan silmään seuraaminen näytti vähän vaisulta, liekö sitten johtunut siitä, että koiran seuraamispaikka on vihdoin vähän taaempana (lue: lähellä optimaalista seuraamispaikkaa, meillä nimittäin ongelmana karmea edistäminen). Iltalenkillä Hillalla on aivan äärettömän rasittava tapa seurata kuin oltaisiin treenaamassa. Siitäkin huolimatta, että mulla on lenkillä mukana vain surkeita napuja. Mielelläni minä vahvistan tätä käytöstä, mutta sitten kun naput loppuu, koira seuraa entistä suuremmalla vimmalla kun hoen ties kuinka montaa kertaa "saa mennä" -kehotusta ja viiton samalla kädelläni eteenpäin. Jossain vaiheessa koira luovuttaa kun tahallani hakeudun tien viereen niin, ettei koira voi tulla vasemmalle puolelleni seuraamaan. Kun lenkillä treenaaminen on Hillan mielestä näköjään niin siistiä, niin voisi vaikka välillä tehdä lenkkien yhteydessä jotain suunnitelmallisempaa treeniä.

Seuraamisten jälkeen esittelin Hillalle kosketusalustaa. Vein lätkän noin viiden metrin päähän ja lähetin koskemaan. Tuttuun tapaansa Hii syöksyi työntämään lätkää tassuillaan ja tämän jälkeen yritti jopa ottaa sen suuhun. Ei sentään lähtenyt tuomaan alustaa minulle. Näitä myös pari, jotka ok.

Illemmalla naksuttelin m-i ja i-m vaihtoja, joita fiksu neiti tarjoilee itse, toki tekee myös pyynnöstä. Istumaannousussa on niin pätevän näköisenä, kun osaa ihan ite nousta :) Voisi vaikka joku päivä laittaa jonkun videoimaan näitä.

Koska Hiin mielestä noutokapula on vieläkin vähän ällö, sai koira pari päivää sitten opetella pitämään suussaan mahdollisesti vieläkin ällömpiä juttuja. Ensimmäinen ällötys oli pokaali, jonka kanssa edettiin kyllä ihanan nopeasti, nyt nostaa sen jo maasta ja pitää muutaman sekunnin. Toinen esine oli Hillan kampa, joka taisi olla huomattavasti mielyttävämpi kapistus. Ajatuksena olisi opettaa se noutamaan kaikenlaista, katsoo nyt mitä laiska ohjaaja saa aikaiseksi, kun yleensä kaikki tuppaa jäädä vain suunnitteluasteelle.

Lauhtumaan päin

2010-01-10T20:02:00.001+02:00

Kolmenkymmenen asteen paukkupakkaset hellittivät ainakin hetkeksi, tänään mittari huiteli kymmenen asteen tienoilla. Loistava ulkoiluilma siis. Eikun kamera kaulaan, koira mukaan ja menoksi. Suunnitelmissa oli lähteä tarpomaan lähimetsikköön, mutta kuvauskaluston rajoitukset saivat minut pysähtymään pihaan. Mitä iloa on pitkästä ja pimeästä putkesta puiden varjostamassa metsässä? Eipä mitään. Niinpä urhea pieni viisikymmentämillinen pääsi tositoimiin pihamaalla. Hilla spurttaili hangella ja syöksähteli lumikasoihin sekä hoiti tärkeää vahtikoiran virkaansa mölyämällä ohikulkijoille. Allaolevassa kuvassa Hilla pyydystää napuaan ilmasta. Juho nakkeli koiralle syötävää ja minä kuvasin ilmalentoja, vaikkeivat ne kovin lennokkaita olleetkaan. Mahtoi olla huvittavan näköistä.

Sisällä Hii sai ansaita siankorvan paikkamakaamalla. Kävin noin kymmenen sekunnin ajan näkösuojassa, joka ei tuottanut mitään onkelmaa, neiti napotti samassa asennossa palatessani. Sai vielä vapautuksen jälkeen tulla perusasentoon ennen kuin annoin luvan mennä rouskuttelemaan korvaa. Pihalla tehtiin myöhemmin yksi hyppy, joka oli vinohkoa seisomista lukuunottamatta hieno, hyppäsi heti ensimmäisellä käskyllä. Ensi viikolla alkavat ohjatut treenit, pääsemme siis vihdoin testaamaan Hillan lemppariliikettä (not) eli paikallaan makaamista halliolosuhteissa.

Mikä treenitauko

2010-01-06T17:43:00.002+02:00

Nii-in. Semmostakin ajattelin pitää pari päivää, mutta kuten arvata saattaa se kestikin vain yhden päivän. Tekee tiukkaa olla treenaamatta mitään, kun kävelee päivälenkillä tyhjyyttään ammottavan kaupan parkkipaikan ohi. Ja minä sorruin. Kun Hillankin oli niin innoissaan ja napuja oli sopivasti kourallinen mukana...

Ensin tehtiin kivoja kontakti juttuja, juoksin koiraa karkuun ja Hilla sai palkkaa kontaktinotosta. Näiden jälkeen otettiin pieni seuraamispätkä. Oli muuten aivan tajuttoman hienoa seuraamista. Joko arvaatte, kuka ei edistänyt tänään ollenkaan? Heitin loput naput palkaksi ja lähdimme hipsuttelemaan kotiinpäin.

Äskettäin Hillalla oli tylsää. Vikisi muka tylsyyttään ja pakkohan se oli kaivaa nameja (tällä kertaa vähän parempia) taskuun ja mennä puuhastelemaan jotain. Aluksi jotain hömppäjuttuja, kuten pujottelua jalkojen välistä yms. Sitten noin minuutin paikkamakuu välipalkaten, kontakti pysyi eikä edes liikuttanut päätä, hienoa. Loppuperusasentokin onnistui. Sitten seuraamisen liikkeellelähtöä ja kaukoja. m-i menee nyt pelkällä suullisella käskyllä minimaaliselta matkalta, eli suomeksi sanottuna olen vain kyykyssä koiran edessä.

Oulussa olisi tokokoe 27. helmikuuta. Jostainhan se pitäisi aloittaa. Seuraava koe mihin mahdollisesti päästäisiin olisi "vasta" huhtikuussa. Palkattomuustreenejä/liikkeiden ketjutusta on jo aloiteltu...

Kuurahelmiä

2010-01-03T22:19:00.008+02:00

Uusi vuosi aloitettiin komeasti rakettien paukkeella ja välähdyksillä sysimustalla taivaalla. Valitettavasti Hilla ei ollut alkuunkaan samaa mieltä paukuttelijoiden kanssa ja ilta meni täristessä ja läähättäessä. Jossain vaiheessa neiti suostui kantelemaan sille tarjottua siankorvaa ja muutaman kymmenen minuutin päästä uskaltautui syömäänkin sen. Uudenvuodenpäivänä huristeltiin Kemiin moikkamaan Donaa sekä juhlistamaan 16-vuotissynttäreitä (onnea tätäkin kautta asinanomaiselle ;>). Hilla pääsi nautiskelemaan hirvenluista sillä aikaa kun ihmisväki kävi ihmettelemässä viikon ikäisiä mustia labradorinalkuja. Kylläpä ne olivat suloisia!

Kaikenlaista pientä ollaan Hiin kanssa kotona puuhailtu. Avoimen kaukot sujuu lyhyeltä matkalta ja m-s vaihtoa olen parina päivänä naksutellut. Nouseehan se 'up' kehotuksella ylös, mutta painuu naksauksen (ja palkan) jälkeen omatoimisesti maahan. Eipä tuo vielä tässä vaiheessa itseäni haittaa, sillä ehtii tuohon ärsykekontrollin liittää myöhemminkin. Pääasia on, että koiralla on kivaa.

Tänään suunnittelin opettavani Hillalle ryömimistä kosketuskeipin avulla. Hilla kuitenkin päätti soveltaa osaamistaan ja kepin koskemisen sijaan otti sen suuhun. No, päädyin sitten ottamaan pitoharjoituksia kepin kanssa. Pari tosi kivan näköistä luovutustakin saatiin, jes! Loppuun vielä parit luovutukset pikkukapulan kanssa, jotka olivat hirmu hienoja. Ehkä tämä meidän luovutusongelma (kapula heti plöts lattialle käsien lähestyessä koiran suuta) alkaa kohta olla historiaa ja voidaan kunnolla paneutua noutoliikkeeseen kun ei tarvitse tapella tuon inhottavan yksityskohdan kanssa.

Hyvää Joulua!

2009-12-23T17:25:00.004+02:00

Hilla taustajoukkoineen toivottaa Oikein Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2010!

Uusia tuulia

2009-12-17T17:54:00.016+02:00

Vuosi 2009 lähenee loppuaan, joten ajattelin kirjoitella ensi vuoden suunnitelmista ja koota yhteenvetoa tämän vuoden "saavutuksista". Treenit alkavat taas ensi vuonna ja nyt on mukava pitää ansaittua joululomaa. Tosin omistaja joutuu vielä sinnittelemaan keskiviikkoon asti koulussa.

:: Vuosi 2009

tavoitteiden mukaisesti saatiin aloliikkeet kutakuinkin kuntoon
tahkottiin agin alkeiskurssi toiseen kertaan ja käväisimme jatkokurssilla
canicrossailtiin omaksi iloksi
pyörähdettiin jopa kehässä ERInomaisesti (arvostelun perusteella ihmettelen todella miten tuomari meille erinomaisen lykkäs...)
arkielämä sujuvampaa, mutta harjoiteltavaa toki on ;)

:: Vuosi 2010

tokosta vähintään yksi alo1, ehkä jopa tk1
avon ja voin liikkeet treenaukseen
jatketaan liitelyä
canicrossaillaan jälleen omaksi iloksemme
käydään ehkä jossain ryhmänäyttelyssä hakemassa mielenkiintoinen arvostelu
terveystutkimukset

Tällaista tänään. Yksi ikuinen haave olisi myös saada Hillasta nätti seisotuskuva. Ongelma on vain siinä, että kukaan muu ei osaa ottaa kameralla kunnon kuvia (viitaten muihin perheenjäseniimme) ja vain minä saan Hillan seisomaan jotenkuten säädyllisesti (tarkoittaen taas täällä punaisessa talossa majailevia henkilöitä). Ja eihän kahta ongelmaa ole ilman kolmatta, vielä puuttuu kaunis kuvausmiljöö. Asfaltti ja takana olevat talot kun eivät näytä kovin viehättävältä kuvassa. Jos joku innokas haluaisi kuvata meidän Hillan, niin tervetuloa käymään!

slurps!

2009-11-21T22:28:00.007+02:00

Tänään paisteltiin uunissa broileriherkkuja hiivakorvalle, jonka korvat alkavat onneksi pikkuhiljaa luopua punervasta väristään. Tiistaina kävimme eläinlääkärille ja diagnoosina oli lievä hiivatulehdus korvissa. Kymmenen päivän "tippakuuri" saatiin korviin ja kaikki ylimääräinen rapsuttelu on lähes poissa. Satunnaisia "raapsraaps" ääniä saattaa joskus kuulla. Ohjeeksi saimme myös välttää nautaa ja vehnää ruokavaliossa, great. Muuten tuo ei tuota ongelmaa, mutta namivalikoima taitaa mennä kokonaan uusiksi. Sen kunniaksi paistoin juuri noita meheviä herkkuja, joiden ohjeen bongasin täältä. Hilla katseli vesi kielellä uunissa paistuvia herkkujaan. Kylläpä ne olivatkin maukkaita!
Agilitytreenit ovat tältä vuodelta loppu, mutta tokot jatkuvat toistaiseksi entiseen malliin. Torstaina otettiin kosketusalustaa, hyppyä, luoksepäästävyys ja paikallaolo. Kosketualustalle Hilla meni vauhdilla, tosin se ei kirjaimellisesti koskenut siihen, vaan kävi ikäänkuin työntämässä lätkää tassuillaan. Muuten koira oli ihan täpinöissään, joten palkkasin kaikista. Kuiskasin aluksi "missä ruutu":a pari kertaa ja annoin luvan mennä. Voe mahoton, kun koira tärisi innoissaan jo kuiskauksesta ja ampaisi "mene" kehotuksella matkaan. Hyppyyn päästiin tutustumaan taas pitkästä aikaa ja tehtiinkin se muutamaan otteeseen. Palkkasin kun Hii seisahtui esteen toiselle puolelle ja "vapaa" kehotuksesta hyppäsi takaisin mun puolelle. Luoksepäästävyys ja paikallaolo ihan huippuja, luoksepäästävyydessä tapitti silmiin eikä ottanut mitään häiriötä muista. Paikallaolossa malttoi maata, vaikka vieressä oli häiriötä. Palkkasin kahden minuutin aikana melko runsaasti, Hilla vilkaisi vieressään makaavaa koiraa pari kertaa, mutta muuten makaili rauhallisesti. Ilmekin oli hyvä. Kotona ollaan tehty vaihtelevasti makuita, jotka ovat pisimmillään olleet minuutin mittaisia. Jospa sitä vaikka seuraavaksi lähtisi pidentämään aikaa...

Näin lopuksi vielä myöhästyneet, mutta sitäkin suuremmat onnittelut kaksivuotialle Leidille, Toscalle, Kertulle, Viskille, Popolle ja Kaapolle! ♥

möllitokoillen sijalle 2

2009-10-31T16:15:00.005+02:00

Käytiinpä vihdoin ja viimein korkkaamassa ne möllit (mölliluokassa koiraa sai palkata). Aikaisemmin oli jo tarkoitus mennä, mutta en vain yksinkertaisesti uskaltanut ja kun se paikallaolokin hajosi kesällä totaalisesti, niin siirrettiin aloitusta suosiolla eteenpäin. Mutta kisasta jäi yleisesti ottaen tosi kiva fiilis, Hilla teki täysillä hommia ja haahuilu oli erittäin minimaalista. Alla pisteet koottuine selityksineen.

Luoksepäästävyys 10
- ei mitään ongelmaa, Hii napotti kltisti sivulla, kun tuomaritäti katsoi hampaat yms.

Paikalla makaaminen 5
- no tähän tää koe sitten "tyssäsi". Liike uusittiin kaksi kertaa, sillä rivissä viimeisenä olleet kolme koiraa sinkosivat parin sekunnin päästä ohjaajiensa luokse. Tässä vaiheessa Hilla alkoi mennä vähän levottomaksi ja vilkuili kahta jäljelle jäävää koiraa. Melkein jo huokaisin helpotuksesta, mutta hieman ennen ajan täyttymistä Hii päätti valua luokseni. Lopuksi taisivat kaksi viimeistäkin koiraa lähteä. Toisella kerralla sama juttu, kolmannella yrityksellä kaikki jäivät koirien lähelle. Palkkasin minuutin aikana kolme kertaa ja saatiin onnistunut treeni. Harmittaa kieltämättä vähäsen sillä jos kaikki koirat olisivat pysyneet rivissä, niin Hillakaan ei luultavasti olisi lähtenyt lätkimään.

Seuraaminen kykettynä 9,5
- "kaunista seuraamista, mutta koira on puoli metriä liian edessä". No niin se valitettavasti oli. Seuraamiskaavio oli lyhyt L, loppua kohti paikka oli paljon parempi. Pidin varmuuden vuoksi namia vasemmassa kädessä, mutta hyvin Hii seurasi ilman mitään houkuttimia.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
- seuraaminen oli nyt paljon parempaa, Hilla pamahti maahan hyvin, mutta ennakoi lopun perusasennon. Siis ennakointia se ei missään muotoa ole ennen harrastanut. Mutta toisaalta vältettiin se pelkäämäni kasi, jos olisin joutunut käyttämään kaksoiskäskyä.

Luoksetulo 10
- ei valittamista, mutta lopun perusasento näytti mielestäni vähän vinolta, pitääpä vielä tutkailla tätä videolta.

Kokonaisvaikutus 10
- kehuttiin kontaktia ja ihmeteltiin, kun tää hassu otus tykkää joka välissä seurata ja tarjota maahanmenoa.

Loppupisteet 102/120, sijoitus toinen kuudesta koirakosta. Palkinnoksi saatiin valita tavaroita pursuavasta laatikosta mieleinen esine ja sellainen frisbeentapainen lelu osui käteen. Hilla tykkäsi kotona riehua frisbeensä kanssa :)

psst. Möllitoko on seuraamisesta alkaen kuvattu videolle

Tokstoks

2009-10-15T21:38:00.005+03:00

Eilen oltiin liitämässä ja tänään ajeltiin OKK'n hallille tokoilemaan. Heti kun auto pysähtyy määränpäässä, alkaa autosta kuuluu armotonta vikinää ja vinkumista. "Iuiuiuiuiuiuiu..." on Hillan mielipide asiasta. Pikkucorgilla on halliin kiire. Muille koirille piti parkkiksella jälleen pöhistä ja puhista, mutta hallissa neiti rauhoittui ja malttoi tehdä hommia.

Katseltiin kouluttajan kanssa ensin liikkeestä seisomista. No sehän olisi ollut hieno, mutta fiksuna en tietenkään ehtinyt palkata vielä silloin, kun koira seisoi paikoillaan. Hii alkoi valua minua kohti, kun huomasi palkan kädessäni. Hienoa. Koitettiin liikettä vielä kuitenkin liikkuroituna, joka oli virhe. Hilla oli tosi epävarma käskyn kuultuaan ja kun se ei tiennyt, mitä sen piti tehdä, se hiipi perään käskyn jälkeen. Päätin jättää homman siihen ja otin pelkästään seisahtumisia lennosta, jotka onnistuivat tosi hyvin. Kerran tai kaksi meni maahan, mutta muut olivat oikein nättejä.

Välissä kokeilin kapulan pitoa. Minä en nyt ymmärrä, mistä ihmeestä koira on saanut päähänsä, että kapulaa on kiva pyöritellä suussa. Aivan karsean näköistä tuommonen pyöritys. Ensin Hii ottaa kapulan nätisti suuhun, mutta muutaman sekunnin päästä pyörittelee antaumuksella kapulaa. En nyt kuitenkaan vielä puuttunut tuohon sen kummemmin vaan naksautin heti, kun kapula pysyi nätisti suussa. Pitää kotona katsella lisää.

Meillä oli paljon aikaa ja tehtiin mm. liikkeestä maahanmeno, joka oli todella hieno! Loppuperusasentoon nouseminen on vielä hankalaa, joko Hilla jojoilee tai nousee toisella käskyllä tai ei nouse ollenkaan. Voisin tarkkailla omaa äänenpainoani ja sanoa sen "istu" korkealla äänellä. "Sivu" -käsky ei tuossa tilanteessa meillä toimi, sillä silloin Hilla jättää paikkansa ja tulee edestä kiepsahtamalla sivulle. Pitkästä aikaa uskalsin ottaa myös pidemmän seuraamispätkän, sillä Hillan edistäminen voisi johtua siitä, että sen kanssa on otettu vain superlyhyitä pätkiä ja niissä koira on niin innoissaan ja täynnä virtaa, että väkisinkin edistää, kun ei vaan malta kulkea hillitysti sivulla. Seuraamispätkä oli ehkä 15m suora ja päässä tehtiin täykkäri ja käveltiin vielä puoleenväliin. Hirmu hienoa seuraamista, paikka oli oikea ja kontakti pysyi. Minäkin pystyin jopa kävelemään suorassa.

Ensi kerraksi treenataan tuo seisominen kuntoon ja pureudutaan kapulaongelmaan. Jospa vaikka ensi kerralla päästäisiin noutamaan?

Agitusta

2009-10-14T21:41:00.004+03:00

Jepjep, Tupoksella jälleen. Lyhyesti kerrottuna teimme kokonaisesta radasta aina kolme-neljän esteen pätkiä ja lopuksi pääsimme suorittamaan ykkösluokan tasoisen (niin se Minna ainakin väitti) radan. Ensisilmäyksellä esteviidakko vaikutti kamalalta, mutta rataantutustumisen aikana huomasin, ettei se niin hirvittävä olekaan. Hilla meni taas kerran hienosti, mutta oma ohjaukseni takkusi yhdessä kohtaa johtuen huolimattomasta viennistäni aidalle. On se niin pienestä kiinni :D

Tässä rata koko komeudessaan. Mittasuhteet ovat aika varmasti enemmän tai vähemmän pielessä, joten pyydän ettette kovin sokeasti tuijota estevälejä.

Muuten rata meni oikein kivasti, mutta omasta virheestäni Hilla juoksi jatkuvasti esteen nro 7 ohi. En vienyt omaa ohjauskättäni kunnolla loppuun asti, joten fiksu corgi tulkitsi esteen ohittamisen olevan seuraava tehtävä. Saimme kokeilla valssia esteen nro 2 jälkeen sekä aa'n (nro 5) jälkeen. Palkkasimme vielä puomin ja aa'n kontakteista, Hillan kontaktit olivat ihan mukavat. Takaaleikkaus tehtiin heti, kun koira oli saatu pitkän matkan päätteeksi putkeen (nro 9) ja se onnistui hienosti. Mukavaa on myös huomata, että Hilla irtoaa putkiin hyvin ja "en-voi-mennä-putkeen-väärästä-päästä" -sekoilut ovat ohi.

Lopuksi kokeiltiin keppejä ja vihdoin pääsin muistuttamaan Hiin mieleen verkkokaaret. Neiti meni kepit hyvin, mutta vauhti jäi vielä siinä vaiheessa uupumaan. Minna sitten keksi tuoda meille namikipon loppuun ja saatiinhan niihin pikkutöppösiin vauhtia! Tosi näppärän näköistä pujottelua.

Treenirintamalta

2009-10-08T21:38:00.002+03:00

Tänään starttasivat hallikauden ensimmäiset treenit OKK:n kuplahallissa. En muistanutkaan, miten tilava tuo hökötys on ja tilaa näytti olevan enemmän kuin tarpeeksi. Agiesteet sun muut romppeet muuttavat halliin ilmeisesti talkoiden yhteydessä, joihin itse en tietystikään pääse, kun lähdemmä mummolaan viikonlopuksi. Tyypillistä. Mutta hallista voimmekin sulavasti siirtyä tokotreeneihin. Ensiksi vetäjät tutustelivat vähän ryhmäläisiin ja sitten saimme jokainen vinkkejä seuraamiseen, kun niitä aluksi katseltiin. Hillan kanssa voisin jo uskaltautua ottamaan niitä pidempiä pätkiä, kun lyhyet menee mainiosti, mitä nyt välillä hippasen edistää johtuen omasta palkkaustyylistäni, jonka voi näppärästi korjata. Mutta suurin ongelma on tottakai thö ohjaaja, jonka voisi opettaa kävelemään. Kävelläkin voi rennosti, hiihtää ei tarvitse ja äkkipysäykset voisi muuttaa hidasta-hidasta-pysähdy -tekniikkaan.

Hillan kanssa säätelin myös sivulletuloa, jotka oli hienoja, ai että. Hiillä oli niin kiva vire ja työinto päällä, ettei se huomannutkaan muita karvaturrikoita. Tyynesti välillä vilkaisi muita päin, mutta haukkuorkesteria ei aloittanut. Muutenkin koko koira näytti siltä, että voisi tehdä mitä vain koko tunnin ajan. "Vapaa" tai "saa mennä" -sanat saivat aikaan sen, että Hilla yritti entistä tiiviimmin pitää kontaktia. Kyllä niitä taukojakin saatiin pidettyä, ettei koira väsähdä totaalisesti.

Olen hämmästynyt, miten hienosti Hii on alkanut erottaa "seiso" ja "maahan" käskyt. Ennen molemmat tuottivat saman tuloksen -maahanmenon. Olen kotona ottanut "muka luoksetulon pysäytyksiä" käskien koiran maahan tai seisomaan parin metrin päähän minusta. Maahanmeno on edelleen vahvempi, koska siitä olen palkannut niin paljon. Seisominenkin alkaa onnistua hyvin, harva "seiso" -käsky johtaa enää maahanmenoon.

Ensi kerralla haluan testata hallissa kapulan pitoa ja liikkeestä seisomista. Toivottavasti päästään ottamaan myös ryhmäpaikkamakuuta.

Kapula on kiva kaveri

2009-10-06T21:54:00.006+03:00

Noutoraporttia pukkaa. Hii on päässyt joka päivä tekemään lyhyitä noutotreenejä, jotka koostuvat toistaiseksi lähinnä kapulan kanssa säätelystä. Mutta ongelman numero 1 olemme jo jättäneet selkämme taakse -nimittäin sen kapulan tiputtelun. Kapulanviskomisaikoina Hilla otti kyllä kapulan suuhun, mutta sylkäisi sen selkäni takana pois ja tuli tyytyväisenä perusasentoon. Koita sitten siinä olla naama peruslukemilla, kun koira sylkee kapulaa minne sattuu, vaikka eilen se kyllä osasi asian. Onneksi, onneksi tästä on päästy eroon. Nykyään vaihtelen naksautusväliä, välillä naksautus tulee sekunnin päästä (kun koira tulee kapula suussa sivulle) ja joskus jopa kuuden sekunnin päästä. Hyvin sujuu.

Olen jo uskaltanut viedä Hillan kanssa kapulan muutaman metrin päähän, palannut takaisin, innostanut Hillaa ja käskenyt sen hakemaan kapulan. Hilla ottaa hienosti kapulan puolasta (onko se "keskiosa" puola?) kiinni, tosin ihan keskelle ote osuu harvemmin, mutta kivan näköistä tuo kuitenkin on. Vauhti ei ole kova, muttei sitä voi vielä vaatiakaan. Nouto vaatii kovaa keskittymistä, ei siedä hutiloida ;)

Ja pakko vielä lopuksi mainita, että Hillan paikallaolo kotona sisätiloissa on jotain aivan upeaa. Aika on vielä lyhyt, mutta kuitenkin. Pää ei pyöri saati käy maassa, tarkkaavaisena Hii napottaa mun kasvoihin. Olen käynyt ihan muutaman kerran näkösuojassa parin sekunnin ajan ja koira makaa paikoillaan kuin ei olisi ikinä muuta tehnytkään. Ja mitenkö tämä on mahdollista? Luin Caniksesta (kuinkas muutenkaan) vapaa-signaalin opettamisesta. Ja kummasti paikkamakuu alkoi sujua, kun palkkailin epäsäännöllisin väliajoin ja välillä vapautan koiran luokseni hihkaisemalla "vapaa" ja palkkaan vielä. Ideahan tuossa on lyhyesti selitettynä, että koira ei periaatteessa halua lopettaa toimintaa, josta sitä kovasti palkitaan. Koiralle opetetaan "vapaa" -sana, jolloin sen täytyy liikkua paikoiltaan. Vaikka koira olisi peruasennossa, "vapaa" -sanan kuultuaan sen täytyy siirtyä. Me emme tosin ole vielä noin pitkällä. Sanallahan ei toki ole sitä maagista voimaa, jos koira saa liikkua silloin kun sitä itseään huvittaa. Ja kun koira on vapautettu, se on salamana valmiina uuten toistoon. Kätevää, eikö totta.

Tupostelua

2009-09-30T21:44:00.008+03:00

Tänään huristeltiin isän kyydillä Tupokselle oppimaan lisää agilitysta. Perille päästyämme Hilla meinasi pöhistä jokaiselle näkemälleen koiralle, joten näytin sille taskussa pullottavan namivaraston. Löytyihän se kontakti sitten sieltä! Palkkailin melko tiheästi kävellessämme kentälle asti. Pöhinät jäivät kuin jäivätkin sinne kurkkuun.

Kentällä muistelimme ensiksi putkia, mikä olikin hyvä juttu. Hilla nimittäin saattaa välillä päättää, että putken toinen pää on ällö. Se "ällö pää" saattoikin sitten edellisellä kerralla olla ihan super. Kun joskus ymmärtäisi tuota Hillan logiikkaa. Onneksi tänä päivänä kaikki putken päät olivat kivoja ja putkiin sujahdettiin oikein mielellään. Meimme suoraa putkea, mutkaputkea ja aa'n alta kulkevaa putkea. Siinä pitikin olla tarkkana, ettei vahingossakaan anna koiralle mahdollisuutta kipittää aa'lle.

Putkien jälkeen siirryttiin katsastelemaan kontakteja puomilla ja aa'lla. Ensin näytimme omat kontaktimme, jotka olivat suhteellisen onnistuneita ja sitten siirsimme palkan namikippoon, joka sijoitettiin noin metrin päähän alastulokontaktista. Sanottakoon lyhyesti tästä, että ihan mukavia olivat, joskin minä saan antaa hidastuskäskyn vähän myöhemmin ja olla tarkkana pysäyttämisen kanssa. Kipolle sai syöksyä "eteen" käskyn kuullessaan.

Seuraavaksi opettelimme uusia ohjaustekniikoita, niistoa ja jaakotusta. Joutuivat ohjaajankin aivot koetukselle. Niisto oli vielä suht. simppeli, mutta jaakotuksen kanssa piti itsekin miettiä vähän aikaa, että kuis tää nyt menee. Hilla oli hyvin mukana, se teki todella tiukkoja käännöksiä, vautsivau.

Viimeiseksi otettiin kaksi erittäin lyhyttä radanpätkää, radalla yksi (ensimmäinen) saimme kokeilla niistoa kakkosesteellä, kun ensiksi laitoimme koiran menemään putkesta ja olimmekin itse vastassa aidan toisella puolella. Ensimmäinen kerta meni oman mokani takia pieleen; en pitänyt kättä kunnolla aidan "yllä", joten Hii ei hypännyt, vaan kirmasi suoraan luokseni. Toinen kerta menikin sitten ihan mallikkaasti. Toisella radalla saimme vain juosta suoraan. Oma ohjaukseni oli taas vähän pielessä, mutta loppuun asti selvittiin. Minna piti pussia auki koiran juostessa sen läpi.

Possuilua

2009-09-28T20:01:00.004+03:00

Possu mikä possu, ainakin tämän päivän kapulatreenisaldon perusteella. Keittiössä reenailtiin ja palkkiona nakinpalaset. Intoa oli vähän liikaakin. Tänään Hilla päätti, että kapulaa ei missään tapauksessa kannata tuoda sivulle asti. Se kannattaa pudottaa nanosekuntia ennen kun iskee takapuolen sivulle. Että miksikö? Kun tietäisi. Ennen tätä päivää se on tuonut kapulan oikein mallikkaasti sivulle. Kaipa mun peukun pitää olla Hillaa ovelampi ja naksauttaa vähän ennen kuin se istuu perusasentoon.

Tänään jätin kapulan makaamaan maahan ja otin Hillan sivulle. Pyysin hakemaan kapulan. Ja mitä tämä tekee? Tuo se sen kyllä, mutta roikottaa kapulaa ihmeellisesti toiselta sivulta. Kaiken huippu oli laipasta kantaminen. Saa jännittää viimeisille metreille asti, että millon kapula tipahtaa, kun tytsyllä on maailman surkein ote. Jos edellisessä postauksessa hehkutin Hillan otekäyttäytymistä, niin nämä treenit oli jotain ihan muuta.

Ehkä me opetellaan se luovutus ja vaihdetaan isompaan kapulaan. Toivottavasti tämä alkaa sujumaan, kun olisi kova into alkaa opettamaan myös tunnaria. Kosketusalustaakin vois muistella joku päivä ja ettiä kivat ruutumerkit. Canis on hyvä lehti ;)

Enoleinnostunuttokosta

Väliaikapäivitystä

2009-09-25T12:35:00.011+03:00

Ei, tämä ei ole ainakaan ohjaajan omaa laiskuutta. Joka päivä ollaan jotain pientä reenitty lähinnä tokon saralla, mutta sormet eivät kykene raapustamaan edes pientä tarinanpätkää käsivoimin vihkoon, saati sitten tänne bloggeriin. Tiivistettynä voisin kertoa, että me ollaan tehty kaikenlaista kivaa viimepäivinä. Ainakin Hillan mielestä. Vaikka vannotin itselleni, että juoksujen aikana ei tehdä yhtään mitään, niin... lupaus ei ole pitänyt. On ihan pakko tehdä joka päivä kaikkea pientä kivaa, kun koirakin on ihan fiiliksissä. Ja kun edistysaskelia näkyy juuri nyt, niin eihän ketjua viitsi ihan heti katkaista. Jouluna varmaan pidetään parin viikon treenitauko. Paitsi jos bongaan jonkun kivan tokokokeen, joka olisi just tammikuussa ;)

Nouto on ihan must-juttu, pikkucorgin olemus valpastuu heti, kun kapula kaivetaan esille. Nyt voin antaa edessäni seisovalle mursulle kapulan suuhun ja käskeä otuksen sivulle. Ilman, että kapula jäisi matkan varrelle. Hillalla on ihan tajuttoman kiva ote kapulasta. Sopivan napakka, eikä se yritä purra kapulaa, ei pudottaa sitä, ei kieltäytyä ottamasta sitä... Ja pari kuukautta sitten saatiin tehdä hurjasti töitä, että kapula pysyisi neidin suussa edes kolmen sekunnin ajan. Vielä pitäisi tästä talosta löytää innokas avustaja nouto-opiskelun seuraavaan vaiheeseen ennen kuin lähetän Hillan "noutamaan" kalikkaa. Ja sitten kun nouto sujuu, opetellaan luovutus (vielä tässä vaiheessa naksautus päättää liikkeen ja kapulan saa sylkäistä silloin pois suusta) ja vaihdetaan pieni kapula 250 gramman kapulaan.

Hillan seuraaminen on myös mukavan näköistä, paitsi silloin, kun intoa on hippasen liikaa ja neiti edistää reilusti ja seuraa vähän vinossa. Lähinnä olen keskittynyt ylläpitämään motivaatiota ja tekemään seuraamisesta mahdollisimman kivaa lyhyillä pätkillä. Mun mielestä ei ole tarvetta ottaa joka toinen päivä pitkää seuraamiskaaviota, vaikka tuolla olisi kyllä virtaa vetää ekana päivänä sellanen läpi. Mä en halua tappaa koiran motivaatiota ennen ensimmäistäkään koetta. Ja mainittakoon näin lopuksi, että Hilla on tehnyt upeimman seuraamisensa agilityn hallittavuustestissä (joka meni kirkkaasti läpi) pujotelleen noin kymmenen koirakon välistä kertaakaan pudottamatta kontaktia tai herpaantumatta. Kunnon seuraamista ei oltu otettu aikapäiviin ennen testiä. Että silleen.

Paikkamakuukin on parantunut, sitä on lähes joka ilta palauteltu mieleen iltaruuan yhteydessä. Mahdollisimman lyhyillä ajoilla tottakai, ja eron entiseen kyllä huomaa! Eilen aika oli 20 sekuntia, välimatkaa ehkä kymmenen metriä, ja makuu oli mielettömän hieno! Hilla makasi kuin patsas pitäen muhun kontaktia. Aivan uskomatonta.

Meillä on 31.10 (toivottavasti pvm meni oikein) möllitoko KASsilla. Toivottavasti iskä pitää lupauksensa ja kuskaa meidät Kuivasjärvelle. Mölliluokkaan ollaan menossa, sillä siellä ei ole ikuista murheenkryyniämme liikkeestä seisomista ja makuukin kestää vain minuutin. Makupalojenkin käyttö on kuulemma sallittua. Meillä vois olla mahdollisuus onnistua ;D

Niin jo loppuraporttina vielä keppitreeneistä. Meillähän on pihalla kuusi valkeaa pikkukeppiä, joiden kanssa opetellaan kovasti pujottelua, kun alkeiskurssilla minun ja vetäjän opetusmetodit eivät kohdanneet toisiaan tällä esteellä. Namiohjauksesta siirryttiin pari päivää sitten pelkkiin suullisiin käskyihin ilman mitään käsillähuitomisia pujottelun aikana. Nykyään Hoo pujottelee kuulleessaan käskylitanian "kierräkierräkierräkierrä". Eilen annoin sen pujotella jopa niin, että olin hieman taa'empana koiran pujotellessa edelläni. Ja neiti veti kepit hienosti, vauhti alkaa kasvaa ja sitä rytmiäkin löytyy vähäsen. Ekaa väliä naksuttelin yhtenä päivänä, mutta pitää naksutella vähän lisää, sillä mun pitää itse olla melko tarkasti kädellä näyttämässä eka väli, ettei Hilla hurauta välin ohi tai aloita väärästä välistä. Noh, ensi viikolla päästään Minnan koirakouluun ja siellä pääsemme moikkamaan vanhaa ystääväämme, eli verkkokaaria kepeillä.

Pohdintoja

2009-09-08T19:04:00.010+03:00

(Kuvamateriaalia tulossa lähiaikoina. Pysykää kanavalla.) Hilla päätti aloittaa viikonloppuna juoksunsa, joten loppusyksyn treenit on tältä erää reenitty. Antoisa kesäkausi kyllä oli ja paljon uusia ajatuksia sain mietittäväksi. Ainut liike, missä otettiin reippaasti takapakkia oli, yllätysyllätys, paikkamakuu. Jossain vaiheessa koko liike meni ihan pipariksi, vaikka ennen tuota levottomuusaaltoa, päänpyörittelyä yms. edelsi mukava ja varmanoloinen ja kestoltaan hyvin lyhyt makuu. Mutta aina ei voi onnistua, joten juoksujen jälkeen aloitamme paikallaolo-kuntoon-ohjelman, jonka muutama päivä sitten valmiiksi kirjustelin.

Tänään otettiin kotipihalla yleistä hömppäilyä, joka sisälsi lennosta hyppyjä. Hilla hyppäsi hieman kauempaakin esteen yli ja jäi mukavasti seisomaan lautojen taakse. Varsin otin yhden liikkeenomaisen hypyn ilman loppuperusasentoa. Ja kyllä oli hieno! Rintamasuunta jäi kyllä aika reippaasti vinoon, mutta ei kai alokkaassa siitä kovin pahasti sakoteta? Itselleni tärkeintä on nyt se, että Hilla ylipäätänsä hyppää yli. Ennen ongelmani oli se, että käskyn kuultuaan Hilla katseli innoissaan mua silmiin tai eteni hippasen ja katsoi mua kysyvästi. Tänään muutaman kerran Hoo yritti jopa varastaa, mutta huomautuksesta palasi takaisin luokse. Ihanaa.

Kapula kuului myös ohjelmistoon ja seurautin Hillaa n. 6 askelta (uusi ennätys) kapula suussa. Tämän jälkeen laitoin neidille kapulan suuhun ja käskin tulla sivulle. Ensimmäiset kaksi yritystä menivät pieleen -kapulan matka tyssäsi selkäni taakse. Kolmannella kerralla Hilla tuli perusasentoon kapula suussaan. Siitä sitten valtavat kehut ja isompi palkka. Tähän lopetettiin.

Myönnän, että mielenkiinnolla olen jopa tämän vuoden koekalenteria tutkinut. Marraskuussa olisi kaksi koetta Oulussa, toista olen vähän katsellut "sillä silmällä". Mutta saas nährä.

Olipa kerran mätsäripäivä

2009-09-03T21:44:00.005+03:00

Tänään päätin pitkästä aikaa lähteä Kempeleeseen Lakeuden koiraharrastajien järjestämään mätsäriin. Äiti lähti meille kuskiksi ja ilmoitin minut ja Hillan junior handleriin, sillä a) siellä ei (toivottavasti) olisi pöytää b) ei tarvitse odotella kolmea tuntia että pääsee kehään c) hyöritään vain yhden kerran kehässä eikä tarvitse odotella sinisten tai punaisten kehän alkua. Toiveemme toteutuivat, joten pääsimme heti pöydättömään kehään, jossa kilpailimme numerolla kaksi. Esiintyminen olisi voinut olla reippaampaa ja kontaktia olisi voinut pitää paremminkin, mutta alkukierros kehän ympäri meni suhteellisen hyvin. Täytyy kyllä sanoa, että tilaa koiran seisottamiselle oli TODELLA vähän ja Hilla seisoi varmasti kamalan näköisessä asennossa, kun tilaa ei ollut seisottaa sitä kunnolla vapaasti. Me ja neljä muuta kilpakumppania teimme yksittäisliikkeenä T:n, joka onnistui kohtalaisesti, tyytyväinen olen kuitenkin puolenvaihtoihin, sillä ikinä en ole tuon kanssa mitään ihmeellisempiä koukeroita ottanut. Teoriassa noihin olin kyllä etukäteen varautunut.

Keskivaiheilla vaihdettiin sitten koiria. Tuomari sanoi haluavansa jokaiselle mahdollisimman erilaiset koirat, kuin mitä kukin esitti. Minä sain hiukan varautuneen oloisen sheltin, jonka kanssa kontaktista ei ollut tietoakaan, mutta sain koiraparan, joka haikaili handlerinsa perään liikkumaan ja seisomaan jotenkuten. Hilla meni vaihtokoiraksi pikkutytölle, joka handlasi Taavi-pemua ja nätisti oli kuulemma vaihtokoiranvirkansa hoitanut, tapittanut silmiin ja oottanut, mitä hää seuraavaksi tekisi. Lopuksi koirat vaihdettiin takasin ja tuomari alkoi sijoittamaan kilpailijoita. Lopulta jäljellä olivat vain minä ja shelttiä handlannut tyttö. Hillaa ei hirveästi kiinnostanut enää asettua kunnolla seisomaan, joten pyörittelin sitä siinä vähän parempaan asentoon. Yllätyksekseni tuomari sijoitti shelttitytön toiseksi ja meidät ohjattiin ykköspaikalle. Palkinnoksi saatiin pokaali, sininen laukku sekä kultsuille tarkoitettu raksunäyte.

Hilla tuntui vähän kammoksuvan pelottavaa pokaalia

Hilla ja ihmisväki kiittää seurasta muita paikallaolleita corgisteja ;)

Askelia eteenpäin

2009-08-30T21:25:00.000+03:00

Juu, niitäkin on tullut otettua. Tokopuolella sivulletulo alkaa sujua jo luontevammin ja näinollen perusasento on harvemmin vino. Seuraaminen on taas vaihteeksi kivan näköistä, mutta pihatreeneissä tuli huomattua, että ilman "virittelyä" (Hillan tapauksessa namilla härnäämistä, temppuilua...) neiti ei lähde niin vauhdikkaasti mukaan. Paikallaolokin, niin inhottavaa kuin sen opettaminen onkin, on paremmalla mallilla. Ruoan saadakseen Hilla tekee joka ilta kestoltaan vaihtelevan paikallaolon. Kahteen minuuttiin on vielä pitkä matka, mutta parhaimillaan makuu on kestänyt minuutin, jolloin päänkääntelyä saati muuta epätoivottavaa käyttäytymistä ei esiintynyt ollenkaan. Huvittavaa oli katsoa Hillan pään nytkähdyksiä ("Joko saan ampaista syömään ruuat?") sen maatessa muuten nätisti paikoillaan.

Agilityn alkeiskurssin viimeinen kerta lähestyy ja jos kuulemani pitää paikkansa, viimoinen kerta olisi huomenna. Sitä edellisissä treeneissä mentiin jo pidempää kymmenen esteen rataa, joka oli kuitenkin melko simppeli ohjaajankin kannalta. Hilla vaan saisi pistää töppösiin vielä vähän lisää vauhtia, vaikka nykyinen passaa mainiosti minulle, kun jää jonkin verran aikaa miettiä, että mitä sitä seuraavaksi tekisi radalla. Kepitkin alkaa hahmottumaan pikkuhiljaa, kun kotona ollaan niitä reenitty. Syyskuun lopulla mennäänkin sitten Minnan koirakouluun Tupokselle opiskelemaan agia jatkokurssille. Toivottavasti juoksut ei pukkaa päälle, sillä nyt on kerrankin innokas kuski, joka oikein mielellään kuskaa minua ja Hillaa ympäri maailmaa reeneihin ;)

Vuodatusta

2009-08-12T08:46:00.000+03:00

Toissapäivänä vietimme iltaa agilitykentällä treenaten. Hilla jaksoi hyvin, vaikka päivemmällä käytiin bussiajelulla ja käveltiin pidemmänpuoleinen lenkki kotiin. Uusina esteinä kokeilimme pituutta ja aa'ta. Pituuden otin namikipon kanssa, että saan tuon elukan irtoamaan -ja hienostihan se meni. Tahtoo olla välillä liiaksi kiinni kädessä. Aa'lla Hilla yllätti pistämällä moottorit täysille ja samassa rytäkässä kontaktitkin unohtuivat. "Ai tässä pitäis pysähtyä? No älä viitti! Näätsä miteen muksaa on pinkoa tää alusta loppuun?" Parin kontaktinylihypyn jälkeen otin vain alastuloa ja johan neiti pysähtyi. Alastulo taitaa nyt kuulua ohjelmistoon jonkin aikaa ennen koko aa'n suorittamista. Muistaisi ohjaaja vain ensi kerralla ottaa puomilla käyttämäni hidastuskäskyn käyttöön.

Uusien tuttavuuksien jälkeen pääsimme kokeilemaan pientä rataa, joss oli peräkkäin kaksi aitaa, putki sekä toiset kaksi aitaa. Viimeisellä aidalla tehtiin valssikäännös ja ohjattiin koira takasinpäin alkaen toiseksi viimeisestä aidasta. Hillalla oli jälleen vähän enemmän vauhtia ja rata meni upeasti ja ohjaajallakin oli niin kivaa, että viimeisen aidan kanssa oli tulla kolari. Toisinpäinkin rata sujui oikein hyvin, mutta kuulemma vedätän Hillaa liikaa, jolloin se ei suorittanut viimeistä aitaa, vaan kipitti perääni esteen ohi.

Eilen ajelimme jälleen Haukkikselle, täällä kertaa tokokentällä. Luoksepäästävyys oli tosi mukava, mutta tuohon kontaktin pitämiseen tarvii treenata lisää kestoa, se kun tuppaa tippumaan aina välillä. Paikkamakuu on selvästi parantunut, enää H ei pälyile hermostuneena puolelta toiselle, vaan malttoi pitää katseen minussa. Pari vilkaisua muihin kyllä tuli, mutta edistystä on kuitenkin tapahtunut. Sitten muihin ongelmiin, kun tuo päänpyörittely jäi vähemmällä niin eiköhän toinen probleema ala nostaa päätään. Tällä kertaa se oli nouseminen. Kaksi kertaa Hilla nousi seisomaan ja oli lähdössä tulemaan ne muutamat askeleet minua kohti. Ensimmäisen kerran ihan alussa kun olin muutaman sekunnin seissyt neidistä noin metrin kauempana ja toisen kerran noin yhden minuutin kohdalla. Kävin palauttamassa neidin makaamaan ja loppuaika sujuikin sitten oikein mallikkaasti. Maasta istumaannousu on jälleen hakusessa, jos vaikka opettaisi senkin kerralla kunnolla.

Keskityimme yksinämme lähinnä liikkeestä seisomiseen ja välittömään pysähtymiseen, kun kuuluu käsky "seis". Tulikin todettua koutsin kanssa, että pysähtyminen on hyvä, Hilla stoppaa kuin seinään. Kesto ja etäisyys seuraavaksi kuntoon, niin johan tulee mukava liike.

Liitelyä ja vähän muuta

2009-08-04T23:04:00.000+03:00

Agitreeneistä en olekaan muistanut mitään raportoida, liekö kukaan tiennytkään, ettemme ole ainakaan vielä kuopanneet koko lajia. OKK:n alkeiskurssilla ollaan, ihan mukava kuitenkin, että viime syksyn alkeiskurssi on "pohjana". Hilla on nimittäin ollut mielettömän upea ja reipas joka ikisellä kerralla. Puomikammo on voitettu ja putkeen sujahdetaan miettimättä sen kummempia. Puomilla kontaktit toimii hienosti, neiti hidastaa käskystä vauhtia ja seisoo kontaktilla niin kauan, että saa luvan edetä. Hypyissäkin Hilla alkaa jo vähän irrota ja ponnistusvoimaa löytyy yllättävän paljon.

Tänään myös tokoteltiin pitkästä aikaa. Ekaksi tutut luoksepäästävyys ja paikallaolo. Luoksepäästävyys oli sitä perushillaa, nätisti napotti vieressä, mutta kontakti ei ollut niin tiivis. Paikallaolo on se ikuinen murheenkryyni. Hilla ei osaa, pää pyörii ja keksipä se vielä nousta vähän ennen ajan täyttymistä. Molemmilla kerroilla. Jospa vaikka koitetaan rakentaa tähän ensin kesto, sitten etäisyys ja lopuksi ne häiriöt. Ehkä sitten alkais liike toimia.

Muut jutut (idioottirinki; teemana maahanmeno ja luoksari) tehtiin ihan ok:sti, mutta se sivulletulo pitää saada toimimaan kunnolla. Kyllä tuossa nyt on jo ideaa, mutta vauhtia ja varmuutta kaipailisin lisää. Seuraamispätkiin enemmän vaihtelua, ei aina sitä tylsää suoraa. Niitä käännöksiäkin voisi ottaa mukaan ohjelmaan.

Onko tää todella mun koira?

2009-07-28T01:17:00.000+03:00

Hillasta puhutaan viimepäivien treenien valossa. Viime kirjoituksessahan mainitsin, kuinka Hilla piteli naksauksen toivossa lapasta suussaan. Seuraavana päivänä lapanen vaihtui kevyesti pieneen puiseen noutokapulaan. Hilla piteli varmasti kapulaa suussaan, vaikka kerran pieni nakinpalakin eksyi sen kuonon eteen. Tästä edettiin siihen, että Hilla istuu perusasennossa, pidän kapulaa Hillan kuonon edessä ja odotan. Eipä aikaakaan, kun neiti ottaa sen jo suuhun. Tällä hetkellä vielä pitääkin kaksi sekuntia suussaan. Tarkoituksena on edetä viiteen sekuntiin asti, vaihtaa naksautus kehotukseen "kiitos" (irrottaa ottensa kapulasta) ja lopulta jättää kapula yhä kauemmas Hillasta, jolloin se (toivon mukaan) noutaa sen. Ehkä me osataan tämä ennen joulua ;)

Miljoonan yrityksen jälkeen päätin taas leikkiä kosketusalustan kanssa. Eka päivänä saatiin varsin innokkaita suorituksia neidiltä -ja vieläpä niin, että Hilla koskee alustaan molemmilla tassuillaan! Ette uskokaan, kuinka monta kertaa olen saanut repiä hiuksia päästä, kun Hilla innokkaasti joko a) vispaa yhdellä tassulla alustaa tai b) ei kuollakseenkaan ymmärrä, mitä ihmettä haen, kun naksautusta ei kuulu. Tänään (tai oikeastaan eilen) olin pihalla treenaamassa ja jätin Hillan odottamaan maahan, vein alustan n. 10 metrin päähän, palasin Hillan luokse ja sanoin sille "mene". Ja Hilla juoksi onnellisena alustalle, koski sitä tassuillaan (jolloin naksautin) ja palasi luokseni. Neiti sai tehdä vielä toisen samanlaisen, joka oli yhtä hieno ja lopetin siihen. Loppuun otin puolen minuutin paikallaolon seisoen noin viiden metrin päässä. Ihan ok, vähän pyöritteli päätä, mutta muuten rauhallinen.

Oulu kv 19.7.

2009-07-19T18:35:00.000+03:00

Nyt sekin on nähty ja koettu, mielenkiintoinen reissu kyllä oli. Saavuimme paikalle jo hitusen ennen kahtatoista olematta tietoisia siitä, että kehä ei alkaisi vielä pitkään aikaan. Siinä välissä aika kyllä kului kuin siivillä jutellessamme välillä isän työkavereiden ja Hillan rapsuttelijoiden kanssa. Hilla ihastui heti isän tuttavan nuoreen cardineitoon Tiiti(?)in. Kovasti Hilla yritti kellistyä ja koipiaan heilutella, mutta Tiiti ei tuntunut noteeraavan Hillan olemassaoloa Hillan itsensä suureksi harmiksi.

Lopulta alkoi pikkuhiljaa näyttää siltä, että kehässä ensin pyörivät saksanseisojat lopettaisivat pian ja cardit pääsisivät vihdoin kehään. Uroksia oli mukana vain muutama, joten eipä aikaakaan, kun meidät jo huudettiin kehään. Nuorten luokassa olimme numerolla satayksi ja samalla luokkamme viimeisiä numerojärjestyksessä. Hilla oli alussa hyvin mukana, mutta kehä alkoi neitiä pikkuhiljaa kyllästyttää, kun seisominen kunnolla ei tullut kysymyksenkään, eikä varsinkaan takatassujen asettelu. Pöydällä ollessa tuomari huomautti vähän takakorkeudesta, mikä kyllä näkyi kuvissa. Arvostellessaan tuomari kertoi, että Hilla on hänen mielestään liian kevyt ja jos H olisi ollut avoimessa luokassa, ERInomaista hän ei meille olisi antanut, mutta sehän meille sitten rapsahti. Eri, ihme kyllä. Vaaleanpunaista sateli kyllä melkein kaikille cardeille (taisi vain yksi saada EH:n?), muttamutta... Lopullinen tuloksemme oli näin NUO-ERI NUK4. Paras narttu -kehästä meidät lennätettiin äkkiä pois, joka kyllä ihan odotettavissakin.

"Typical head and ears. At the moment too light. Should have more substance. Ribcage should be more developed." Anca Giura, Romania

Kotiintuliaisiksi saimme ERI-ruusukkeen sekä rutkasti kokemusta. Kojuista tarttui mukaan vielä Hurtan puolikuristava panta sekä jonkun elukan sääriluu, jonka ajettelin joku päivä heittää pihalle Hillan nautiskeltavaksi.

Lauantailta ja sunnuntailta tulossa kuvia, kunhan saan ne käytyä läpi :)

Maata näkyvissä

2009-07-16T21:59:00.000+03:00

Vihdoin on taas tullut aika herätellä hieman päivittämätöntä blogia eloon. Meillä ei ole ollut ihmeempiä kiireitä tai muutakaan erityistä actionia, mutta jotenkin on vain tuntunut niin turhanpäiväiseltä tulla jaarittelemaan yksittäisistä treeneistä tai tylsästä sunnuntaipäivästä. Tämä asia korjaantunee ajan kanssa, riippuen puhtaasti omasta kirjoitusinnostani, joka on viimeaikoina ollut enemmän tai vähemmän lähellä nollaa.

Mainittakoon ensimmäiseksi eräs huomionarvoinen seikka; tämän heinäkuun vietämme ilman ohjattuja treenejä (kai se nyt on pakko välillä käydä kurkkaamassa tyhjää haukkista). Mutta kotona on sentään tapahtunut jotain tokon saralla. Voi että on upea fiilis, kun vihdoin voin sanoa, että Hilla alkaa ymmärtää sivulletulemisen jujun. Vihdoin sen päähän on eksynyt ajatus, että sen ei tarvitse vääntää "kuiviltaan" itseään sivulle perusasentoon (jossa se ei ole ikinä onnistunut), vaan se voi kiertää pienen lenkin vasemmalla puolella ja asettua suoraan perusasentoon. Muutama päivä sitten tämä tapahtui ensimmäisen kerran ja putki vaan jatkuu. Vielä on vähän säätämistä perusasennon kanssa, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa. Kyllä on kannattanut vuosi luovine taukoineen jankata sivulletulemista.

Noudon alkeita aloitimme opettelemaan kolme iltaa sitten vanhan lapasen kanssa kunnon noutokapulan puutteessa. Tällä hetkellä Hilla nostaa lapasen maasta ja pitää sitä suussaan 3,5 sekuntia. Aluksi mulla oli lieviä vaikeuksia naksauttaa juuri silloin, kun lapanen oli vielä H:n suussa eikä matkalla lattialle. Varmuutta on kuitenkin tullut lisää, eikä Hillalla ole aikomustakaan pudottaa lapasta. Keston kanssa etenemme kuitenkin maltillisesti, ettei varmuus kärsi.

Agilityn alkeiskurssia olemme tahkoneet nyt kuuden kerran verran ja toiset kuusi kertaa ovat vielä edessä. Hilla on kehittänyt itselleen paremman hyppytyylin, voittanut puomikammonsa ja pysähtynyt tunnollisesti kontakteilla niin kauan, että sieltä saa luvan juosta pois. Esteistä läpikäymättä ovat vielä pussi, keinu, rengas, pituus. Kertaallen käydyn alkeiskurssin jälkeen jatkamme satavarmasti tätä ihanan vauhdikasta lajia.

Sunnuntaina käväisemme pyörähtämässä kehässä ja lauantaina menen luultavasti itse kuvailemaan koiria.

Jotain

2009-05-19T22:10:00.000+03:00

...eli tämän päivän tokot Haukkiksen nurtsikentällä.

Ekana luoksepäästävyys x2, molemmat hienoja, kontakti pysyi ja H antoi sievästi kattoa hampaansa. Näiden jälkeen paikkamakuu (2 min), joka on mennyt vähän pyllylleen koko liike. Hilla on kamalan levoton, välillä kattelee muita rekkuja ja kääntelee korvia. Mihin se varmuus on kadonnut? Vielä syksyllä ja hallikauden treeneissä makas tosi varmasti, eikä tehny mitään ylimääräistä. Matkaakaan en ole lisännyt, ihan muutaman metrin päässä seison. Palkitsemisväli kyllä on hieman pidentynyt, joten ehkä pitäisi palata niihin perusharjoituksiin ja hakea se varmuus takaisin. Tällä menolla me ei päästä ikinä kisoihin, hyvä minä.

Kateltiin kouluttajien kanssa ensin liikkeestä maahanmenoa. Todettiin, että se on hyvä, kunhan vaan luotan itse enemmän koiraan -kyllä se pamahtaa sinne maahan. Otin 2 toistoa. Tämä pitäisi joku päivä kuvata videolle, niin näkis itsekin miten tuo sujuu.

Välissä otettiin vähän seuraamista ja perusasentoja, jotka meinas olla melkosta häslinkiä. Katottiin samalla Alma-staffin tokoiluja ja mietin, että pitäisköhän munkin alkaa opettamaan noita ylempien luokkien liikkeitä, kun tuntuu välillä, että tää toko menee kohta ihan vaan jankkaamiseksi ja Hilan kiinnostus senkun vähenee. Niin ja koitettiin me jotain kaukojakin ihan huvin vuoksi, i-m-i-m (ehkä metrin etäisyydeltä..?). Istuminen vajaa, maahanmeno kiva.

Toisen koutsin kanssa katsottiin peruasasentoa ja todettiin, että takapää ei oo vieläkään hallussa, erilaisia kierähdystreenejä saatiin läksyksi.

Loppuun paikkaistuminen, joka ihan ok. Pysyi koko ajan paikallaan, mutta vieläkin semmonen levoton ilme.

Harrastelua

2009-05-13T21:47:00.001+03:00

Sovitaan vaikka niin, että tuosta edellisestä postauksesta ei ole kulunut noin kauan aikaa, kun siitä on sattumoisin päässyt kulumaan. Ja mikä parasta, kesäloma kolkuttelee jo pikkuhiljaa ovella, enää pari viikkoa koulua jäljellä ja sitten se alkaa -ihana, toiminnantäyteinen kesä. Akut on latauksessa pitkiä päiviä ja harrastuksia varten.

Paljon on ehtynyt tapahtua vajaan kuukauden aikana. Olemme saaneet paikan OKK:n tavoitteet tarkistettu -möllitokoryhmästä, jonka treenit olivat itseasiaasa eilen (niistä myöhemmin lisää) ja kun meidän agilityharrastus on *köhköh* unohtunut, niin päätimme aloittaa liitelyn "alusta". Käväisimme OKK:n agilityn soveltuvuustestissä, jonka kautta 12 valittiin alkeiskurssille. Testeissä katsottiin kontaktia, paikallaoloa, luoksetuloa ja seuraamista eli ihan perusjuttuja siis. Vaikeata ei tuntunut olevan, ja saimmekin pian sähköpostiviestin varustettuna "Tervetuloa agilityn alkeiskurssille" -otsikolla. Ensimmäisellä treenikerralla oli teoriatunti, jossa esittelimme itsemme ja ohjaajat kertoivat hieman lisäinfoa alkeiskurssista. Ensi viikon maanantaina päästään taas muistelemaan esteitä.

Eilisissä tokotreeneissä nähtiin muutama tuttu kasvo, mikä oli ihan mukava yllätys. Hilla oli fiilingeissä kentällä, hyvä kun muisti välillä katsoa muutakin, kuin mun naamaa ;) Aloitimme luoksepäästävyydellä, jossa nyt ei sinänsä mitään ongelmaa ole, mutta H ei vielä kestä pitkiä aikoja palkatta perusasennossa. Kestoa siis treenattava. Paikkamakuu heti perään, Hilla meni hyvin ekalla käskyllä maahan jäi jäi odottamaan. Palkkailin kaksiminuuttisen ajan ja seisoin vain muutaman metrin päässä. Hyvin meni, paitsi neiti päätti yhdessä vaiheessä köpötellä mun luokse (liian pitkä palkitsemisväli?), jolloin palautin sen paikoilleen. Vapautin makuulta.

Treenattiin odotellessa omia juttujamme, mm. jääviä, joissa kivat pysähdykset. Kokeilin yhdessä vaiheessa tehdä namikädellä m-i kaukoja, joissa Hilla ponnahti mukavasti istumaan. Perään otin saman niin, että H oli sivulla, käskin maahan ja sanoin "istu". Herranjesta, se NOUSI ylös! Ja sama uudestaan. Ja vielä varmuuden vuoksi. Vau, ei voi muuta sanoa, tosi hyvin nousi, eikä ollut mikään hidaskaan.

Koutsi sai katsella meidän seuraamista, joka on kuulemma muuten hyvä, mutta Hilla edistää noin 10 cm. Eli saadaan palata "kaksi askelta -> naks" -tekniikkaan. Itse en ole tuota ollenkaan huomannut, hyvinhän se näyttää menevän, mutta totuus on sitten toinen...

Kotona olemme kertailleet tuota seuraamista ja se alkaakin jo näyttää hitusen paremmalta. Heti kun Hillalla on intoa liikaa ja se yrittää liikaa, se edistää. Uudella yrityksellä ottaa oikean paikan ja seuraa tarkasti. Käänöksetkin on vielä vähän hakusessa, vasemmalle käännös on tosi tiivis ja oikealle käännös melko löysä. Täyskäännöksen haluaisin opettaa vielä toisinpäin, että Hilla joutuisi käyttämään takapuoltaan, mutta kun se piiitkä takaosa ei ole vielä täysin hallussa.

Niinkin yksinkertainen juttu kuin sivulletulo ei ole vielä varma. Hilla on tehnyt alkeisharjoituksia namikäden kanssa, näitä yritämme harjoitella joka päivä, että saataisiin vihdoin sivulletulo puhtaaksi ja voitaisiin alkaa katsastelemaan luoksetuloa.

Naksuttelua ja vähän muuta

2009-04-15T20:13:00.000+03:00

Hillan kanssa olen nyt uudestaan aloitellut naksuttelun luettuani ties kuinka monetta kertaa kirjan "Naksutinkoulutusta koirallesi". Päätin aloittaa ihan perusjutusta -kohdentamisesta. Olemme saaneet jo jonkin verran toistoja kepille sekä tassua että nenää käyttäen. Ulkonakin sujuu jo mukavasti, oli kiva huomata että kun parin metrin päästä meni meluisa pyörälauma, Hilla koski kepinkärkeen voimakkaammin -naks ja jättipotti. Suunnitelmissa on opettaa keppiä apuna käyttäen Hilla avaamaan telkkari painamalla kaukosäätimen nappia sekä aloittaa kosketusalustatreenit, että voidaan aloittaa ruudun harjoittelu. Naksuttelua lukuunottamatta pidämme nyt taukoa tokosta juoksujen vuoksi. Haemme myös kesäkauden ajaksi OKK:n ryhmään, toivottavasti pääsemme kesäksikin treenaamaan.

Kontakti?

2009-04-10T22:17:00.000+03:00

Ajatuksia kontaktista, sen kehittämisestä ja ylläpitämisestä Hillan kanssa luetuani Veli-Matti Ahosen artikkeleita.

Kontakti - mitä se on meidän välillämme? Itse määrittelisin kontaktin koiran ja ihmisen väliseksi katseyhteydeksi, jossa koira aktiivisesti hakee ohjaajan katsetta. Havahduin tässä miettimään menneitä treenejämme, joissa Hilla haahailee ympäri hallia. Mitäkö minä silloin teen? Huutelen Hillaa, lähden juoksemaan ja teen ihmeellisiä ääniä. Toisinsanoen yritän itse luoda kontaktin, vaikka nimenomaan se olisi Hillan tehtävä. Ei ihme, jos Hills "lopettaa hommat kesken". Onhan se mahottoman jännää, kun ensin lähtee hallin toiseen päähän ja sen jälkeen alkaa bileet. Eli minä itse taidan olla se aktiivisempi osapuoli, joka huutelee koiran nimeä ja yrittää epätoivoisesti saada koiran edes vilkaisemaan kasvoihin. Tietämättäni vahvistan vain ei-toivottua käytöstä (maan nuuskiminen, poislähteminen yms.) höpötykselläni ja muulla vastaavalla. Ei ihme, jos koiraa ei kiinnosta.

Minkälaisen kontaktin haluaisin meidän välillemme? Lyhyesti ja ytimekkäästi: tiiviin, sellaisen, että Hilla itse ottaa kontaktia, vaikka vain katsoakseen lenkillä, että kaikki on okei. Haluan, että H alkaa kiinnittää tekemisiini enemmän huomita ja reagoimaan herkemmin esim. kulkusuunnanmuutoksiin. Mielestäni kontaktia ei voi opettaa vain "temppuna", jos haluan tarkkaavaisen ja kuuliaisen koiran. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö koiraa palkittaisi kontaktin ottamisesta. Koiran täytyy itse tarkkailla ohjaajaa, tämän liikkeitä ja eleitä. Nimenomaan koiran, ei ohjaajan. Tämä minunkin pitäisi jo alkaa muistamaan lenkillä.

Miten saamme paremman kontaktin välillemme? Tärkein on nyt se, että minä lopetan höpöttelyn, kun koira ei katso minua. Tarkoitukseni on palkita kontaktista, ei maan haistelusta tai vastaavasta. Lenkillä kävelen tasaista tahtia kulkusuuntaa välillä muuttaen, jotta koiran täytyy pitää minua silmällä. Vapaaehtoisista luoksetuloista ja muista toivotuista käytöksistä palkitaan. Jos koira selvästi lähtee liian kauas, pysähdyn ja odotan, että H tulee luokse, jolloin palkitsen. Tavoitteena siis tarkkaavainen koira, joka pitää ohjaajaansa silmällä.

Tokokoira?

2009-03-27T22:18:00.000+02:00

Olen näköjään melko laiska, ei oo tullu kotiharjoitteluista minkäänlaisia merkintöjä (tai sitten se on tosiaan niin, että lahajattomat reenaa ;)). Noh, tässä tämän illan anti. Näiden välillä Hilla malttoi hyvin keskittyä, se ei lähtenyt huitelemaan ympäri hallia oman mielensä mukaan. Yhden kerran se eksyi toisen koirakon narupallon luo ja pari kertaa pohjan hajut veivät parin metrin päähän minusta.

Ensiksi seurautimme oman mielen mukaan koiria "yhdessä lössissä". Hillan kanssa otin muutamia seurausaskelia ja palkkasin, ihan täysillä ei koira ollut mukana, kun neiti unohtui katselemaan muita. Muuten ihan ok. Voisi kokeilla seuraavan kerran ensin imuttamalla ja vasta sitten vaatia kunnon seuruuta.

Sitten seuraaminen liikkeenomaisesti, ilman juoksuosuuksia. Hilla kulki alussa mahtavasti, yhden pysähtymisen jälkeen edisti vähän, mutta korjasi itse ja kerran hajut vei mukanaan, jolloin annoin lisäkäskyn ja Hilla tuli pienellä viiveellä. Ihan jees muuten.

Vauhtiluoksareita, H jäi Minnalle, minä juoksin kauemmas ja huusin "Hilla tänne", jatkoin juoksemista ja kun koira oli lähellä, heitin namit eteen. Mieletön vauhti ja tarjos taas kivan näköstä seuraamista kun käveltiin takaisin. Toistettiin kolmesti, kaikki hienoja.

Hyppyä me oltiin kotona reenattu, että saadaan se namialusta poies. Käsimerkillä ja "hyppy" -käskyllä H hyppäsi, pysähtyi -> naksaus ja namin heitin taakse. Ensin tein pari kertaa isolla kädenliikkeellä (vasen), sitten vain ranteen liikkeellä. Ilman käsimerkkiä Hilla ei vielä hypännyt, joten pitää vaihdella noita käsiä, ettei Hilla kyttäisi vain niitä.

Hilla ei vielä hallitse takapäätään, se ei vielä oikein hahmota, että sitä voi käyttääkin. Niinpä tehtiin sivulletuloja, josta vielä kääntymisiä, että takapäänkäyttöä tulee pakostakin. Hilla teki hyvin, muutama vino tuli. Tästä se lähtee ;)

Lopuksi vielä pari seuraamista ja siitä pujottelu jalkojen välistä perään (molemmista palkka). Ihan lopuksi tehtiin tyhjällä hallilla "kunniakierros", jossa Hilla oli hyvin mukana ja haki kontaktia.

Ehkä me vielä osataan jotain ;)

2009-03-13T22:21:00.000+02:00

Lyhyehkö kooste illan reeneistä

Seuraaminen otettiin heti aluksi kuten kokeessa, tosin hieman lyempänä ja ilman juoksuosuuksia. Hillalla oli upea kontkati ja se jaksoi hienosti seurata lukuunottamatta yhtä pientä herpaantumista, jonka jälkeen H tuli lisäkäskyllä oikealle paikalle. Ja kun tämä oli eka liike, niin intoa oli ja se paikka taisi olla ihan piiikkusen liian edessä. Eli kadonneen paikan metsästys käyntiin ;)

Luoksetulo, vauhtiluoksareita kaksi kipaletta, kiva vauhti, pitäisi vaan saada se palkka heitettyä kauemmas, kun vauhti meinaa lopussa hidastua. Myös sivulletulon alkeisharjoitukset uudelleen käyntiin.

Paikkamakuun otimme kolmen koiran ryhmässä, kukin oman tasonsa mukaan. Hilla meni hyvin maahan ensimmäisellä käskyllä ja jäin sitten siihen Hillan eteen palkkailemaan parin-muuutaman sekunnin välein. H oli rauhallinen, yhdessä vaiheessa käänsi kuitenkin päänsä vähäksi aikaa sivuun. Muuten ok. Vapautin maakuulta.

Hyppy; Ensin vain kosketusalustalle menoa. Sitten alusta pois, käskin Hillan hypätä, käskin "odota" ja kävelin sen luokse. Tietysti sitten pilasin itse koko homman, kun en ehtinyt palkata ajoissa ja Hilla kerkesi jo istua. Noh, loput oli vielä alustalle hyppyjä ja jokunen ilman-alustaa-hyppyjä, joissa palkkasin tarpeeksi nopeasti. Tähän tarvitaan paljon varmuutta, yleensä Hilla hyppää ilman käsimerkkiä, välillä taas tarvii merkin...Isä kyllä lupasi rakentaa jonkunnäköisen hyppyesteen, jotta kotonakin voitaisiin harjoitella.

Edistysaskelia

2009-03-06T22:37:00.000+02:00

Jäälleen kerran ajelimme isän kyydissä OKK:n kuplahallille tokotreeneihin. Kotona oltiin pidetty "luovaa taukoa", jonka aikana kuitenkin sain iskostettua Hillan päähän, että toko on edelleen kivaa. Kontaktia ja luoksetuloja olin vahvistanut enimmäkseen, muutamaan kertaan myös liikkeestä seisahtumista.

Aloitettiin liikkeestä seisomisella, jossa Hilla seurasi vapaasti sivulla, käskin "seis" ja naksautin, kävelin pari askelta poispäin ja käännyin heittäen H:lle palkan taakse. Hilla meinasi alussa kuitenkin painaa ihan kamalasti pakottaen mut kävelemään vinossa. Parin yrityksen jälkeen meno kuitenkin korjaantui ihan suoraksi. Hilla pysähtyi nopeesti ja kokeilin palata sen oikealle puolelle, jolloin palkkasin ja vapautin. Hienosti malttoi odottaa.

Sitten luoksepäästävyys. Ollaan tehty kuten kokeessa, paitsi palkkaan kuitenkin muutaman kerran luoksepäästävyyden aikana. Hilla on rauhallinen ja pysyy nätisti sivulla, ei välitä paljon ihmisestä, joka tulee lähelle. Puhuttiinkin Minnan kanssa, että ihan realistiset mahdollisuudet on saada kokeessa ysi tästä ;)

Myös Hillan lempparia, hyppyä päästiin ottamaan. Ekat kerrat namialustan kanssa. Käytin pientä kädenheilautusta ja "hyppy" -käskyä ja naksautin Hillan hypätessä. Loput samalla tavalla, mutta namien syömisen jälkeen sanoin Hillalle "odota", jolloin se jäi seisomaan ja kävelin H:n viereen, palkkasin ja vapautin. Ihmeen hyvin jäi paikoilleen, vielä tarvitaan kuitenkin niitä toistoja, mutta hyvällä mallilla tämä kuitenkin näyttää olevan.

Luoksareita myös sillain, että Hilla jäi Minnan käsiin, minä juoksin kauemmas ja huhuilin sitten "Hilla tänne". Makee vauhti ja luoksarin jälkeen tarjoili kivan näköistä seuraamista. Parit viimeiset tehtiinkin sitten eri tavalla, otin Hillan perusasentoon ja jätin istumaan "odota" -käskyllä. Kävelin itse kauemmas ja kutsuin Hillaa luokse sekä lähdin myös itse juoksemaan. Hillan otettua mut "kiinni", se sai kehut ja palkan. Näitä jatketaan,

Ensi viikoksi suunniteltiin, että otettaisiin hyppy, seuraaminen sekä luoksetulo kuten kokeessa. Eli näihin keskitytään ensi viikolla.

Tokottelua

2009-02-20T21:51:00.001+02:00

Hallille päästiin tänään ja olikin hurja määrä koirakkoja paikalla, meidän lisäksi vain yksi oli tullut paikalle. No eipä siinä mitään valittamista ollut, saatiin kunnon tehotreeni. Minä luulin jo heti kättelyssä, ettei olla mihinkään päin oltu edetty kahdessa viikossa saati sitten kunnolla treenattu. Mutta kivalta kuulemma näytti ja olin itsekin Hillsiin tosi tyytyväinen, silmät loisti ja suurimmaksi osaksi oli tosi makeeta ja siistiä. Tähtihetkien välillä Hilla päätti, että homma on tylsää ja lähti nuuskuttelemaan ympäri hallia itsekseen. Parilla huhuilulla ja poispäin juoksemalla sain sen tulmaan, mutta silti sen ilme ei ollu hyvä. Hieman laiskasti tuli, pitäisi nyt ensi kerralla muistaa pistää kunnon bileet pystyyn heti kun mielenkiinto lopahtaa ja kun koira sitten tulee, niin tehdään jotain tosi kivaa.

Ekaksi piti ottaa seisomista, mutta fiksu koira päätti sitten tarjoilla ilmeellä perusasentoja ja tunkea jalkojen väliin (temppu). Sain kuitenkin sen liimapinnan pois iholta ja Hilla irtautuikin vähän ja päästiin vihdoin ottamaan sitä seisomista. Olen nyt tullut siihen tulokseen, että Hilla ymmärtää käskyn "seis" lähellä ja hieman kauempanakin. Pysähdykset oli hienoja, ehkä olis voinu olla aavistuksen verran nopeampia. Tämä sitten mukaan seuraamiseen, kun H kestää mun liikkumista vieressä.

Sitten seuraamista, ihan vaan kaksi pientä suoraa pätkää. Hillalla upee paikka, mahtava kontakti ja ihana ilme. Että perfekt. Ei olisi voinut paremmin mennä. Suorien jälkeen yritin muka seurauttaa kahdeksikkoa, jotkut käännökset oli vähän väljiä, mutta muuten hyvä. Ne ihan viralliset käännökset voisi ottaa kunnolla treenin alle.

Hyppyäkin kokeiltiin vaihteeksi. Kävikin ilmi, että hyppy taitaa olla Hillan lempiliike, sillä se meinasi pari kertaa jopa varastaa ja hypätä targetille esteen toiselle puolelle ilman lupaa. Sivulletulot oli mahtavia, vain pari kertaa istui vinoon, jolloin "karkasin" taaksepäin ja otin uudelleen. Ekat kerrat Hilla hyppäsi pelkällä "hyppy" -kehotuksella, sitten piti ottaa käsimerkkikin mukaan, kun jäi vain tapittamaan viereen "hyppy- käskyn kuultuaan. Käsimerkki + komento -vaiheeseen lopetettiin.

Paikkamakuuta otin pari kertaa, maahanmeno oli hidas; käsimerkki ja "maahan". Pysyi hienosti, pystyin käymään Hillan sivulla mitään sen kummenpia ja kääntämään sille selän. Tosi varma ja rauhallinen. Mietittiin myös mun palkkaustapaa. Mulle on tullut tavaksi, että annan kädestä Hillan suuhun namin. Kokeilin myös heittää namin Hillan jalkojen väliin. En vielä osaa sanoa varmasti, onlisi se sitten parempi tapa kuin namin vieminen kädestä suuhun. Täytyy tässä kokeilla vielä molempia ja katsella.

Lopuksi sitten jotain höpöhöpö-temppuja, into oli ehtynyt hiipua tässä vaiheessa ja Hilla näytti tekevän juttuja robottimaisesti. Kasia se on alkanut itse kiertää jalkojen välistä. Sitä se naksuttelu teettää - hullun koiran, joka kokeilee kaikkea ihmeellistä ;)

Olen muuten menossa katsomaan 28.3 tokokoetta OKK:n hallille. Tiirailun kohteena siis alokasluokka. Pitäähän sitä nähdä paikanpäällä, miten homma toimii, kun JOSKUS meilläkin on liikkeet valmiina :D

Neljännen neljäs

2009-02-19T22:21:00.000+02:00

Hillan rakas velipoika Viski heitti meille haasteen ;)

Haasteen säännöt:
1.Avaa neljäs kansio jossa säilytät valokuviasi.
2.Valitse neljäskuva kansiossa ja julkaise blogissasi.
3.Selitä kuva.
4.Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Kukaanhan ei ikinä arvaa, kuka tuossa kuvassa silmät viirussa tuijottaa kaukaisuuteen. Eli Hilla järven jäällä viime viikon sunnuntaina. Ja niinkin vastuullinen tehtävä harteillaan kuin hiihtäjien kyttääminen.

Me ei virallisesti haasteta ketään, kun "kaikki" on jo haastettu ja netin penkominen tuntuu olevan tällä hetkellä niin vaikeeta. Mutta jos joku, joka ei ole tätä haastetta vielä saanut ja lukee meidän blogiamme, niin ole hyvä ja vastaa haasteeseen ;)

Yhteenvetoa

2009-02-13T21:26:00.000+02:00

Tältä perjantailta olikin sitten treenit peruttu ja iltalenkillä (sellaisella melko lyhyellä) otettiin sitten joitakin juttuja -tai oikeastaan Hilla sai itse tarjota, mulla oli mukana naksutin. Välillä tietysti vähän autoin kääntymällä itse etc.

Seuraamisia tosi lyhyissä pätkissä, H:n tarvi ottaa vaan muutama askel ja siitä sitten naksu ja palkka (nakinpalanen). Perusasentoa myös jankattiin, tällä kertaa tuli vauhdilla ja suurin osa oli tosi mahtavia. Piti kuitenkin autella itse kääntymällä, mutta oli ihan erinäköistä, kuin namihoukuttelulla. Ja mulla leikkaa tänäänkin niin hyvin, että en edes hoksannut toistella sitä "sivu" -sanaa. Noh, ehtiihän sitä :D

Myös istumista, maahanmenoa ja seisomista otettiin. Maahanmeno sujuu ja tuo otus tarjoileekin sitä ihan kiitettävästi, kun siitä on tullut vähän liikaa huomioitua. Istumista piti palautella neidin mieleen ensin käsiapujen kanssa, mutta sen jälkeen Hilla pääsi jyvälle mitä "istu" tarkoittaa. Seisahtuminenkin on kivan näköinen, harvemmin enää menee makuulle "seis" -käskyn kuullessaan. Sitten vaan siihen kestoa (ja etäisyyttä).

Kosketusalustaakin pitäisi huomenissa harjoitella. En ymmärrä, mistä H on keksinyt heti iskeä hampaansa kiinni alustaan (joka on muovinen keksilaatikon kansi) ja sitten koskee siihen tassulla. On ollu varmaan mulla ajoitus vähän huono. Kosketusalustan kanssa olisi tarkoitus mennä ensiviikon treeneihin, mutta sitä ennen homman täytyy toimia sisällä ja ulkona pihalla.

Hengissä

2009-02-10T08:53:00.000+02:00

Eiköhän ole aika palauttaa tämäkin takaisin elävien kirjoihin. Ja luvassa koottuja selityksiä tokotreenailuista hieman lyhyemmässä muodossa parin viikon ajalta.

Hallilla Hilla on tehnyt nätisti töitä, varmasti uusi lempiherkku on auttanut asiaa -makkarat nimittäin. Verilätyt ei olleetkaan neidin mielestä niin vastustamattoman ihania, mutta makkarat katoaa suuhun alta aikayksikön. Hilla ei oikein syty hallissa leikkimään, vaikka esim. pihalla sen saa melko nopeasti syöksymään leluun kiinni. Välillä ollaan myös saatu kotona sellanen "tosi kiva fiilis", jolloin Hilla oikein innostuu toimimaan ja kestää pari toistoa peräkkäin ilman namipalkkaa välissä.

Meidän seuraaminen on kuulemma kivan näköistä paitsi että mun pitäis harjoitella niitä kääntymisiä. Joskus kun H innostuu vähän liikaa, se edistää, mutta tulee takaisin oikeelle paikalla, kun "karkaan" pois. Perusasennot meinaa välillä unohtua, mutta kyllä se tästä. Käännöksetkin sujuu, mutta ne saisi olla vähän tiiviimpiä, joskus H meinaa seilata liian kaukana. Imutuksella lisää varmuutta. Ja täyskäännöksenkin teki ekalla kerralla niin hyvin. Perusasennot ja ilme treenin alle ja sitä kestoakin vois pikkuhiljaa pidentää.

Luoksepäästävyyttäkin on otettu pari kertaa. Hilla pysyy hienosti sivulla ja ei ota paljon häiriötä ihmisestä, joka vähän koskettelee sitä. Kestoa ja lisää varmuutta tähän.

Jäävät liikkeet on ihan aluilla, ollaan harjoiteltu erityisesti seisahtumista. Kyllä se pikkuhiljaa alkaa ymmärtää, mitä "seis" meinaa, mutta vielä tarvitaan niitä toistoja... Juu ja mulla ehdotettiin, että kävisin kokeilemassa kisoja sitten kun tämä ja liikkeestä maahanmeno on kunnossa.

Luoksetulo. Hmm...Eipä oikestaan oo tullu otettua mitenkään järkevästi. Kun tuo sivulle kiepsahtaminenkaan ei ole mitenkään erityisen mahtava. Eli sitä harjoitellaan ja lisätään sitten matkaa, mistä asti se juoksee sivulle.

Paikallaolot tai oikeastaan nämä "mukapaikallaolot" mitä ollaan otettu muutamia kertoja sisällä, on sujunu hyvin. Maassa pysyy hyvin vaikka itse kääntäisin selän sille. Tosi varman oloisena pysyy paikalla. Kestoa ja etäisyyttä näihin.

Ja lisää on tulossa heti kun allekirjoittanut palaa kotiin illalla ;)

Säätelyä

2009-01-16T22:38:00.000+02:00

Hallilla treeneissä tänään. Ainakin autossaodottelu näytti erittäin lupaavalta, Hilla tähyili katsettani namin toivossa, vaikka ulkona kaksi koiraa leikkivät. Neiti uskalsi myös mennä ihanasta-kamalasta ovesta halliin sisälle. Aluksi otettiin itsenäisesti kontaktijuttuja ja muutama sivulletuloa. Intoa ja vauhtia oli ja taisi se takapuolikin heilahtaa välillä sutjakasti sivulle. Vissiin tämä "lämmittelyaika" oli Hillalle liian pitkä, sillä kun menimme ohjaukseen, ei se kontakti ollutkaan niin itsestäänselvyys...

Aluksi otettiin ehkä 5 vauhtiluoksaria ja korjailtiin tätä mun palkkaamistapaa. Juoksin kauemmas ja huhuilin kovaan ääneen Hillaa, joka kimposi luokseni. Välillä heitin palkan jalkojen välistä (ja siihen ei tarvinut voimaa ;)) ja välillä sai tulla ihan kädestä syömään namut. Myös kouluttaja huomautti tuosta sivullepalkkauksesta, kun huomasimme Hillan kaartavan sivulle ennen kuin se tuli luokseni. Ja Hilla sai supersuper kehut vauhdistaan, kuulemma oli erityisen loistava tapaus matalaksi koiraksi. Vauhtiluoksareita siis ensi viikon ohjelmaan.

+ Palkkaa käteen tai heitä nami jalkojen välistä, EI NAMIA SIVULLE
+ Huuda kunnolla käsky
+ Palkkaa vapaaehtoisista luoksareista

Sitten seuraamista. Tässä mulle oli kehittynyt paljonkin virheitä, hyi mua. Ainakin heti toiset silmäparit huomasivat, että kävelen ensin yhden askeleen ja vasta sitten sanon käskyn. Olen myös hätähousu ja liikkeellelähtö on yhtä häsläystä. Ja palkitsemisen ajoitus tökki aluksi. Mutta opin kuitenkin hengittämään syvään, sanomaan käskyn ja vasta sitten lähtemään liikkeelle. Hilla meinasi alussa edistää, jolloin aloin palkkaamaan sitä onnistuneista suorituksista taakse. Kulmassa meinasi sitten kiilata, jollon seurautin sitä ympyrässä, jolloin paikka varmistui sinne oikeaan kohtaan. Käännöksissä tarvii vielä imutusta.

Lopuksi vielä kaksi luoksaria, jotka hienot (palkkasin käteen). Tuli myös haistelupuuhista luokse, kun selkeästi huusin nimen. Meinasi harjoittelun jälkeen lähteä haistelemaan hallia ympäriinsä. Jossakin välissä tehtiin Hillan kanssa temppuja mielenkiinnon säilyttämiseksi. Ainakin pujottelu jalkojen välistä oli kivaa ja sormen perässä pyöriminen. Ensi viikolle oli tarkoitus harjoitella kosketusalustaa, merkinkiertoa ja jäävien liikkeiden niitä aktiivisia liikkeitä.

Edistysaskelia

2009-01-15T21:33:00.000+02:00

Melkein viikko taas vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta, joten here we come! (Vajaa) Viikko on mennyt sutjakasti pakkaspäiviä ihmetellessä ja tokon merkeissä. Jostain syystä tuntuu, ettei täältä kohta löydä mitään muuta, kuin ohjaajan seliseli -selityksiä tokosta. Toivottavasti tähän tulee joskus muutosta. Muttakun tämä selittäminen on vain verissä ;)

Heti viimeperjantaisten treenien jälkeen otin sitten punaisen vihkosen kauniiseen käteen ja suunnittelin päivän reenit kerrallaan. Kaikissa oli yhteistä se, että ne olivat tosi lyhyitä, treeniminuutteja kertyi päivässä varmaan 5-10, jos lenkeillä tapahtuvaa naksuttelua ei lasketa. Mutta jollakin tapaa sen motivaation täytyy pysyä, ja lyhyillä harjoituskerroilla koira ei varmasti ehdi lyödä koko hommaa läskiksi ja minäkin ehdin jopa innostua. Viikon aikana ehdittiin ottaa kerran maahanmenot, joiden nopeus ei ollut kyllä Hillan parasta. Myös paikkamakuu koemaisen alun kera. Koira tuli itse sivulle (autoin vähän kiertelemällä), reagoi hyvin "maahan" -käskyyn, toistin vielä kerran ja siiryin koiran eteen palkkailemaan aikavälillä 1-7 sec. Lopetin heittämällä namin maahan "vapaa" -kehotuksen kera. Myös edessäistumisen alkeita siten, että istun polvieni päällä. Vähän "pumppaa" innoissaan namien perässä, mutta tiiviisti kyllä istuu.

Ja edellisistä ylitse muiden hiomisen kohteena oli seuraaminen. Lähinnä halusin hakea sitä oikeaa ilmettä, iloa ja liikkeellelähtöä. Nyt ilme alkaa olla kohdillaan, vihdoin tekemisen meininkiä ilman mitään houkuttimia, kiitos rakkaalle keltaiselle naksuttimelle ja herkullisille nakeille. Lyhyitä nuo pätkät on kyllä olleet, mutta tästä se lähtee. Käännöksiäkin otettiin muutaman kerran, vasemmalle käännös sujuu paremmin, mutta omassa kävelyssä on vielä petrattavaa, ettei ihan koiran päälle kaadu. Kävelyharjoituksia siis joka päivä ja käännöksiä molempiin suuntiin :'D
Tänäänkin lenkillä naksuttelin Hillalle oikeasta seuraamispaikasta (seurasi myös oikealla) ja juoksuaskeliakin otin. Rekku pysyi mukana nätisti ravaten, ei pomppinut eikä mitään. Pikkuisen kovemmassakin juoksuvauhdissa sovitti askeleet hyvin mun vauhtiin.

Tokojuttujen lisäksi koirien ohittamisharjoitukset jatkuvat. Nyt ollaan kaksi kertaa päästetty toinen koira ohi ilman vastalauseita (täällä on autiota tiettyinä vuorokaudenaikoina). Kun näen koiran lähestyvän, otan Hillan istumaan ja naksuttelen, kunnes toinen on ohitettu. Hienosti on mennyt, kunhan muistan itse reagoida tarpeeksi aikaisen -> ennen kuin Hilla aloittaa murisemisen. Myös operaatio kynsienleikkaus jatkuu, ne lyhenee hitaasti, mutta varmasti.

Uusia ajatuksia

2009-01-09T23:08:00.000+02:00

Puoli kahdeksalta hyppäsimme isän autoon ja otimme suunnaksi OKK:n hallin, jonne siis ajoimme ensimmäistä kertaa. Eihän siinä matkassakaan mennyt kuin 45 min, halli oli hyvin maastoutunut aution tien varrelle. Onneksi puolen tunnin harhailun jälkeen eräs ystävällinen nainen opasti meidät päämääräämme. Kiitokset siis hänelle.

Halliin meno pöyröovista oli pelottavaa, mutta itse hallissakin riitti nuuskimista ja tutkimista. Pohja oli mukava tekonurmityyppinen (ei sitä nurmea) vaan melko joustavaa alustaa. Olihan se melko ylellistä maneesilla harjoittelun jälkeen. Meitä ryhmäläisiä piti olla yhteensä kuusi, mutta paikalle oli saapunut vain viisi meidät mukaan lukien. Heti alussa kävi selväksi, että kaikki ryhmämme koirat ovat nuoria ja kilpailuihin tähtääviä, joten kaikilla on varmaan suurinpiirtein samat tavoitteet. Heti sai ilmoittautua koiransa kanssa ohjaajan "käsittelyyn", jossa neuvottiin ja opastettiin henkilökohtaisesti vähän syrjemmällä. Kaksi koirakkoa kerrallaan sai neuvoja ja muut saivat itsenäisesti treenata esim. kontaktia yms omia juttuja. Tämä oli mielestäni hyvä systeemi, sillä koiran ehti hyvin välissä käyttää tarpeillaan hallin vieressä olevassa metsikössä.

Aluksi meitä opasti nainen, jonka valvovien silmien alla otettiin ensin sivulletuloa ja huomattiin, että Hilla jää vähän vinoon. otin sitten toisen askeleen eteenpäin ja silloin vasta perusasento oli suora. Myös ihan lyhkäsiä seuraamisia kokeiltiin sekä parit käännökset oikeaan ja vasempaan. Käännös vasempaan on Hillalle helpompi, vielä pitää kuitenkin imutella namien kanssa, että oppii olemaan tiiviisti. Käännöksessä oikeaan palkkaan Hillan liian myöhään, vasta käännöksen jälkeen ja kun en imuta, niin seuraamispaikka jää väljäksi. Suorassa (lyhyessä) pätkässä Hilla sai kehuja oikeasta seuraamispaikastaan. Eli seuraamisessa on huomioitava vielä:

+ Lyhyitä pätkiä
+ Imutus (nakki, verilätty)
+ Käännökset
+ Palkitsemisen ajoitus
(esim käännöksessä kääntymisen aikana hihkaistaan "hyvä" ja heitetään palkka)

Sitten harjoiteltiin jääviä liikkeitä varten nopeaa maahanmenoa sekä seisomista käskyllä "seis". Ensin vähän härnäsin Hilla namikädellä ja teetätin ympyrän, sitten käsky ja heitin palkan saalistettavaksi. Seisomisessa Hilla söi namin kädestä ja "saa mennä" kehotuksella sai lopettaa homman. Hillan mielestä oli ainakin sairaan kivaa. Näitä pitää jatkaa. Ja voitaisiin myös opetella merkin kiertoa luoksetuloa varten sekä kun tuli puhetta ruudun opettamisesta. niin totesin, että meidän juttu on varmasti targetti, joten voisin opettaa Hillan koskemaan siihen yhdellä tassullaan, kun tassujaan on oppinut käyttämään.

Lopuksi ehdimme vielä mieskouluttajan käsittelyyn ja kun namit olivat loppuneet, hän ystävällisesti lainasi omaa makkarapussiaan, kiitos siis sinulle, Hilla tykkäsi ;)
Ensin taas sivulletuloa, voisin alkaa vielä tekemään sitä kunnon lenkkiä namin kanssa takana, ettei tarvitsisi ottaa sitä apuaskelta. Myös seinän vieressä harjoittelua tarjottiin perusasennon "suoristamiseksi", kouluttaja sanoi, että omalla koiralla on toiminut oikein loistavasti. Halusin vielä ehtiä ottaa ainakin luoksaria ja Santeri jäi pitelemään Hillaa, härnäsin sitä äänellä ja namilla selkä koiraan päin ja "tänne" -komennosta koira lähti tulemaan. Noin keskimatkassa hihkaisin sitten "hyvä" ja heitin eteen kaksi makkaranpalasta. Vauhti oli jees, näitä kanssa jatketaan. Sitten multa kyseltiin tavoitteista ja vähän naureskellen sitten totesin, että jos nyt syksyksi johonkin möllitokoon tohditaan mennä, niin kiva olisi. Ja kouluttajan mielestä meillä olis jo hyvät mahikset mennä mölleihin kesällä, jos harjoitellaan tällä tavalla ahkerasti ja syksyksi päästäisiin varmaan jo virallisiinkin. Hänen mielestään Hilla oli hyvin hanskassa ja oli kontaktihakuinen, olin myös niin iloinen, kun Hilla kuuli toisten rähinöintiä ja oli jo juoksemassa sinnepäin, mutta tuli käskystä luokse.

Paluu arkeen

2009-01-07T21:35:00.000+02:00

Tänä aamuna piti jälleen sännätä kouluun ja päivä alkoikin lupaavasti ilman opettajaa. Muutaman tunnin kuluttua kello oli siirtynyt jo jonkin verran eteenpäin ja kotimatka saattoi alkaa neljältä iltapäivällä, jolloin hämärsikin melko lupaavasti -tuohon aikaan ei kyllä kuvia räpsitä, jonka takia sen kameran käyttö on vähän jäänyt. No ehtiihän sitä, viimeistään kesällä sitten ;)

Siinä viiden aikoihin otin Hillan kanssa nopeaa istumista, 2x4 toistoa. Nyt tietää senkin, että ennen edes pientä happihyppelyä Hilla ei ole parhaimmassa vireessä, joten olenkin tässä suunnitellut että ennen kentälle menoa käydään pakollinen pissatusreissu yms. Ne istumiset sitten, vähän hitaita oli kaikki. Taisi olla koko koira vähän unenpöpperössä vielä. Lenkillä vahvistin kontaktia, en joka kerralla, mutta en kutsuisi sitä vielä ihan satunnaiseksi vahvistamiseksi. Ohitimme myös melko hienosti pari ihmistä. Ihmisen lähestyessä neiti meinasi vähän urista, mutta "anna olla" -kehotus sekä palkka veivät sitten huomion pois näistä. "Anna olla" -kehotuksella päästettiin myös irti suklaapatukan kääreestä. Hilla myös arvostaa "mennään" -sanaa (tarkoittaa tyyliin "juostaan") palkintona, kun hän on sopivasti (eli melkein täpinöissään) innostunut.

Lenkin jälkeen kokeiltiin vielä tuota perusasentopaikan hakua, taisi olla 2x4 toistoa. Meni nappiin, H oli innokas, haki paikkaa ja ilmekin oli sitä innostunutta Hillaa. Kun myöhemmin tuli perinteisen DentaSticks:in antoaika, Hilla tuli kauempaa sivulle (oli mun selän takana ja juoksi oikealle paikalle) ja kun otin lyhyen askeleen eteenpäin, tuli mukaan ja napakasti istuutui.

Ihan illalla H kävi riehumassa pihalla ja yllätyin, miten tuolta löytyy saalisviettiä, sivulletulosta heitin tytölle lapasen ja innoissaan retuutti sitä ympäri pihaa. Laukkasi myös kutsusta luokse. Voisi tuolla patukalla leikkiä ahkerammin, vaikkapa näiden "kotireenien" välissä ja palkkana leikkiä, ihmeesti nopeutuu liikkeet kun lelupalkka tulee ja H on leikkituulella.

Tavoitteet korkealla

2009-01-06T20:17:00.000+02:00

Tänä vuonna (2009) aiomme pistää moottorit täysille ja reenata paljon ah-niin-ihanaa-lajia; tokoa. Tavoitteena kisaaminen alokasluokassa joskus melko loppuvuodesta. Sitä ennen olisi suunnitelmissa käydä myös mölleilemässä jossakin päin Oulua. Mutta karu totuus on tässä vaiheessa vielä se, että töitä on tehtävä -ja paljon sitä onkin vielä tehtävää ennen kuin haaveillaan edes möllitokoon menosta. Toivottavasti ohjaaja saa ihan uudenlaisen motivaation lähteä treenien lisäksi pihalle kera patukan ja namien ja saada aikaiseksi harjoitella jotain. Me nimittäin keplottelimme itsemme OKK: kevään uuteen tokoryhmään (alkaa 9. päivä), joka oli ensisijaisesti kilpailemaan tähtääville sekä alo ja avo luokissa jo kilpailleille. Viime viikolla sähköpostiluukku kolahti ja toki siellä oli asianomainen ilmoitus ryhmään pääsystä. Hakijoita oli kuulemma ollut melko paljon. Varmaan myös nämä selitystaidot vaikuttivat asiaan. Tiedä sitten ;)

Tänään sain otettua itseäni niskasta kiinni ja harjoitella vähän. Ihan sisällä Hilla sai hakea perusasentopaikkaa, josta tuli perään palkka. Toistoja oli noin viisi ja viimonen oli just sitä, mitä hainkin -haki paikan aktiivisesti ja istuutui nopeasti pitäen kontaktin. Naks ja lottovoitto. Myöhemmin otin pari kertaa istumista, lähinnä sitä aktiivista istumisliikettä kaipailin. "Istu" -käskystä meni nopsaan istumaan ja pysyikin siinä muutaman sekunnin ennen kuin vapautus + palkka tuli. Ennen ryhmään menemistä keskitymme lähinnä juuri tuon perusasentopaikkaan (Hillan tulisi hakea aktiivisesti), seuraamiseen ja "istu" sekä "maahan" -käskyjen nopeaan reagointiin.

Muutto bloggeriin

2009-01-06T17:28:00.000+02:00

Tänä päivänä vuodatus temppuili viimeisen kertansa. Sininen palkki ei valitettavasti iskenyt silmään (tai oikeastaan se iski, huonolla mahdollisella tavalla). Joten täällä me olemme ja toivottavasti tulemme pysymään pitkäänkin. Tervetuloa lukemaan ajatuksia, edistysaskelia, takapakkeja sekä onnistumisen iloa. Kommentointi on erittäin suotavaa ;)

Edellinen blogimme löytyy osoitteesta http://snowykiss.vuodatus.net